Emme halua kertoa onnestamme vielä kenellekään, ei vielä, ei näin aikaisin. Esikoista odottaessa en osannut pelätä mitään, nyt mielessäni käy kaikki mahdolliset vaarat, pelkään että tämä onni viedään minulta pois. Mieheni lohduttaa minua, minä olen terve ja nuori, edellinen raskaus sujui ongelmitta, mikä voisi mennä vikaan? Uskalla luottaa, kaikki sujuu hienosti.
Lasken päiviä, viikkoja, milloin on riskialttein aika ohitse. Huolehdin ruokavaliosta, otan rauhallisesti salilla, käyn ajoissa nukkumaan. Mitä vain, ettei pienelleni käy kuinkaan.
Mies paijaa vatsaani hymyillen, suukottaa minua.
Tätä me olemme toivoneet ja odottaneet niin pitkään, kaikki ne pettymykset ja itkut, joita olemme itkeneet yhdessä, ne ovat joissain kaukana, mieleni pohjilla. Ne eivät merkitse nyt mitään.
Päiväkirjanomaisia merkintöjä elämästäni, minun henkilökohtainen terapiani ja tapani käsitellä asioita, joita oli vaikea ymmärtää silloin kun ne tapahtuivat. Jotta oppisin ymmärtämään, unohtamaan ja antamaan anteeksi.
torstai 28. helmikuuta 2008
keskiviikko 20. helmikuuta 2008
Testitulos
Kaksi viivaa.
Olen raskaana. Hartain toiveeni on toteutunut. Pitkä odotuksemme palkitaan. Jos Luoja suo ja kaikki sujuu hyvin loppuun saakka, saa esikoisemme toivomansa sisaruksen ensi syksynä.
Olen niin onnellinen, etten tiennyt näin suurta onnea olevan olemassa. Vatsanpohjassa kuplii ja samalla pelottaa niin kamalasti. Annathan kaiken mennä hyvin.
Olen raskaana. Hartain toiveeni on toteutunut. Pitkä odotuksemme palkitaan. Jos Luoja suo ja kaikki sujuu hyvin loppuun saakka, saa esikoisemme toivomansa sisaruksen ensi syksynä.
Olen niin onnellinen, etten tiennyt näin suurta onnea olevan olemassa. Vatsanpohjassa kuplii ja samalla pelottaa niin kamalasti. Annathan kaiken mennä hyvin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)