kaikki taas hyvin

Arjen keskelle me loimme yhteisiä, tärkeitä hetkiä. Iltaisin lasten nukahdettua me istuimme kahdestaan kynttilänvalossa suunnittelemassa tulevaisuutta. Matkoja kauas kotoa. Kesälomia meren ääreen. Omakoti keskellä metsää, pihalla leikkimökki ja kaunis puutarha. Kolmas lapsi täyttämään perheemme.

Sunnuntaisin ajoimme koko perhe mummilaan. Lasten leikkiessä isovanhempien huomassa me karkasimme kahdestaan ulos, kävelimme tuttuja metsäpolkuja, käsi kädessä. Istuimme sylikkäin kannonnokassa ja kuuntelimme ensin hiljaisuutta, sitten metsän ääniä ympärillämme.

Kuin linnut keväällä, mekin rakensimme uutta pesää. Sisustimme lastenhuoneen mieluisaksi, olohuoneeseen uuden sohvan ja verhot ikkunoihin. Viihtyisä koti, kauniit lapset, onnellinen perhe. Mitä muuta voisin toivoa?

pieni ikävä

Mies tekee kaikkensa, että minulla olisi hyvä olla. Hän tulee ajoissa kotiin hoitamaan lapsia, että pääsen harrastamaan. Kotiin tullessani ruoka on valmiina, lelut siivottu koreihin ja pyykkikone pyörimässä. Saan kukkia, halauksia ja rakkaudentunnustuksia.

"Sinä olet minun ainoa"

Se on suuri lupaus, ainoa jonka tarvitsen.

Me keskustelemme paljon, ihan kaikesta. Kerron kuinka väsynyt olen, tämä on ollut raskas kevät, minä kaipaan arkeeni pientä taukoa, minä kaipaan unta.

Viikonloppuna mies suuntaa lasten kanssa mummolaan yökylään, kylmälaukussa pumppaamani maito vauvalle. Nautin hiljaisuudesta, käyn ystävän kanssa kahvilla ja ostoksilla, mutta illalla iskee ikävä. Pimenevässä kodissa kaipaan perhettä luokseni, minä en halua olla yksin. Mietin millaista olisi olla joka toinen viikonloppu näin, lapset isän luona ja minä saisin aikaa itselleni. Ahdistaa.

Käyn yksin nukkumaan, pää miehen tyynyllä, vauvan uniasu kasvojani vasten. Rakkaat tuoksut lähelläni. Uni tulee pian ja nukun hyvin, vaikka aamuyöstä rintoja pakottaakin.

Aamulla saan perheeni luokseni, jälleennäkemisen riemu on suuri. Minun pieneni, ensimmäistä kertaa yötä pois luotani! Vauvan silmät tuikkivat, lapsi halaa jalkojani, tunnen olevani tärkeä. Siinä pienessä eteisessä lapsia ulkovaatteista riisuessamme miehen ja minun katseet kohtaavat, lämmin tunne leviää joka soluuni. Mieheni nauravat silmät ja vahvat kädet ympärilläni, niitä minä rakastan.

"Minä en päästä sinua pois milloinkaan!"

Perhe vs vapaa elämä

Vaikka minä olen luvannut miehelle ja itselleni luottaa, se ei tule helposti. Yön hiljaisina hetkinä vauvaa imettäessäni minulla on aikaa miettiä. Mies nukkuu siinä vierelläni, hän tuntuu niin omalta ja silti, kukaan ei voi toista omistaa. Miten voin olla varma, että rakkautemme kantaa yli kaiken ja mies pysyy vierelläni? Entä jos hän väsyy tähän ainaiseen härdelliin, mitä kahden pienen lapsen kanssa elämä on? Entä jos kyllästyy samaan ja tuttuun vaimoon, miten pysyn kiinnostavana hänen silmissään kun maailmalla on monta niin paljon kauniimpaa, nuorempaa, villimpää?

Jos minä edustan pysyvyyttä, perhekeskeisyyttä ja pehmeitä arvoja, niin riitänkö minä tälläisenä kuin olen, silloinkin kun valittavissa olisi vapaampaa elämää lapsettoman ja aktiivisen naisen rinnalla? Tiedän miehen kaipaavan aikaisemman elämän huolettomuutta, sitä että saa nukkua aamulla pitkään, herätä aamuseksiin ja lukea sunnuntailehteä ilman keskeytyksiä, että voi perjantai-iltana pistäytyä hetken mielijohteesta kaljalle tai elokuviin. Sitä minulla ei ole tarjota, tiedän että Hänellä olisi.

Perhe on yhteinen valinta, mutta silti tunnen että minä olen tämän suhteen heikoilla, miehellä on mahdollisuus tulla ja mennä. Hänellä on lapset kanssani, mutta kaipaako hän kiihkeää suhdetta vastapainoksi perhe-elämälle?

pala sydäntäni

Olen tyynen rauhallinen. Mikään ei juuri nyt voi horjuttaa luottamustani tulevaan.

Katselen miestäni, joka leikkii lapsen kanssa. Miten onnellinen voi pieni ihminen ollakaan kun lälhellä ovat tärkeimmät aikuiset, oma äiti ja isä. Lapsen naurua on hyvä kuunnella, se sama nauru kuplii minussakin.

Illalla on aikaa meille kahdelle. Miehen sanat hivelevät itsetuntoani, sydämeni täyttyy rakkaudesta. Siinä maatessani hänen vierellään sängyssä, alaston iho toisen ihoa vasten, koen olevani äärettömän onnellinen.

Jos jotain muuta on joskus ollut, se ei ole rikkonut taikaa meidän väliltämme. Ei ole sellaista, mikä voisi meidät erottaa, me emme anna minkään tulla väliimme. Minä ja sinä. Ikuisesti yhdessä.

Päätös

Mennessäni naimisiin minä valitsin ikuisen liiton mieheni kanssa. Minulle avioliitto on pyhä, se on elämänmittanen sitoumus ihmiseen, jota rakastaa ja tahtoo rakastaa. En voi avioitua määräajaksi, en asenteella "katsotaan nyt mitä tästä tulee". Avioero on mahdollista vain todella painavien syiden, kuten jatkuvan uskottomuuden tai väkivallan vuoksi.

Tuntuu hyvältä tietää miehen ajattelevan samoin. Meidän on määrä olla yhdessä elämämme päivät, kulkea käsi kädessä läpi kaiken sen mitä eteemme tulee. Niin hyvässä kuin pahassa.

Hyvä ystäväni lohdutti, että parhaissakin liitoissa tulee ihastumisia, ei ihminen kulje laput silmillä. Se, että ihastuu toiseen ei merkitse edellisen suhteen loppua, sillä ihastunutkin ihminen voi tehdä valintansa, lähteä tai jäädä. Ei ihminen ole niin tunteidensa vietävissä, hän voi valita tekonsa, pitää rajansa, pysyä uskollisena.

Vaikka mieheni ei sitä suoraan koskaan tunnustaisikaan, minä tunnen hänet tarpeeksi hyvin, jotta tiedän. Minun mieheni ihastui toiseen naiseen.

Sen ei tarvitse tarkoittaa meidän suhteemme, meidän rakautemme loppua. Mieheni ei antanutunut tunteidensa vietäviksi - hän on pysynyt uskollisena minulle. Tästä minulla on hänen sanansa ja siihen sanaan minä voin ja aion luottaa. Jonkun mielestä saatan olla tyhmä ja sinisilmäinen, mutta mitä muutakaan voisin?

Avioliiton täytyy pohjata luottamukseen ja toisen sana on luottamuksen ydin. Jos mieheni jotain sanoo, minun täytyy pystyä uskomaan ettei hän valehtele. Jos tähän en pysty, eikö luottamus ole jo menetetty?

Enkä minä lyö hanskoja tiskiin, minä en anna periksi niin kauan kuin meidän kahden välillä on se mitä meillä on, rakkaus ja luottamus. Minä en riko lasteni perhettä vain epäilysten tähden. En anna pois sitä hyvää mitä meillä on.

Jos joku päivä kadun tätä päätöstäni jäädä, niin sitten kadun. Elämää ei voi kuitenkaan elää "entä jos...?" ajatuksella. Silloin kaduttavaa jäisi paljon enemmän.

Jos minä sitten jään?

Ainoa ehtoni on täydellinen rehellisyys.

Minä haluan tietää missä mieheni milloinkin on, kenen kanssa, kuka hänelle soittelee ja miksi. Ihan jokaisen pienenkin yksityiskohdan. Etenkin kaiken mikä liittyy Häneen.

Minä en halua eteeni enää mitään salattua. Ei satunnaista tapaamista, ei soitettuja puheluita baari-iltana, ei yhteydenottoja millään muotoa - ellen minä tiedä asiasta.

En pystytä vankilaa, en laita kahleita. Mieheni saa edelleen kulkea yhtä vapaasti kuin ennenkin, tavata ihmisiä, harrastaa, käydä kavereiden kanssa kaljalla. Minä en nuuski, en tarkkaile puheluita, en tarkista taskuja - kunhan toinen pysyy avoimena. Kaikesta täytyy kertoa, kaikesta täytyy voida keskustella.

Vaadinko minä liikaa?

Miksi edes lähtisin?

Rakastan edelleen miestäni, eikä ole mitään mikä todistaisi hänen olleen uskoton.

Jos minä lähden, teen sen omaa heikkouttani, koska en kestä epävarmuutta ja sitä etten pääse toisen pään sisälle. Jos jään, jään koska uskon yhteiseen tulevaisuuteen ja rakkauteen.

Mies haluaa minun jäävän, mies haluaa minut, mies rakastaa minua. Jos maailma onkin näyttänyt hänelle vaihtoehdon, se ei ollut sitä mitä hän haluaa. Ei mitään mihin hän vaihtaisi kaiken sen mitä meidän välillämme on. Ei meidän rakkauttamme suurempaa.