Lentokentällä paluu sateiseen Suomeen ja sisälläni onni ja tyytyväisyys, kotiinpaluu oli lähes yhtä ihanaa kuin itse matka. Omat tavarat omilla paikoillaan, oma vuode ja oman kodin tuoksu. Muistissa vielä ihana paratiisilomamme.
Me suunnittelimme yhteistä kesälomaa, matkaa sukulaisten luo, tuttavien häihin, lapsen toivomaan huvipuistoon, kylpylään nauttimaan lämpimistä vesistä. Eväsretki lähipuistoon, käynti kirjastossa, sateen ropinaa ikkunoissa ja ulkona silti lämmin. Kaikkea sitä mitä kesä lapsiperheelle suo.
Minä en kaivannut takaisin lomaparatiisiin, minä rakastan arkea sellaisena kuin se meille tarjotaan. Nyt tunsin ensimmäistä kertaa aikoihin sisällä sydämessäni, että mies ajatteli samoin, aivan todella ajatteli, eikä haikaillut enää muualle. Minä olin luottavaisella mielellä.
lauantai 6. kesäkuuta 2009
perjantai 5. kesäkuuta 2009
paratiisin lumo
Me olimme lomalla paratiisissa, eikä mikään ulkopuolinen saattanut koskettaa meitä. Täydellinen keskittyminen perheeseen. Rauhallisia aamuheräämisiä parivuoteella lasten kömpiessä viereemme halittaviksi. Aamiaisia hotellin patiolla, ilman että itse tarvitsee siivota jälkiä. Loikoilua uima-altaalla vauvan nukkuessa päiväunia varjossa. Vesileikkejä lasten kanssa. Pehmeä hiekkaranta, turkoosin sininen meri ja taustalla korkeat vuoret. Taianomaisia iltoja auringon laskiessa ja pimeyden tuodessa hiljaisuuden pieneen bungalowiimme, meidän lomapesäämme, lasten tuhina vuoteissaan ja kynttilänvalossa vain me kaksi, minä ja mieheni.
Me olimme löytäneet paratiisin ja paratiisi löysi meidät. Hetki hetkeltä yltämme kuoriutui viimeisen vuoden tapahtumien aiheuttama jännitys ja epävarmuus. Me olimme jälleen ne kaksi vastarakastunutta suurine unelmineen, paitsi että unelmista oli täyttynyt jo tärkeimmät: avioliitto ja lapset.
"Minä olen löytänyt sinun luoksesi takaisin, enkä minä koskaan enää muualle haluakaan."
Enkä minä ajatellut kertaakaan niiden päivien aikana Häntä ja tuskin ajatteli miehenikään. Kännykkä pysyi vaiti yöpöydän ylälaatikossa, jonne mies sen ensimmäisenä iltana asetti ja siellä se sai lojua yksin loman viimeiseen aamuun saakka.
Me olimme löytäneet paratiisin ja paratiisi löysi meidät. Hetki hetkeltä yltämme kuoriutui viimeisen vuoden tapahtumien aiheuttama jännitys ja epävarmuus. Me olimme jälleen ne kaksi vastarakastunutta suurine unelmineen, paitsi että unelmista oli täyttynyt jo tärkeimmät: avioliitto ja lapset.
"Minä olen löytänyt sinun luoksesi takaisin, enkä minä koskaan enää muualle haluakaan."
Enkä minä ajatellut kertaakaan niiden päivien aikana Häntä ja tuskin ajatteli miehenikään. Kännykkä pysyi vaiti yöpöydän ylälaatikossa, jonne mies sen ensimmäisenä iltana asetti ja siellä se sai lojua yksin loman viimeiseen aamuun saakka.
perjantai 22. toukokuuta 2009
Tapaaminen
Viimeisellä viikolla ennen lomaa minä silitin vaatteita ja pakkasin tavaroita matkalaukkuihin, ravasin apteekissa ja ostoksilla, hermoilin mitä ottaa mukaan kahdelle pienelle lapselle kun matkustetaan maailman ääriin. Mies keskittyi työntekoon saadakseen projektinsa loppuun ennen lomanalkua ja sopi kaiken sen hässäkän keskellä tapaamisen Hänen lakimiehensä kanssa.
Lakimiehen tapaamisen jälkeen Hän soitti miehelleni pyytäen kylään keskustellakseen tapahtuneesta ja siitä, mitä oikeudessa olisi edessä. Minä olin tyrmistynyt. Eniten siksi, ettei mies kieltäytynyt kutsusta vaan oli heti valmiina lähdössä Hänen luokseen. Minä pakkasin hoitolaukun ja vein lapset autoon, me lähtisimme mukaan koko perhe! Jos mieheni ei velvollisuuttaan voisi olla tapaamatta Häntä niin ainakaan he eivät tapaisi ilman minun.
Oven avautuessa Hänen kasvoilla oli hetken aikaa hämmentynyt ilme.
"Ai tekin tulitte?".
Minä hymyilin sisäänpäin, riisuin lapset ja kannoin vauvan olohuoneeseen. Katselin ympärilleni arvoiden mihin Hän oli valmistautunut, keskustelemaan lakiasioista vai romanttiseen tapaamiseen? Huoneessa ei ollut mitään epäilyttävää, tv auki hiljaisena nurkassa, pöydällä sikinsokin papereita ja lehtiä, teekuppi kaiken niiden keskellä. Makuuhuoneen ovi oli tiukasti kiinni. Hän oli pukeutunut ohueen, läpinäkyvään paitaan ja lyhyeen hameeseen, mutta haki eteisestä päällensä neuletakin. Ihan sattumalta? Vilkaisin mieheeni, joka näytti olevan yhtä hämillään kuin Hänkin.
"Juotteko te kahvia vai teetä?"
Ja niin minä istuin teekuppi kädessä Hänen sohvalla, tiukasti kiinni miehessäni ja kuuntelin puolella korvalla keskustelua Hänen tekemästä rikosilmoituksesta, lakimiehen neuvoista ja mahdollisuudesta oikeudenkäyntiin, johon mieheni joutuisi todistajaksi. Puristin aina välillä mieheni reittä ja miehen koskettaessa kättäni minä hymyilin Hänelle.
"Tässä on minun paikkani, enkä minä aio siitä luopua!"
Lakimiehen tapaamisen jälkeen Hän soitti miehelleni pyytäen kylään keskustellakseen tapahtuneesta ja siitä, mitä oikeudessa olisi edessä. Minä olin tyrmistynyt. Eniten siksi, ettei mies kieltäytynyt kutsusta vaan oli heti valmiina lähdössä Hänen luokseen. Minä pakkasin hoitolaukun ja vein lapset autoon, me lähtisimme mukaan koko perhe! Jos mieheni ei velvollisuuttaan voisi olla tapaamatta Häntä niin ainakaan he eivät tapaisi ilman minun.
Oven avautuessa Hänen kasvoilla oli hetken aikaa hämmentynyt ilme.
"Ai tekin tulitte?".
Minä hymyilin sisäänpäin, riisuin lapset ja kannoin vauvan olohuoneeseen. Katselin ympärilleni arvoiden mihin Hän oli valmistautunut, keskustelemaan lakiasioista vai romanttiseen tapaamiseen? Huoneessa ei ollut mitään epäilyttävää, tv auki hiljaisena nurkassa, pöydällä sikinsokin papereita ja lehtiä, teekuppi kaiken niiden keskellä. Makuuhuoneen ovi oli tiukasti kiinni. Hän oli pukeutunut ohueen, läpinäkyvään paitaan ja lyhyeen hameeseen, mutta haki eteisestä päällensä neuletakin. Ihan sattumalta? Vilkaisin mieheeni, joka näytti olevan yhtä hämillään kuin Hänkin.
"Juotteko te kahvia vai teetä?"
Ja niin minä istuin teekuppi kädessä Hänen sohvalla, tiukasti kiinni miehessäni ja kuuntelin puolella korvalla keskustelua Hänen tekemästä rikosilmoituksesta, lakimiehen neuvoista ja mahdollisuudesta oikeudenkäyntiin, johon mieheni joutuisi todistajaksi. Puristin aina välillä mieheni reittä ja miehen koskettaessa kättäni minä hymyilin Hänelle.
"Tässä on minun paikkani, enkä minä aio siitä luopua!"
keskiviikko 20. toukokuuta 2009
Ei niin helpolla
Vaikka minä olisin halunnut Hänet ulos meidän elämästämme, se ei näyttänyt nyt toteutuvan.
Heti seuraavalla viikolla mieheni sai puhelun Hänen lakimieheltään. Miestäni tarvittaisiin todistajaksi, koska Hän hakisi omaisuuttaan oikeuden avulla. Edessä olisi tapaamisia lakimiehen luona, rikosilmoitus sekä mahdollinen oikeudenkäynti.
Minä huokaisin hiljaa itsekseni. Nyt mieskin alkoi toivoa, ettei olisi koskaan Hänen avuksi lupautunut. Loma tuli todella tarpeeseen, meille molemmille.
Heti seuraavalla viikolla mieheni sai puhelun Hänen lakimieheltään. Miestäni tarvittaisiin todistajaksi, koska Hän hakisi omaisuuttaan oikeuden avulla. Edessä olisi tapaamisia lakimiehen luona, rikosilmoitus sekä mahdollinen oikeudenkäynti.
Minä huokaisin hiljaa itsekseni. Nyt mieskin alkoi toivoa, ettei olisi koskaan Hänen avuksi lupautunut. Loma tuli todella tarpeeseen, meille molemmille.
sunnuntai 5. huhtikuuta 2009
hiljaisia hetkiä
Suihkun jälkeen istun yksin makuuhuoneen hämärässä, kädessäni matkaliput paratiisiin ja annan miehen huolehtia lapsista. Päässäni jyskyttää, levottomat ajatukset seuraavat toisiaan. Haluanko minä edes sinne matkalle, juuri nyt, tässä tilanteessa, kaiken epävarmuuteni keskellä? Pitäisikö minun antaa ensin miehelle tilaa selvittää mitä hän oikeasti haluaa, mikä oikeasti on hänelle tärkeintä, lähtisinkö minä hetkeksi lasten kanssa vanhempieni luo ja vasta sitten, jos mies edelleen valitsee minut ja perheemme, me lähtisimme yhdessä matkalle?
Voinko todella luottaa mieheni sanoihin, että tästä lähtien hän panostaa vain ja ainoastaan meidän suhteeseen, meidän perheeseen ja antaa jonkun toisen huolehtia Hänen ongelmista?
Mies tuo minulle kupin teetä ja silittää hiuksiani. "Tulisitko edes iltapalalle meidän kanssamme?"
Ja minä menen. Katselen sumuisin silmin rakkaitani, kolmea elämäni tärkeintä ihmistä. Samalla tiedän, ettei vastaukset löydy pakenemalla vanhempieni luo. Mieheni on luvannut, ettei kukaan tule meidän kahden väliin, enkä minä anna Hänelle mahdollisuutta hiipiä paikalleni.
Me kaksi lähdemme yhdessä matkalle paratiisin, me pidämme huolta suhteestamme, me pysymme yhdessä.
Voinko todella luottaa mieheni sanoihin, että tästä lähtien hän panostaa vain ja ainoastaan meidän suhteeseen, meidän perheeseen ja antaa jonkun toisen huolehtia Hänen ongelmista?
Mies tuo minulle kupin teetä ja silittää hiuksiani. "Tulisitko edes iltapalalle meidän kanssamme?"
Ja minä menen. Katselen sumuisin silmin rakkaitani, kolmea elämäni tärkeintä ihmistä. Samalla tiedän, ettei vastaukset löydy pakenemalla vanhempieni luo. Mieheni on luvannut, ettei kukaan tule meidän kahden väliin, enkä minä anna Hänelle mahdollisuutta hiipiä paikalleni.
Me kaksi lähdemme yhdessä matkalle paratiisin, me pidämme huolta suhteestamme, me pysymme yhdessä.
torstai 2. huhtikuuta 2009
Pieleen menneitä suunnitelmia
Ajamme eteenpäin hiljaisuuden vallitessa. Minulla nousee puna poskille, korvissa suhisee. Mies on ärsyyntynyt hänkin. Pahoittelee, että jouduin odottamaan, että olemme myöhässä. Kiroaa, että ikinä lupautui muuttoavuksi, etenkin päivänä, jolloin oli muuta menoa. Koko reissu oli mennyt pieleen. Muuttolaatikot olivat odottaneet pihalla, räntäsateessa. Vettyneitä laatikoita autoon pakatessa oli käynnyt ilmi, että tavaraa puuttui ja paljon. Ex-mies kieltäytynyt niitä antamasta, oli nimitellyt Häntä ja miestäni, uhkaillutkin. Ei auttanut mitkään pyynnöt, ei edes uhkaaminen poliisilla. Ovi pysyi lukossa, tavarat lukkojen takana.
Minä tivaan, miksei mies voinnut soittaa minulle, ilmoittaa olevansa myöhässä.
Puhelin oli jäännyt takin taskuun, takapenkille. Hänestä ei ollut kuskiksi, mies oli ajanut ja toivonut, että ehtisi vielä perille ajoissa. Vasta pysähdyttyään tankkaamaan autoa, oli mies huomannut puheluni.
Minä purskahdan itkuun, ei tästä tule mitään.
"Miksi minulle vieraan naisen ongelmat sekoittavat jatkuvasti minun elämääni? En minä kestä ikuisesti, että tiukan paikan tullessa minä jään kakkoseksi, mieheni rynnätessä pelastamaan pulassa olevaa ihastustaan."
Mies pysäyttää tien varteen, vetää minut syliinsä, lohduttaa. Lapset takapenkillä alkavat hermostua, meidän pitäisi jo jatkaa matkaa. Ei minusta ole juhliin tässä mielentilassa, posket kyynelien raidoittamana. Soitan ystävälleni, pahoittelen ettemme nyt voikaan tulla, lupaan selittää kaiken myöhemmin.
Mies puristaa hellästi reittäni, minä niiskutan nenäliinaani. Loppumatkasta emme puhu enää sanaakaan.
Minä tivaan, miksei mies voinnut soittaa minulle, ilmoittaa olevansa myöhässä.
Puhelin oli jäännyt takin taskuun, takapenkille. Hänestä ei ollut kuskiksi, mies oli ajanut ja toivonut, että ehtisi vielä perille ajoissa. Vasta pysähdyttyään tankkaamaan autoa, oli mies huomannut puheluni.
Minä purskahdan itkuun, ei tästä tule mitään.
"Miksi minulle vieraan naisen ongelmat sekoittavat jatkuvasti minun elämääni? En minä kestä ikuisesti, että tiukan paikan tullessa minä jään kakkoseksi, mieheni rynnätessä pelastamaan pulassa olevaa ihastustaan."
Mies pysäyttää tien varteen, vetää minut syliinsä, lohduttaa. Lapset takapenkillä alkavat hermostua, meidän pitäisi jo jatkaa matkaa. Ei minusta ole juhliin tässä mielentilassa, posket kyynelien raidoittamana. Soitan ystävälleni, pahoittelen ettemme nyt voikaan tulla, lupaan selittää kaiken myöhemmin.
Mies puristaa hellästi reittäni, minä niiskutan nenäliinaani. Loppumatkasta emme puhu enää sanaakaan.
torstai 26. maaliskuuta 2009
Tulisilla hiilillä
Kolme tuntia. Matkoihin kaksi ja korkeintaan tunti tavaroiden lastaamiseen. Lyhyt aika, kyllä minä sen kestän ja jaksan odottaa. Minun täytyy vain olla ajattelematta ja pelkäämättä pahinta, riittää kun keskityn lapsiin ja valmistaudun lähtemään juhliin, jonne menemme yhdessä, perheenä, kunhan mies kotiutuu muuttokeikalta.
Minä laitan ruokaa, syötän ja leikitän, pesen pyykkiä, silitän vaatteita, nukutan vauvan parvekkeelle. Vilkuilen kelloa, pakkaan hoitolaukun valmiiksi. Käyn suihkussa ja föönaan hiukset. Katson taas kelloa, se matelee hitaasti mutta päättäväisesti. Enää vajaa tunti ja mieheni on taas kotona, kahden tunnin kuluttua me istumme hyvän ystävän juhlassa.
Lakkaan kynsiä, levitän ripisväriä, silitän vielä miehen paidankin valmiiksi. Lapsi syö välipalaa, vauva herää hyväntuulisena uniltaan. Imetän ja katson taas kelloa, miehen pitäisi olla jo kotona. Vaihdan vauvan vaipan, pesen esikoisen kasvoilta kiisselin ja kuulostelen joko ovi käy. Lasken minuutteja siihen kun meidän pitää viimeistään lähteä, jotta ehdimme ajoissa juhlaan. Mies on muuttokeikan jäljiltä suihkua vailla ja pukemiseenkin menee aikaa. Missä hän nyt viipyy?
Soitan kännykkään, se tuuttaa kunnes menee vastaajaan. Puen jo lapset valmiiksi, etsin itselleni ehjät sukkahousut, lisään vaihtovaatetta kassiin. Nyt mies on jo vartin myöhässä, enää puolisen tuntia ja meidän on viimeistään istuttava autossa, jotta emme myöhästy. Soitan uudestaan ja taas menee vastaajaan. Alan hermostua, ei tämän näin pitänyt mennä. Mielikuvitus laukkaa, ovatko joutuneet onnettomuuteen vai missä ihmeessä he viipyvät? Miten mies ei voi pitää kiinni aikataulusta vaikka tietää minun odottavan?
Minä hermostun ja lapset hermostuvat, minua alkaa itkettää, tässäkö minä, hylätty ja yksin jätetty vaimo, odotan kahden pienen lapsen kanssa ja mieheni ties missä, Hänen kanssaan? Kyyneleet sotkevat meikin, korjailen sitä hätäisesti peilin edessä. Puen lapset valmiiksi ulkovaatteisiin, heille tulee kuuma ja menemme ulos odottamaan miestä, joka toivottavasti saapuu pian. Soitan kolmannen kerran, nyt mies vastaa. Pahoittelee että ovat myöhässä, enää muutama minuutti ja kaartavat pihaan, olemmeko me valmiina?
Laittaessani lapsia turvaistuimiin näen takaikkunan läpi kuinka auto pysähtyy tien laitaan, mies nousee nopeasti ja kumartuu vielä takaisin Hänen puoleensa sanoakseen jotain. Hän on itkuisen näköinen, kääntää kasvonsa nähdessään minut ja peruttaa pois pihatieltä. Mies moikkaa minua ja säntää sisälle vaatteita vaihtamaan.
Varttia myöhemmin olemme matkassa, reilusti myöhässä aikataulusta ja minä kihisen kiukusta. Vaadin selityksiä tapahtuneelle.
Minä laitan ruokaa, syötän ja leikitän, pesen pyykkiä, silitän vaatteita, nukutan vauvan parvekkeelle. Vilkuilen kelloa, pakkaan hoitolaukun valmiiksi. Käyn suihkussa ja föönaan hiukset. Katson taas kelloa, se matelee hitaasti mutta päättäväisesti. Enää vajaa tunti ja mieheni on taas kotona, kahden tunnin kuluttua me istumme hyvän ystävän juhlassa.
Lakkaan kynsiä, levitän ripisväriä, silitän vielä miehen paidankin valmiiksi. Lapsi syö välipalaa, vauva herää hyväntuulisena uniltaan. Imetän ja katson taas kelloa, miehen pitäisi olla jo kotona. Vaihdan vauvan vaipan, pesen esikoisen kasvoilta kiisselin ja kuulostelen joko ovi käy. Lasken minuutteja siihen kun meidän pitää viimeistään lähteä, jotta ehdimme ajoissa juhlaan. Mies on muuttokeikan jäljiltä suihkua vailla ja pukemiseenkin menee aikaa. Missä hän nyt viipyy?
Soitan kännykkään, se tuuttaa kunnes menee vastaajaan. Puen jo lapset valmiiksi, etsin itselleni ehjät sukkahousut, lisään vaihtovaatetta kassiin. Nyt mies on jo vartin myöhässä, enää puolisen tuntia ja meidän on viimeistään istuttava autossa, jotta emme myöhästy. Soitan uudestaan ja taas menee vastaajaan. Alan hermostua, ei tämän näin pitänyt mennä. Mielikuvitus laukkaa, ovatko joutuneet onnettomuuteen vai missä ihmeessä he viipyvät? Miten mies ei voi pitää kiinni aikataulusta vaikka tietää minun odottavan?
Minä hermostun ja lapset hermostuvat, minua alkaa itkettää, tässäkö minä, hylätty ja yksin jätetty vaimo, odotan kahden pienen lapsen kanssa ja mieheni ties missä, Hänen kanssaan? Kyyneleet sotkevat meikin, korjailen sitä hätäisesti peilin edessä. Puen lapset valmiiksi ulkovaatteisiin, heille tulee kuuma ja menemme ulos odottamaan miestä, joka toivottavasti saapuu pian. Soitan kolmannen kerran, nyt mies vastaa. Pahoittelee että ovat myöhässä, enää muutama minuutti ja kaartavat pihaan, olemmeko me valmiina?
Laittaessani lapsia turvaistuimiin näen takaikkunan läpi kuinka auto pysähtyy tien laitaan, mies nousee nopeasti ja kumartuu vielä takaisin Hänen puoleensa sanoakseen jotain. Hän on itkuisen näköinen, kääntää kasvonsa nähdessään minut ja peruttaa pois pihatieltä. Mies moikkaa minua ja säntää sisälle vaatteita vaihtamaan.
Varttia myöhemmin olemme matkassa, reilusti myöhässä aikataulusta ja minä kihisen kiukusta. Vaadin selityksiä tapahtuneelle.
lauantai 21. maaliskuuta 2009
Epävarmuus sisälläni
Minä halusin rehellisyyttä ja avoimuutta ja sitä minä sain.
Mies kertoi Hänen soitoista, joita tuli aina silloin tällöin. Minä en saannut sanotuksi, että toivoisin puheluiden loppuvan, että Hän löytäisi vihdoin jonkun toisen uskotukseen. Tunsin epävarmuutta, mutta samalla sääliä naista kohtaan, jolla oli meneillään vaikea avioero eikä ketään muita tukena. Miten voisin pyytää miestäni jättämään hänet tyhjän päälle?
Vaikka Hän oli jo virallisesti eronnut, ei omaisuudenjako ex:n kanssa ollut johtanut mihinkään. Lopulta Hän pyysi miestäni avukseen noutaakseen omaisuuttaan ex-miehensä asunnosta, mikäli minulle vain sopisi. Miten minä voisin kieltäytyä auttamasta pulassa olevaa?
Laitoin omat tunteeni sivuun, etenkin kun mieheni vannoi ja vakuutti, että mitään muuta ei tapahtuisi. He vain ajaisivat reilun tunnin matkan ex-miehen asunnolle, noutaisivat tavarat ja ajaisivat takaisin, suoraan meidän kotipihalle, jotta minun ei tarvitsisi turhaa pelätä ja odottaa. Meillä olisi samalle päivälle menoa, joten asia oli helppo selittää näin Hänellekin. Ei turhia mutkia matkaan, vain tavaroiden nouto, siihen menisi korkeintaan kolme tuntia.
Ja minä jäin lasten kanssa odottamaan elämäni miestäni kotiin yhteiseltä matkalta naisen kanssa, jota kohtaan tiesin hänellä olevan tunteita.
Mies kertoi Hänen soitoista, joita tuli aina silloin tällöin. Minä en saannut sanotuksi, että toivoisin puheluiden loppuvan, että Hän löytäisi vihdoin jonkun toisen uskotukseen. Tunsin epävarmuutta, mutta samalla sääliä naista kohtaan, jolla oli meneillään vaikea avioero eikä ketään muita tukena. Miten voisin pyytää miestäni jättämään hänet tyhjän päälle?
Vaikka Hän oli jo virallisesti eronnut, ei omaisuudenjako ex:n kanssa ollut johtanut mihinkään. Lopulta Hän pyysi miestäni avukseen noutaakseen omaisuuttaan ex-miehensä asunnosta, mikäli minulle vain sopisi. Miten minä voisin kieltäytyä auttamasta pulassa olevaa?
Laitoin omat tunteeni sivuun, etenkin kun mieheni vannoi ja vakuutti, että mitään muuta ei tapahtuisi. He vain ajaisivat reilun tunnin matkan ex-miehen asunnolle, noutaisivat tavarat ja ajaisivat takaisin, suoraan meidän kotipihalle, jotta minun ei tarvitsisi turhaa pelätä ja odottaa. Meillä olisi samalle päivälle menoa, joten asia oli helppo selittää näin Hänellekin. Ei turhia mutkia matkaan, vain tavaroiden nouto, siihen menisi korkeintaan kolme tuntia.
Ja minä jäin lasten kanssa odottamaan elämäni miestäni kotiin yhteiseltä matkalta naisen kanssa, jota kohtaan tiesin hänellä olevan tunteita.
keskiviikko 18. maaliskuuta 2009
Arjen ihanuus
Lomaa odotellessa elämä tuntui asettuvan onnellisiin, tyyniin uomiin. Tavallisen lapsiperheen tavallista arkea. Puuronkeittoa, pyykinpesua, ulkoilua hohtavilla hangilla kevätauringossa. Tahmaisia suukkoja, palapelin rakentamista, koko perheen halihetkiä ennen nukkumaanmenoa. Myös korvatulehduksia, sairastelua, huonosti nukuttuja öitä ja väsyneitä aamuja, mutta kun toisen kosketuksesta ja sanoista saa voimaa, sen kaiken kestää ja jaksaa yhdessä.
En murehtinut menneitä, en jaksanut stressata tulevaa, elin tässä hetkessä ja olin onnellinen. Hän oli ajatuksissani jossain hyvin kaukana, vaikka mieheni puheissa aina silloin tällöin vilahtikin. Olimme sopineet, että kaikesta on voitava puhua ja niin me puhuimme, Hänestäkin. Minä en tuntenut enää aihetta mustasukkaisuuteen, miksi olisinkaan. Me elimme täyttä elämää, yhdessä, perheenä. Ei tähän kuvioon mahtuisi enää muita.
En murehtinut menneitä, en jaksanut stressata tulevaa, elin tässä hetkessä ja olin onnellinen. Hän oli ajatuksissani jossain hyvin kaukana, vaikka mieheni puheissa aina silloin tällöin vilahtikin. Olimme sopineet, että kaikesta on voitava puhua ja niin me puhuimme, Hänestäkin. Minä en tuntenut enää aihetta mustasukkaisuuteen, miksi olisinkaan. Me elimme täyttä elämää, yhdessä, perheenä. Ei tähän kuvioon mahtuisi enää muita.
sunnuntai 15. maaliskuuta 2009
Paratiisi
Varasimme matkan aurinkoon, turkoosinsinisen meren äärelle. Meidän häämatkamme, joka jäi edellisenä kesänä tekemättä. Mukaan lähtisivät molemmat lapsemme, liian pieniä jätettävksi kotiin kahden viikon loman ajaksi. Valitsimme perheystävällisen hotellin, jossa suuressa kauniissa puutarhassa isot uima-altaat, lasten leikki-alue ja useita pieniä ravintoloita. Meren rannalla, kävelymatkan päästä viehättävästä keskustasta, rauhallisella alueella. Paikka kuulosti korvissamme paratiisiltä.
Aloimme suunnitella lomaa, vaatekaupasta talven keskellä etsin pienille kesäisiä vaatteita, itselleni uusia bikineitä ja ranta-asuja. Selailimme matkaoppaita, mietimme mitä nähtävyyksiä jaksaisimme kiertää lasten kanssa, millaisille retkille voisimme osallistua ja mitä lomalta toivomme. Perheen yhteistä hauskaa, varpaiden painamista rantahiekkaan, aurinkoa ja uimista, lasten riemua ja yhdessäoloa. Hyviä ruokia, uusia makuelämyksiä. Auringonlaskuja rakkaan kainalossa.
Vatsassa kipristi odotus tulevasta. Me yhdessä, meidän perhe. Kaukana kaikki muu. Miten malttamattomasti odotinkaan loman alkua.
Aloimme suunnitella lomaa, vaatekaupasta talven keskellä etsin pienille kesäisiä vaatteita, itselleni uusia bikineitä ja ranta-asuja. Selailimme matkaoppaita, mietimme mitä nähtävyyksiä jaksaisimme kiertää lasten kanssa, millaisille retkille voisimme osallistua ja mitä lomalta toivomme. Perheen yhteistä hauskaa, varpaiden painamista rantahiekkaan, aurinkoa ja uimista, lasten riemua ja yhdessäoloa. Hyviä ruokia, uusia makuelämyksiä. Auringonlaskuja rakkaan kainalossa.
Vatsassa kipristi odotus tulevasta. Me yhdessä, meidän perhe. Kaukana kaikki muu. Miten malttamattomasti odotinkaan loman alkua.
sunnuntai 22. helmikuuta 2009
kaikki taas hyvin
Arjen keskelle me loimme yhteisiä, tärkeitä hetkiä. Iltaisin lasten nukahdettua me istuimme kahdestaan kynttilänvalossa suunnittelemassa tulevaisuutta. Matkoja kauas kotoa. Kesälomia meren ääreen. Omakoti keskellä metsää, pihalla leikkimökki ja kaunis puutarha. Kolmas lapsi täyttämään perheemme.
Sunnuntaisin ajoimme koko perhe mummilaan. Lasten leikkiessä isovanhempien huomassa me karkasimme kahdestaan ulos, kävelimme tuttuja metsäpolkuja, käsi kädessä. Istuimme sylikkäin kannonnokassa ja kuuntelimme ensin hiljaisuutta, sitten metsän ääniä ympärillämme.
Kuin linnut keväällä, mekin rakensimme uutta pesää. Sisustimme lastenhuoneen mieluisaksi, olohuoneeseen uuden sohvan ja verhot ikkunoihin. Viihtyisä koti, kauniit lapset, onnellinen perhe. Mitä muuta voisin toivoa?
Sunnuntaisin ajoimme koko perhe mummilaan. Lasten leikkiessä isovanhempien huomassa me karkasimme kahdestaan ulos, kävelimme tuttuja metsäpolkuja, käsi kädessä. Istuimme sylikkäin kannonnokassa ja kuuntelimme ensin hiljaisuutta, sitten metsän ääniä ympärillämme.
Kuin linnut keväällä, mekin rakensimme uutta pesää. Sisustimme lastenhuoneen mieluisaksi, olohuoneeseen uuden sohvan ja verhot ikkunoihin. Viihtyisä koti, kauniit lapset, onnellinen perhe. Mitä muuta voisin toivoa?
torstai 19. helmikuuta 2009
pieni ikävä
Mies tekee kaikkensa, että minulla olisi hyvä olla. Hän tulee ajoissa kotiin hoitamaan lapsia, että pääsen harrastamaan. Kotiin tullessani ruoka on valmiina, lelut siivottu koreihin ja pyykkikone pyörimässä. Saan kukkia, halauksia ja rakkaudentunnustuksia.
"Sinä olet minun ainoa"
Se on suuri lupaus, ainoa jonka tarvitsen.
Me keskustelemme paljon, ihan kaikesta. Kerron kuinka väsynyt olen, tämä on ollut raskas kevät, minä kaipaan arkeeni pientä taukoa, minä kaipaan unta.
Viikonloppuna mies suuntaa lasten kanssa mummolaan yökylään, kylmälaukussa pumppaamani maito vauvalle. Nautin hiljaisuudesta, käyn ystävän kanssa kahvilla ja ostoksilla, mutta illalla iskee ikävä. Pimenevässä kodissa kaipaan perhettä luokseni, minä en halua olla yksin. Mietin millaista olisi olla joka toinen viikonloppu näin, lapset isän luona ja minä saisin aikaa itselleni. Ahdistaa.
Käyn yksin nukkumaan, pää miehen tyynyllä, vauvan uniasu kasvojani vasten. Rakkaat tuoksut lähelläni. Uni tulee pian ja nukun hyvin, vaikka aamuyöstä rintoja pakottaakin.
Aamulla saan perheeni luokseni, jälleennäkemisen riemu on suuri. Minun pieneni, ensimmäistä kertaa yötä pois luotani! Vauvan silmät tuikkivat, lapsi halaa jalkojani, tunnen olevani tärkeä. Siinä pienessä eteisessä lapsia ulkovaatteista riisuessamme miehen ja minun katseet kohtaavat, lämmin tunne leviää joka soluuni. Mieheni nauravat silmät ja vahvat kädet ympärilläni, niitä minä rakastan.
"Minä en päästä sinua pois milloinkaan!"
"Sinä olet minun ainoa"
Se on suuri lupaus, ainoa jonka tarvitsen.
Me keskustelemme paljon, ihan kaikesta. Kerron kuinka väsynyt olen, tämä on ollut raskas kevät, minä kaipaan arkeeni pientä taukoa, minä kaipaan unta.
Viikonloppuna mies suuntaa lasten kanssa mummolaan yökylään, kylmälaukussa pumppaamani maito vauvalle. Nautin hiljaisuudesta, käyn ystävän kanssa kahvilla ja ostoksilla, mutta illalla iskee ikävä. Pimenevässä kodissa kaipaan perhettä luokseni, minä en halua olla yksin. Mietin millaista olisi olla joka toinen viikonloppu näin, lapset isän luona ja minä saisin aikaa itselleni. Ahdistaa.
Käyn yksin nukkumaan, pää miehen tyynyllä, vauvan uniasu kasvojani vasten. Rakkaat tuoksut lähelläni. Uni tulee pian ja nukun hyvin, vaikka aamuyöstä rintoja pakottaakin.
Aamulla saan perheeni luokseni, jälleennäkemisen riemu on suuri. Minun pieneni, ensimmäistä kertaa yötä pois luotani! Vauvan silmät tuikkivat, lapsi halaa jalkojani, tunnen olevani tärkeä. Siinä pienessä eteisessä lapsia ulkovaatteista riisuessamme miehen ja minun katseet kohtaavat, lämmin tunne leviää joka soluuni. Mieheni nauravat silmät ja vahvat kädet ympärilläni, niitä minä rakastan.
"Minä en päästä sinua pois milloinkaan!"
sunnuntai 15. helmikuuta 2009
Perhe vs vapaa elämä
Vaikka minä olen luvannut miehelle ja itselleni luottaa, se ei tule helposti. Yön hiljaisina hetkinä vauvaa imettäessäni minulla on aikaa miettiä. Mies nukkuu siinä vierelläni, hän tuntuu niin omalta ja silti, kukaan ei voi toista omistaa. Miten voin olla varma, että rakkautemme kantaa yli kaiken ja mies pysyy vierelläni? Entä jos hän väsyy tähän ainaiseen härdelliin, mitä kahden pienen lapsen kanssa elämä on? Entä jos kyllästyy samaan ja tuttuun vaimoon, miten pysyn kiinnostavana hänen silmissään kun maailmalla on monta niin paljon kauniimpaa, nuorempaa, villimpää?
Jos minä edustan pysyvyyttä, perhekeskeisyyttä ja pehmeitä arvoja, niin riitänkö minä tälläisenä kuin olen, silloinkin kun valittavissa olisi vapaampaa elämää lapsettoman ja aktiivisen naisen rinnalla? Tiedän miehen kaipaavan aikaisemman elämän huolettomuutta, sitä että saa nukkua aamulla pitkään, herätä aamuseksiin ja lukea sunnuntailehteä ilman keskeytyksiä, että voi perjantai-iltana pistäytyä hetken mielijohteesta kaljalle tai elokuviin. Sitä minulla ei ole tarjota, tiedän että Hänellä olisi.
Perhe on yhteinen valinta, mutta silti tunnen että minä olen tämän suhteen heikoilla, miehellä on mahdollisuus tulla ja mennä. Hänellä on lapset kanssani, mutta kaipaako hän kiihkeää suhdetta vastapainoksi perhe-elämälle?
Jos minä edustan pysyvyyttä, perhekeskeisyyttä ja pehmeitä arvoja, niin riitänkö minä tälläisenä kuin olen, silloinkin kun valittavissa olisi vapaampaa elämää lapsettoman ja aktiivisen naisen rinnalla? Tiedän miehen kaipaavan aikaisemman elämän huolettomuutta, sitä että saa nukkua aamulla pitkään, herätä aamuseksiin ja lukea sunnuntailehteä ilman keskeytyksiä, että voi perjantai-iltana pistäytyä hetken mielijohteesta kaljalle tai elokuviin. Sitä minulla ei ole tarjota, tiedän että Hänellä olisi.
Perhe on yhteinen valinta, mutta silti tunnen että minä olen tämän suhteen heikoilla, miehellä on mahdollisuus tulla ja mennä. Hänellä on lapset kanssani, mutta kaipaako hän kiihkeää suhdetta vastapainoksi perhe-elämälle?
perjantai 13. helmikuuta 2009
pala sydäntäni
Olen tyynen rauhallinen. Mikään ei juuri nyt voi horjuttaa luottamustani tulevaan.
Katselen miestäni, joka leikkii lapsen kanssa. Miten onnellinen voi pieni ihminen ollakaan kun lälhellä ovat tärkeimmät aikuiset, oma äiti ja isä. Lapsen naurua on hyvä kuunnella, se sama nauru kuplii minussakin.
Illalla on aikaa meille kahdelle. Miehen sanat hivelevät itsetuntoani, sydämeni täyttyy rakkaudesta. Siinä maatessani hänen vierellään sängyssä, alaston iho toisen ihoa vasten, koen olevani äärettömän onnellinen.
Jos jotain muuta on joskus ollut, se ei ole rikkonut taikaa meidän väliltämme. Ei ole sellaista, mikä voisi meidät erottaa, me emme anna minkään tulla väliimme. Minä ja sinä. Ikuisesti yhdessä.
Katselen miestäni, joka leikkii lapsen kanssa. Miten onnellinen voi pieni ihminen ollakaan kun lälhellä ovat tärkeimmät aikuiset, oma äiti ja isä. Lapsen naurua on hyvä kuunnella, se sama nauru kuplii minussakin.
Illalla on aikaa meille kahdelle. Miehen sanat hivelevät itsetuntoani, sydämeni täyttyy rakkaudesta. Siinä maatessani hänen vierellään sängyssä, alaston iho toisen ihoa vasten, koen olevani äärettömän onnellinen.
Jos jotain muuta on joskus ollut, se ei ole rikkonut taikaa meidän väliltämme. Ei ole sellaista, mikä voisi meidät erottaa, me emme anna minkään tulla väliimme. Minä ja sinä. Ikuisesti yhdessä.
sunnuntai 8. helmikuuta 2009
Päätös
Mennessäni naimisiin minä valitsin ikuisen liiton mieheni kanssa. Minulle avioliitto on pyhä, se on elämänmittanen sitoumus ihmiseen, jota rakastaa ja tahtoo rakastaa. En voi avioitua määräajaksi, en asenteella "katsotaan nyt mitä tästä tulee". Avioero on mahdollista vain todella painavien syiden, kuten jatkuvan uskottomuuden tai väkivallan vuoksi.
Tuntuu hyvältä tietää miehen ajattelevan samoin. Meidän on määrä olla yhdessä elämämme päivät, kulkea käsi kädessä läpi kaiken sen mitä eteemme tulee. Niin hyvässä kuin pahassa.
Hyvä ystäväni lohdutti, että parhaissakin liitoissa tulee ihastumisia, ei ihminen kulje laput silmillä. Se, että ihastuu toiseen ei merkitse edellisen suhteen loppua, sillä ihastunutkin ihminen voi tehdä valintansa, lähteä tai jäädä. Ei ihminen ole niin tunteidensa vietävissä, hän voi valita tekonsa, pitää rajansa, pysyä uskollisena.
Vaikka mieheni ei sitä suoraan koskaan tunnustaisikaan, minä tunnen hänet tarpeeksi hyvin, jotta tiedän. Minun mieheni ihastui toiseen naiseen.
Sen ei tarvitse tarkoittaa meidän suhteemme, meidän rakautemme loppua. Mieheni ei antanutunut tunteidensa vietäviksi - hän on pysynyt uskollisena minulle. Tästä minulla on hänen sanansa ja siihen sanaan minä voin ja aion luottaa. Jonkun mielestä saatan olla tyhmä ja sinisilmäinen, mutta mitä muutakaan voisin?
Avioliiton täytyy pohjata luottamukseen ja toisen sana on luottamuksen ydin. Jos mieheni jotain sanoo, minun täytyy pystyä uskomaan ettei hän valehtele. Jos tähän en pysty, eikö luottamus ole jo menetetty?
Enkä minä lyö hanskoja tiskiin, minä en anna periksi niin kauan kuin meidän kahden välillä on se mitä meillä on, rakkaus ja luottamus. Minä en riko lasteni perhettä vain epäilysten tähden. En anna pois sitä hyvää mitä meillä on.
Jos joku päivä kadun tätä päätöstäni jäädä, niin sitten kadun. Elämää ei voi kuitenkaan elää "entä jos...?" ajatuksella. Silloin kaduttavaa jäisi paljon enemmän.
Tuntuu hyvältä tietää miehen ajattelevan samoin. Meidän on määrä olla yhdessä elämämme päivät, kulkea käsi kädessä läpi kaiken sen mitä eteemme tulee. Niin hyvässä kuin pahassa.
Hyvä ystäväni lohdutti, että parhaissakin liitoissa tulee ihastumisia, ei ihminen kulje laput silmillä. Se, että ihastuu toiseen ei merkitse edellisen suhteen loppua, sillä ihastunutkin ihminen voi tehdä valintansa, lähteä tai jäädä. Ei ihminen ole niin tunteidensa vietävissä, hän voi valita tekonsa, pitää rajansa, pysyä uskollisena.
Vaikka mieheni ei sitä suoraan koskaan tunnustaisikaan, minä tunnen hänet tarpeeksi hyvin, jotta tiedän. Minun mieheni ihastui toiseen naiseen.
Sen ei tarvitse tarkoittaa meidän suhteemme, meidän rakautemme loppua. Mieheni ei antanutunut tunteidensa vietäviksi - hän on pysynyt uskollisena minulle. Tästä minulla on hänen sanansa ja siihen sanaan minä voin ja aion luottaa. Jonkun mielestä saatan olla tyhmä ja sinisilmäinen, mutta mitä muutakaan voisin?
Avioliiton täytyy pohjata luottamukseen ja toisen sana on luottamuksen ydin. Jos mieheni jotain sanoo, minun täytyy pystyä uskomaan ettei hän valehtele. Jos tähän en pysty, eikö luottamus ole jo menetetty?
Enkä minä lyö hanskoja tiskiin, minä en anna periksi niin kauan kuin meidän kahden välillä on se mitä meillä on, rakkaus ja luottamus. Minä en riko lasteni perhettä vain epäilysten tähden. En anna pois sitä hyvää mitä meillä on.
Jos joku päivä kadun tätä päätöstäni jäädä, niin sitten kadun. Elämää ei voi kuitenkaan elää "entä jos...?" ajatuksella. Silloin kaduttavaa jäisi paljon enemmän.
keskiviikko 4. helmikuuta 2009
Jos minä sitten jään?
Ainoa ehtoni on täydellinen rehellisyys.
Minä haluan tietää missä mieheni milloinkin on, kenen kanssa, kuka hänelle soittelee ja miksi. Ihan jokaisen pienenkin yksityiskohdan. Etenkin kaiken mikä liittyy Häneen.
Minä en halua eteeni enää mitään salattua. Ei satunnaista tapaamista, ei soitettuja puheluita baari-iltana, ei yhteydenottoja millään muotoa - ellen minä tiedä asiasta.
En pystytä vankilaa, en laita kahleita. Mieheni saa edelleen kulkea yhtä vapaasti kuin ennenkin, tavata ihmisiä, harrastaa, käydä kavereiden kanssa kaljalla. Minä en nuuski, en tarkkaile puheluita, en tarkista taskuja - kunhan toinen pysyy avoimena. Kaikesta täytyy kertoa, kaikesta täytyy voida keskustella.
Vaadinko minä liikaa?
Minä haluan tietää missä mieheni milloinkin on, kenen kanssa, kuka hänelle soittelee ja miksi. Ihan jokaisen pienenkin yksityiskohdan. Etenkin kaiken mikä liittyy Häneen.
Minä en halua eteeni enää mitään salattua. Ei satunnaista tapaamista, ei soitettuja puheluita baari-iltana, ei yhteydenottoja millään muotoa - ellen minä tiedä asiasta.
En pystytä vankilaa, en laita kahleita. Mieheni saa edelleen kulkea yhtä vapaasti kuin ennenkin, tavata ihmisiä, harrastaa, käydä kavereiden kanssa kaljalla. Minä en nuuski, en tarkkaile puheluita, en tarkista taskuja - kunhan toinen pysyy avoimena. Kaikesta täytyy kertoa, kaikesta täytyy voida keskustella.
Vaadinko minä liikaa?
sunnuntai 1. helmikuuta 2009
Miksi edes lähtisin?
Rakastan edelleen miestäni, eikä ole mitään mikä todistaisi hänen olleen uskoton.
Jos minä lähden, teen sen omaa heikkouttani, koska en kestä epävarmuutta ja sitä etten pääse toisen pään sisälle. Jos jään, jään koska uskon yhteiseen tulevaisuuteen ja rakkauteen.
Mies haluaa minun jäävän, mies haluaa minut, mies rakastaa minua. Jos maailma onkin näyttänyt hänelle vaihtoehdon, se ei ollut sitä mitä hän haluaa. Ei mitään mihin hän vaihtaisi kaiken sen mitä meidän välillämme on. Ei meidän rakkauttamme suurempaa.
Jos minä lähden, teen sen omaa heikkouttani, koska en kestä epävarmuutta ja sitä etten pääse toisen pään sisälle. Jos jään, jään koska uskon yhteiseen tulevaisuuteen ja rakkauteen.
Mies haluaa minun jäävän, mies haluaa minut, mies rakastaa minua. Jos maailma onkin näyttänyt hänelle vaihtoehdon, se ei ollut sitä mitä hän haluaa. Ei mitään mihin hän vaihtaisi kaiken sen mitä meidän välillämme on. Ei meidän rakkauttamme suurempaa.
torstai 29. tammikuuta 2009
Muutoksia?
Jos minä tästä suhteesta lähden, mitä se muuttaa?
Minä jään yksin huolehtimaan kahdesta pienestä lapsesta. En edes kuvittele, että lapsemme jäisivät miehen kanssa asumaan. Mies on työssä, minä kotiäitinä äitiyslomalla. Imetän vauvaa. Lasten paikka on luonani. Kuka minua auttaa kun väsyn arjessa lasten sairastaessa ja valvottaessa öisin? Sukulaiset ovat kaukana, ystävillä huolenaan oma perhe ja elämä.
Me joudumme muuttamaan lasten kanssa valoisasta, suuresta omistusasunnosta hyvällä asuinalueella toisaalla, vuokra-asuntoon ehkä huonommalle alueelle. Ei minulla ole varaa jäädä tähän, eikä hankkia samantasoista kotia muualta. Ei ole varaa myöskään autoon, joten vanhempieni luokse pääsemme entistä harvemmin.
Äitiysloman päätyttyä joudun palaamaan töihin vaikka toiveenamme on ollut hoitaa pienikin vielä useamman vuoden kotona. Pieni joutuu aloittamaan hoidossa jo alle vuoden ikäisen, miten se vaikuttaa hänen minäkuvaansa ja kehitykseen? Yksinhuoltajana joudun kuskaamaan lapset yksin hoitoon sekä aamulla, että illalla. Lasten hoitopäivistä tulee pitkät, he ovat enemmän tarhantätien huomassa kuin oman äidin kanssa.
Lapset näkevät isäänsä harvemmin, ehkä vain joka toinen viikonloppu. Millainen suhde muodostuu isän ja vauvan välille, jos isä ei ole vauvan arjessa mukana. Entä isomman lapsen? Hän osaa jo kaivata, miten voisin rikkoa häneltä perheen, pakottaa lapsen eroon toisesta vanhemmastaan? Miten kestäisin lapsen ikäväitkut isän luo?
Entä mies sitten, hän menettäisi paljon kun ei olisi läsnä lastensa jokapäiväisessä arjessa? Millaiseksi se muodostaa hänen isyytensä, lipuuko hiljalleen kauas pois vai kestääkö eron tuoman ikävän ja pysyy mukana lasten elämässä? Ja kun hän aloittaa uuden suhteen, miten riittää aika omille lapsille, millaiseksi muodostuu uusperheen elämä, onko lapsilla enää paikkaa isän kotona? Entä kun mies saa lapsia uuden naisensa kanssa?
Minä jään yksin huolehtimaan kahdesta pienestä lapsesta. En edes kuvittele, että lapsemme jäisivät miehen kanssa asumaan. Mies on työssä, minä kotiäitinä äitiyslomalla. Imetän vauvaa. Lasten paikka on luonani. Kuka minua auttaa kun väsyn arjessa lasten sairastaessa ja valvottaessa öisin? Sukulaiset ovat kaukana, ystävillä huolenaan oma perhe ja elämä.
Me joudumme muuttamaan lasten kanssa valoisasta, suuresta omistusasunnosta hyvällä asuinalueella toisaalla, vuokra-asuntoon ehkä huonommalle alueelle. Ei minulla ole varaa jäädä tähän, eikä hankkia samantasoista kotia muualta. Ei ole varaa myöskään autoon, joten vanhempieni luokse pääsemme entistä harvemmin.
Äitiysloman päätyttyä joudun palaamaan töihin vaikka toiveenamme on ollut hoitaa pienikin vielä useamman vuoden kotona. Pieni joutuu aloittamaan hoidossa jo alle vuoden ikäisen, miten se vaikuttaa hänen minäkuvaansa ja kehitykseen? Yksinhuoltajana joudun kuskaamaan lapset yksin hoitoon sekä aamulla, että illalla. Lasten hoitopäivistä tulee pitkät, he ovat enemmän tarhantätien huomassa kuin oman äidin kanssa.
Lapset näkevät isäänsä harvemmin, ehkä vain joka toinen viikonloppu. Millainen suhde muodostuu isän ja vauvan välille, jos isä ei ole vauvan arjessa mukana. Entä isomman lapsen? Hän osaa jo kaivata, miten voisin rikkoa häneltä perheen, pakottaa lapsen eroon toisesta vanhemmastaan? Miten kestäisin lapsen ikäväitkut isän luo?
Entä mies sitten, hän menettäisi paljon kun ei olisi läsnä lastensa jokapäiväisessä arjessa? Millaiseksi se muodostaa hänen isyytensä, lipuuko hiljalleen kauas pois vai kestääkö eron tuoman ikävän ja pysyy mukana lasten elämässä? Ja kun hän aloittaa uuden suhteen, miten riittää aika omille lapsille, millaiseksi muodostuu uusperheen elämä, onko lapsilla enää paikkaa isän kotona? Entä kun mies saa lapsia uuden naisensa kanssa?
sunnuntai 25. tammikuuta 2009
Uni
Näen jatkuvasti samaa painajaista.
Tässä vaiheessa herään, tuskanhiki otsallani, sydän pamppaillen. Tunnustelen miehen kättä peiton alta, käperryn viereensä nukkumaan vaikka uni ei enää tulekaan. Mieheni on tässä, minun vierelläni. Silti minä odotan pelolla huomista.
Olemme miehen kanssa hyvän ystävämme häissä. Olen raskaana. Jossain häävalssin ja morsiuskimpun heiton välimaastossa mieheni katoaa. Etsin häntä joka puolelta, kukaan ei tiedä missä hän on, minne hän on mennyt.
Lopulta löydän mieheni vessasta, naistenvessasta suljetun oven takaa. Hänen kanssaan. He harrastavat seksiä. Huudan ja huudan. Mies tulee vierelleni, lohduttaa, joku tilaa meille taksin "Tule mennään kotiin"
Taksin saapuessa pihalle mies ohjaa minut takapenkille istumaan, minä itken hiljaa. Mies kumartuu puoleeni, suutelee ja painaa oven kiinni. Taksin nytkähtäessä liikkeelle hän kääntyy pois päin. Huudan taksia pysähtymään. Takaikkunasta näen, kuinka Hän on mieheni vierellä, kädet mieheni ympärillä, miehen kasvoilla hymy.
Tässä vaiheessa herään, tuskanhiki otsallani, sydän pamppaillen. Tunnustelen miehen kättä peiton alta, käperryn viereensä nukkumaan vaikka uni ei enää tulekaan. Mieheni on tässä, minun vierelläni. Silti minä odotan pelolla huomista.
lauantai 17. tammikuuta 2009
Mitä sitä sitten tekisi?
Pyörittelin mielessäni eri vaihtoehtoja. Jos annan asian olla, räjähtääkö likainen totuus kasvoilleni silloin kun olen vähiten siihen valmis? Entä jos kaivan totuuden esille nyt.
Voisin soittaa Hänelle ja kysyä mitä heidän välillään on. Se olisi liian nöyryyttävää, udella toiselta naiselta mieheni tunteista ja teoista. Voisinko edes luottaa, että Hän puhuu totta? Ehkä valheista on sovittu jo aikaisemmin, yhdessä.
Voisin yrittää udella mieheni ystävältä missä mieheni vietti uudenvuodenyön. Tuskin tunnen tätä kaveria, yhtä hyvin hänkin voisi suojella miestäni valheella.
Palkkaisinko yksityistetsivän nuuskimaan mieheni menoja? Alkaisinko itse varjostamaan hänen kulkuaan? Entä jos hankin pre-paid liittymän ja laitan Hänen nimissään siitä viestin, menisikö mieheni lankaan?
Ainakin jatkaisin mieheni puhelimen tarkkailua, mutta puhelin ei kerro minulle mitä soittojen aikana puhutaan. Tekstiviestejä ei heidän välillään kulje vai poistaako mieheni ne? Miehen sähköpostiakaan en pääse lukemaan, enkä ehkä kykenisikään, siinä menee se raja, minkä olen valmis ylittämään. Toisen henkilökohtaiseen postiin en ole valmis kajoamaan.
Voisin soittaa Hänelle ja kysyä mitä heidän välillään on. Se olisi liian nöyryyttävää, udella toiselta naiselta mieheni tunteista ja teoista. Voisinko edes luottaa, että Hän puhuu totta? Ehkä valheista on sovittu jo aikaisemmin, yhdessä.
Voisin yrittää udella mieheni ystävältä missä mieheni vietti uudenvuodenyön. Tuskin tunnen tätä kaveria, yhtä hyvin hänkin voisi suojella miestäni valheella.
Palkkaisinko yksityistetsivän nuuskimaan mieheni menoja? Alkaisinko itse varjostamaan hänen kulkuaan? Entä jos hankin pre-paid liittymän ja laitan Hänen nimissään siitä viestin, menisikö mieheni lankaan?
Ainakin jatkaisin mieheni puhelimen tarkkailua, mutta puhelin ei kerro minulle mitä soittojen aikana puhutaan. Tekstiviestejä ei heidän välillään kulje vai poistaako mieheni ne? Miehen sähköpostiakaan en pääse lukemaan, enkä ehkä kykenisikään, siinä menee se raja, minkä olen valmis ylittämään. Toisen henkilökohtaiseen postiin en ole valmis kajoamaan.
torstai 15. tammikuuta 2009
Pääni sisällä pieni myrsky
En tiennyt enää mitä ajatella. Mies käyttäytyi kultaisesti, tuli aikaisin töistä kotiin, huolehti lapsista, teki kotitöitä, halaili minua, kuiski korvaani kauniita sanoja. Seksi oli parempaa kuin aikoihin. Elämämme näytti onnelliselta ja kauniilta.
Silti se ei tuntunut siltä.
Minä pyörittelin päässäni ajatuksia. Olenko tyhmä ja sinisilmäinen jos haluan uskoa ja luotan mieheni sanaan? Mieheni on aina ollut rehellisyyden perikuva, sen minkä hän sanoo, se pitää. Aivan kaikessa siihen on voinnut luottaa, hän ei petä tai valehtele, hän ei jätä kaveria.
Minulle mieheni on kaikki kaikessa, hänen rakkautensa ja meidän suhteemme on elämäni pohja. Mieheni on paras ystäväni ja tukipilarini. Hänestä en halua luopua, en edes suurimman pakon edessä. Jos vain luotan, että kaikki on kuten hän sanoo, muuttuuko kaikki jälleen hyväksi? Minä haluan, että muuttuu, minä haluan että kaikki on edelleen hyvin.
Mutta jos minä vain annan kaiken olla kuten asiat on, elänkö minä silloin valheessa?
Silti se ei tuntunut siltä.
Minä pyörittelin päässäni ajatuksia. Olenko tyhmä ja sinisilmäinen jos haluan uskoa ja luotan mieheni sanaan? Mieheni on aina ollut rehellisyyden perikuva, sen minkä hän sanoo, se pitää. Aivan kaikessa siihen on voinnut luottaa, hän ei petä tai valehtele, hän ei jätä kaveria.
Minulle mieheni on kaikki kaikessa, hänen rakkautensa ja meidän suhteemme on elämäni pohja. Mieheni on paras ystäväni ja tukipilarini. Hänestä en halua luopua, en edes suurimman pakon edessä. Jos vain luotan, että kaikki on kuten hän sanoo, muuttuuko kaikki jälleen hyväksi? Minä haluan, että muuttuu, minä haluan että kaikki on edelleen hyvin.
Mutta jos minä vain annan kaiken olla kuten asiat on, elänkö minä silloin valheessa?
perjantai 9. tammikuuta 2009
Kaiken kattavia selityksiä
Illalla lasten nukkuessa me istuimme mieheni kanssa sylitysten sohvalla ja puhuimme. Puhuimme niinkuin niin monta kertaa aikaisemmin, sanat niin samoja kuin ennenkin, mutta silti jokin oli toisin. Mieheni ei ole pettänyt minua ja minun tulee luottaa häneen kuten ennenkin.
Mies myönsi puhelut, mitä muutakaan hän olisi enää voinnut tehdä. Mies oli soittanut Hänelle ensin matkalla bileisiin, koska ajatteli täysin viattomasti kysyä kuulumisia ja pyytää Hänet mukaan juhliin, eihän siinä voinnut olla mitään pahaa tai väärää?
Minusta koko asetelma tuntui niin väärältä, naimisissa oleva mies lähtee kaverinsa luo juhliin ja ensimmäisenä tulee mieleen soittaa paikalle toinen nainen, sellainen josta vaimolla on ennenkin ollut epäilyksensä ja jota mies on ennenkin tavannut vaimonsa selän takana. Tässäkö ei ole mitään pahaa tai väärää?
Hän oli kieltäytynyt juhlista. Hän oli yksin kotona ja kuulemma nauttinut olostaan niin. Hän ei haluaisi juhliin, joissa ei tuntisi ketään muuta kuin mieheni. Hän ei ollut juhlatuulella, vaikka oli uudenvuodenaatto.
Juhlissa mieheni oli alkanut miettimään puhelua tarkemmin ja päätellyt, että Häntä painoi jokin, siksi mieheni soitti Hänelle uudestaan. Hän oli tunnustanut, että olo oli ankea ja ex-miehen kanssa oli ollut taas hankaluuksia. Niitä hankaluuksia oli sitten sen puhelun aikana pohdittu. Hänen elämää ja Hänen ongelmiaan.
Kolmas puhelu oli kuulemma tahaton vahinko, jonka mies soitti kun piti soittaa taksia baariin lähtiöille. Vahingossa soitti viimeksi soitettuun numeroon.
Jos minä en uskoisi miestäni, niin voisin soittaa Hänelle ja kysyä totuutta tapahtuneista. Totuus kuitenkin oli, että mitään muuta ei ollut tapahtunut, mieheni ei ollut tavannut Häntä illan tai yön aikana, baarissa vain meni pitkään kuten joskus menee. Yötä mies oli ollut sinkkukaverinsa luona, sen, joka ne uuden vuoden bileet järjesti. Senkin voisin halutessani tarkistaa, voisin vaikka heti soittaa kaverille ja kysyä.
Minulla pyöri päässä. En halunnut soittaa kenellekään kolmannelle osapuolelle, kaikista vähiten Hänelle. En myöskään miehen kaverille, en halunnut sotkea tähän enää ulkopuolisia. Mistä minä sitäpaitsi tietäisin vaikka nämä ihmiset valehtelisivat minulle? Ehkä tarinasta oli sovittu yhdessä? Ei, en soittaisi kenellekään. Joko minä uskosin mieheni selityksen tälläisenä tai sitten en. Silloin meidän suhteemme olisi lopussa, enempää epäluuloja en enää jaksaisi.
Mies myönsi puhelut, mitä muutakaan hän olisi enää voinnut tehdä. Mies oli soittanut Hänelle ensin matkalla bileisiin, koska ajatteli täysin viattomasti kysyä kuulumisia ja pyytää Hänet mukaan juhliin, eihän siinä voinnut olla mitään pahaa tai väärää?
Minusta koko asetelma tuntui niin väärältä, naimisissa oleva mies lähtee kaverinsa luo juhliin ja ensimmäisenä tulee mieleen soittaa paikalle toinen nainen, sellainen josta vaimolla on ennenkin ollut epäilyksensä ja jota mies on ennenkin tavannut vaimonsa selän takana. Tässäkö ei ole mitään pahaa tai väärää?
Hän oli kieltäytynyt juhlista. Hän oli yksin kotona ja kuulemma nauttinut olostaan niin. Hän ei haluaisi juhliin, joissa ei tuntisi ketään muuta kuin mieheni. Hän ei ollut juhlatuulella, vaikka oli uudenvuodenaatto.
Juhlissa mieheni oli alkanut miettimään puhelua tarkemmin ja päätellyt, että Häntä painoi jokin, siksi mieheni soitti Hänelle uudestaan. Hän oli tunnustanut, että olo oli ankea ja ex-miehen kanssa oli ollut taas hankaluuksia. Niitä hankaluuksia oli sitten sen puhelun aikana pohdittu. Hänen elämää ja Hänen ongelmiaan.
Kolmas puhelu oli kuulemma tahaton vahinko, jonka mies soitti kun piti soittaa taksia baariin lähtiöille. Vahingossa soitti viimeksi soitettuun numeroon.
Jos minä en uskoisi miestäni, niin voisin soittaa Hänelle ja kysyä totuutta tapahtuneista. Totuus kuitenkin oli, että mitään muuta ei ollut tapahtunut, mieheni ei ollut tavannut Häntä illan tai yön aikana, baarissa vain meni pitkään kuten joskus menee. Yötä mies oli ollut sinkkukaverinsa luona, sen, joka ne uuden vuoden bileet järjesti. Senkin voisin halutessani tarkistaa, voisin vaikka heti soittaa kaverille ja kysyä.
Minulla pyöri päässä. En halunnut soittaa kenellekään kolmannelle osapuolelle, kaikista vähiten Hänelle. En myöskään miehen kaverille, en halunnut sotkea tähän enää ulkopuolisia. Mistä minä sitäpaitsi tietäisin vaikka nämä ihmiset valehtelisivat minulle? Ehkä tarinasta oli sovittu yhdessä? Ei, en soittaisi kenellekään. Joko minä uskosin mieheni selityksen tälläisenä tai sitten en. Silloin meidän suhteemme olisi lopussa, enempää epäluuloja en enää jaksaisi.
tiistai 6. tammikuuta 2009
anteeksipyyntö
Ne iltapäivän hetket tuntuivat niin pitkältä. En tiennyt missä mieheni oli ja kenen kanssa. Ylpeyteni esti minua soittamasta miehen puhelimeen. Minä odotin ja pohdin elämääni. Missä meni vikaan, miksi mieheni haikailee toisen perään vaikka meillä piti olla kaikki niin täydellistä, me olimme saavuttaneet kaiken sen, mistä yhdessä unelmoimme. Mehän rakastimme toisiamme!
Lapset heräsivät päiväunilta, laitoin isommalle välipalaa ja istuimme iltapäiväteellä keittiössä. Ulkona hämärsi. Tarkistin yhä uudelleen puhelimeni, ei soittoja, ei viestejä. Kauanko minun pitää odottaa? Kauako jaksan odottaa miestäni takaisin? Tuleeko hän enää takaisin?
Ovi kävi, eteiseen syttyi valo.
Lapsi riensi iloisena isäänsä vastaan, minä suljin hetkeksi silmäni. Miehen käsi olkapäälläni, hiljaa kuiskatut sanat "anna anteeksi".
Lapsi kärtti isäänsä lelujen pariin, mies nappasi ohimennessään vauvan kainaloonsa ja minä jäin yksin keittiöön teekuppini äärelle miettimään mitä minulta on pyydetty anteeksi. Puheluja selkäni takana, raivossa sanottuja sanoja vai kenties pettämistä?
Lapset heräsivät päiväunilta, laitoin isommalle välipalaa ja istuimme iltapäiväteellä keittiössä. Ulkona hämärsi. Tarkistin yhä uudelleen puhelimeni, ei soittoja, ei viestejä. Kauanko minun pitää odottaa? Kauako jaksan odottaa miestäni takaisin? Tuleeko hän enää takaisin?
Ovi kävi, eteiseen syttyi valo.
Lapsi riensi iloisena isäänsä vastaan, minä suljin hetkeksi silmäni. Miehen käsi olkapäälläni, hiljaa kuiskatut sanat "anna anteeksi".
Lapsi kärtti isäänsä lelujen pariin, mies nappasi ohimennessään vauvan kainaloonsa ja minä jäin yksin keittiöön teekuppini äärelle miettimään mitä minulta on pyydetty anteeksi. Puheluja selkäni takana, raivossa sanottuja sanoja vai kenties pettämistä?
Myrskyn keskellä
Välittämättä miehen krapulasta ryntäsin vihaisena makuuhuoneeseen. Tipautin puhelimen miehen viereen sängylle ja kysyin mitä tämä oikein tarkoittaa? Mitä ovat ne illalla soitetut puhelut Hänelle? Ovatko he tavanneet toistamiseen selkäni takana, missä mieheni on viettänyt yönsä?
Ensin mies oli täysin hämillään, sitten hän raivostui.
Kuinka minä olen tutkinut hänen puhelintaan, mitä hänen soittonsa kenellekään kuuluvat minulle! Minun epäluuloni on täysin turhaa ja se, että tutkin salaa hänen puhelintaan on väärin, epäluottamuksen osoitus ja niin tehdessäni rikon kaikkia yhteisiä sopimuksiamme sekä Suomen lakia! Mies työntyi ohitseni pesuhuoneeseen ja lukkiutui sinne.
Lapsi oli havahtunut unestaan sohvalta ja ihmetteli tilannetta, rauhoitin häntä ja samalla itseni, ei mitään hätää, mennään takaisin torkkupeiton alle.
Hetken päästä mies ilmaantui ulkovaatteissa olohuoneen ovelle, sanoi menevänsä kävelylle tunteita jäähdyttämään. Puhelimensa otti mukaansa.
Minä istuin yksin pimeässä huoneessa, nukkuva lapsi käsivarsillani ja mietin oliko tämä nyt tässä. Jos mies on viettänyt illan ja yön Hänen kanssaan, minusta ei ole enää antamaan anteeksi, ei jatkamaan yhdessä. Kaikki ne lupaukset ja vakuuttelut, ettei heidän välillään ole yhtään mitään, olivatko ne täysin turhia?
Alkaako tämä Uusi Vuosi avioerolla?
Miten minun nyt kävisi, kuinka minä pärjäisin pienten lasteni kanssa?
Ensin mies oli täysin hämillään, sitten hän raivostui.
Kuinka minä olen tutkinut hänen puhelintaan, mitä hänen soittonsa kenellekään kuuluvat minulle! Minun epäluuloni on täysin turhaa ja se, että tutkin salaa hänen puhelintaan on väärin, epäluottamuksen osoitus ja niin tehdessäni rikon kaikkia yhteisiä sopimuksiamme sekä Suomen lakia! Mies työntyi ohitseni pesuhuoneeseen ja lukkiutui sinne.
Lapsi oli havahtunut unestaan sohvalta ja ihmetteli tilannetta, rauhoitin häntä ja samalla itseni, ei mitään hätää, mennään takaisin torkkupeiton alle.
Hetken päästä mies ilmaantui ulkovaatteissa olohuoneen ovelle, sanoi menevänsä kävelylle tunteita jäähdyttämään. Puhelimensa otti mukaansa.
Minä istuin yksin pimeässä huoneessa, nukkuva lapsi käsivarsillani ja mietin oliko tämä nyt tässä. Jos mies on viettänyt illan ja yön Hänen kanssaan, minusta ei ole enää antamaan anteeksi, ei jatkamaan yhdessä. Kaikki ne lupaukset ja vakuuttelut, ettei heidän välillään ole yhtään mitään, olivatko ne täysin turhia?
Alkaako tämä Uusi Vuosi avioerolla?
Miten minun nyt kävisi, kuinka minä pärjäisin pienten lasteni kanssa?
maanantai 5. tammikuuta 2009
Uusi Vuosi
Uudeksi vuodeksi meidät oli kutsuttu kaksiin juhliin. Toiset oli perhetuttujen luona, ohjelmassa hyvää ruokaa ja lapsiystävällistä seuraa, rakettien katselua inhimilliseen aikaan ja yöksi omaan kotiin nukkumaan. Toiset taas miehen sinkkukaverin luona, hyvän ruoan sijasta paljon viinaa ja epämääräisiä tuttavia, ilotulitus puolilta öin ja jatkot läheisessä baarissa. Valitsimme ensimmäiset.
Kaksi tuntia ennen lähtöä lapsi alkoi oksentaa.
Päätimme jäädä koko perhe kotiin. Ilta meni kuumeista potilasta hoivatessa ja jälkiä siivotessa. Ikkunasta katsoimme naapurin nuorten lähettämiä raketteja, seurasimme tv:stä jotain mitäänsanomatonta elokuvaa. Söimme miehen kanssa vuorotellen keittiössä nakkeja ja perunasalaattia, toisen kiidättäessä oksentavaa potilasta vessaan ja takaisin sohvalle. Lopulta lapsi uuvahti, kannoimme nukkuvan pienokaisen vanhempien parivuoteeseen. Vauva jaksoi seurustella hetken kauemmin, nauttien vanhempiensa jakamattomasta huomiosta, kunnes hänkin nukkui syliini torkkupeiton alle.
Mies korkkasi illan ensimmäisen oluen, kysyi otanko minäkin. Tunsin itseni niin väsyneeksi, olkoon uusi vuosi, minä haluan vain suihkuun ja nukkumaan. Mies pohti vieläkö voisi lähteä perhetuttujen luokse vai joko sielläkin on hiljennytty yötä vasten. Ehdotin, että ehkä hän haluaisi sinne toisiin bileisiin, siellä ainakin olisi menoa vielä moneksi tunniksi? Kyllä me täällä sen aikaa pärjäämme.
Hetken harkittuaan mies vaihtoi menovaatteet päälle, haki kaapista lisää kaljaa ja poistui vuoden viimeisen yön kirpeyteen. Minä käperryin tyytyväisenä lasteni väliin parivuoteeseen ja toivon, ettei yöstä tulisi kovin levoton. Vuoden vaihtumineen oli vielä reilu tunti aikaa, saisinko nukuttua yhtään ennen ilotulituksen alkua?
Havahduin viisi tuntia myöhemmin vauvan hamutessa rinnalle. Hetken ihmettelin hiljaisuutta, olimmeko me todella nukkuneet yli rakettien ja metelin? Imetin raukeana vauvaa, isompi lapsi nukkui tyynen rauhallisena vieressäni. Heräsimme uudestaan vasta aamulla oven kolahdukseen. Olin yllättynyt, sillä ei ole mieheni tapaista kotiutua vasta aamusta. Mies oli siinä kunnossa, ettei nyt ollut keskustelun aika. Aikansa pesuhuoneessa vettä valutettuaan hän kömpi vuoteeseen peittojen alle ja nukkui pitkälle iltapäivään.
Sillä välin minä hoidin lapset ja tein kotitöitä. Pesin pyykkiä ja laitoin ruokaa taudista toipuvalle lapselle. Nukutin vauvan parvekkeelle. Pääni sisällä kävin kiivasta väittelyä siitä, onko oikein tarkistaa miehen taskut ja puhelin vai tarvitaanko nyt vain sitä luottamusta, jota olen luvannut miehelleni.
Lopulta tunteet voittivat järjen ja tarkistin miehen puhelut.
22:38 soitettu Hänelle, puhelun kesto 2min
23:04 soitettu Hänelle, puhelun kesto 8min
23:53 soitettu Hänelle, puhelun kesto 10sek
Kaksi tuntia ennen lähtöä lapsi alkoi oksentaa.
Päätimme jäädä koko perhe kotiin. Ilta meni kuumeista potilasta hoivatessa ja jälkiä siivotessa. Ikkunasta katsoimme naapurin nuorten lähettämiä raketteja, seurasimme tv:stä jotain mitäänsanomatonta elokuvaa. Söimme miehen kanssa vuorotellen keittiössä nakkeja ja perunasalaattia, toisen kiidättäessä oksentavaa potilasta vessaan ja takaisin sohvalle. Lopulta lapsi uuvahti, kannoimme nukkuvan pienokaisen vanhempien parivuoteeseen. Vauva jaksoi seurustella hetken kauemmin, nauttien vanhempiensa jakamattomasta huomiosta, kunnes hänkin nukkui syliini torkkupeiton alle.
Mies korkkasi illan ensimmäisen oluen, kysyi otanko minäkin. Tunsin itseni niin väsyneeksi, olkoon uusi vuosi, minä haluan vain suihkuun ja nukkumaan. Mies pohti vieläkö voisi lähteä perhetuttujen luokse vai joko sielläkin on hiljennytty yötä vasten. Ehdotin, että ehkä hän haluaisi sinne toisiin bileisiin, siellä ainakin olisi menoa vielä moneksi tunniksi? Kyllä me täällä sen aikaa pärjäämme.
Hetken harkittuaan mies vaihtoi menovaatteet päälle, haki kaapista lisää kaljaa ja poistui vuoden viimeisen yön kirpeyteen. Minä käperryin tyytyväisenä lasteni väliin parivuoteeseen ja toivon, ettei yöstä tulisi kovin levoton. Vuoden vaihtumineen oli vielä reilu tunti aikaa, saisinko nukuttua yhtään ennen ilotulituksen alkua?
Havahduin viisi tuntia myöhemmin vauvan hamutessa rinnalle. Hetken ihmettelin hiljaisuutta, olimmeko me todella nukkuneet yli rakettien ja metelin? Imetin raukeana vauvaa, isompi lapsi nukkui tyynen rauhallisena vieressäni. Heräsimme uudestaan vasta aamulla oven kolahdukseen. Olin yllättynyt, sillä ei ole mieheni tapaista kotiutua vasta aamusta. Mies oli siinä kunnossa, ettei nyt ollut keskustelun aika. Aikansa pesuhuoneessa vettä valutettuaan hän kömpi vuoteeseen peittojen alle ja nukkui pitkälle iltapäivään.
Sillä välin minä hoidin lapset ja tein kotitöitä. Pesin pyykkiä ja laitoin ruokaa taudista toipuvalle lapselle. Nukutin vauvan parvekkeelle. Pääni sisällä kävin kiivasta väittelyä siitä, onko oikein tarkistaa miehen taskut ja puhelin vai tarvitaanko nyt vain sitä luottamusta, jota olen luvannut miehelleni.
Lopulta tunteet voittivat järjen ja tarkistin miehen puhelut.
22:38 soitettu Hänelle, puhelun kesto 2min
23:04 soitettu Hänelle, puhelun kesto 8min
23:53 soitettu Hänelle, puhelun kesto 10sek
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)