Muutoksia?

Jos minä tästä suhteesta lähden, mitä se muuttaa?

Minä jään yksin huolehtimaan kahdesta pienestä lapsesta. En edes kuvittele, että lapsemme jäisivät miehen kanssa asumaan. Mies on työssä, minä kotiäitinä äitiyslomalla. Imetän vauvaa. Lasten paikka on luonani. Kuka minua auttaa kun väsyn arjessa lasten sairastaessa ja valvottaessa öisin? Sukulaiset ovat kaukana, ystävillä huolenaan oma perhe ja elämä.

Me joudumme muuttamaan lasten kanssa valoisasta, suuresta omistusasunnosta hyvällä asuinalueella toisaalla, vuokra-asuntoon ehkä huonommalle alueelle. Ei minulla ole varaa jäädä tähän, eikä hankkia samantasoista kotia muualta. Ei ole varaa myöskään autoon, joten vanhempieni luokse pääsemme entistä harvemmin.

Äitiysloman päätyttyä joudun palaamaan töihin vaikka toiveenamme on ollut hoitaa pienikin vielä useamman vuoden kotona. Pieni joutuu aloittamaan hoidossa jo alle vuoden ikäisen, miten se vaikuttaa hänen minäkuvaansa ja kehitykseen? Yksinhuoltajana joudun kuskaamaan lapset yksin hoitoon sekä aamulla, että illalla. Lasten hoitopäivistä tulee pitkät, he ovat enemmän tarhantätien huomassa kuin oman äidin kanssa.

Lapset näkevät isäänsä harvemmin, ehkä vain joka toinen viikonloppu. Millainen suhde muodostuu isän ja vauvan välille, jos isä ei ole vauvan arjessa mukana. Entä isomman lapsen? Hän osaa jo kaivata, miten voisin rikkoa häneltä perheen, pakottaa lapsen eroon toisesta vanhemmastaan? Miten kestäisin lapsen ikäväitkut isän luo?

Entä mies sitten, hän menettäisi paljon kun ei olisi läsnä lastensa jokapäiväisessä arjessa? Millaiseksi se muodostaa hänen isyytensä, lipuuko hiljalleen kauas pois vai kestääkö eron tuoman ikävän ja pysyy mukana lasten elämässä? Ja kun hän aloittaa uuden suhteen, miten riittää aika omille lapsille, millaiseksi muodostuu uusperheen elämä, onko lapsilla enää paikkaa isän kotona? Entä kun mies saa lapsia uuden naisensa kanssa?

Uni

Näen jatkuvasti samaa painajaista.

Olemme miehen kanssa hyvän ystävämme häissä. Olen raskaana. Jossain häävalssin ja morsiuskimpun heiton välimaastossa mieheni katoaa. Etsin häntä joka puolelta, kukaan ei tiedä missä hän on, minne hän on mennyt.

Lopulta löydän mieheni vessasta, naistenvessasta suljetun oven takaa. Hänen kanssaan. He harrastavat seksiä. Huudan ja huudan. Mies tulee vierelleni, lohduttaa, joku tilaa meille taksin "Tule mennään kotiin"

Taksin saapuessa pihalle mies ohjaa minut takapenkille istumaan, minä itken hiljaa. Mies kumartuu puoleeni, suutelee ja painaa oven kiinni. Taksin nytkähtäessä liikkeelle hän kääntyy pois päin. Huudan taksia pysähtymään. Takaikkunasta näen, kuinka Hän on mieheni vierellä, kädet mieheni ympärillä, miehen kasvoilla hymy.

Tässä vaiheessa herään, tuskanhiki otsallani, sydän pamppaillen. Tunnustelen miehen kättä peiton alta, käperryn viereensä nukkumaan vaikka uni ei enää tulekaan. Mieheni on tässä, minun vierelläni. Silti minä odotan pelolla huomista.

Mitä sitä sitten tekisi?

Pyörittelin mielessäni eri vaihtoehtoja. Jos annan asian olla, räjähtääkö likainen totuus kasvoilleni silloin kun olen vähiten siihen valmis? Entä jos kaivan totuuden esille nyt.

Voisin soittaa Hänelle ja kysyä mitä heidän välillään on. Se olisi liian nöyryyttävää, udella toiselta naiselta mieheni tunteista ja teoista. Voisinko edes luottaa, että Hän puhuu totta? Ehkä valheista on sovittu jo aikaisemmin, yhdessä.

Voisin yrittää udella mieheni ystävältä missä mieheni vietti uudenvuodenyön. Tuskin tunnen tätä kaveria, yhtä hyvin hänkin voisi suojella miestäni valheella.

Palkkaisinko yksityistetsivän nuuskimaan mieheni menoja? Alkaisinko itse varjostamaan hänen kulkuaan? Entä jos hankin pre-paid liittymän ja laitan Hänen nimissään siitä viestin, menisikö mieheni lankaan?

Ainakin jatkaisin mieheni puhelimen tarkkailua, mutta puhelin ei kerro minulle mitä soittojen aikana puhutaan. Tekstiviestejä ei heidän välillään kulje vai poistaako mieheni ne? Miehen sähköpostiakaan en pääse lukemaan, enkä ehkä kykenisikään, siinä menee se raja, minkä olen valmis ylittämään. Toisen henkilökohtaiseen postiin en ole valmis kajoamaan.

Pääni sisällä pieni myrsky

En tiennyt enää mitä ajatella. Mies käyttäytyi kultaisesti, tuli aikaisin töistä kotiin, huolehti lapsista, teki kotitöitä, halaili minua, kuiski korvaani kauniita sanoja. Seksi oli parempaa kuin aikoihin. Elämämme näytti onnelliselta ja kauniilta.

Silti se ei tuntunut siltä.

Minä pyörittelin päässäni ajatuksia. Olenko tyhmä ja sinisilmäinen jos haluan uskoa ja luotan mieheni sanaan? Mieheni on aina ollut rehellisyyden perikuva, sen minkä hän sanoo, se pitää. Aivan kaikessa siihen on voinnut luottaa, hän ei petä tai valehtele, hän ei jätä kaveria.

Minulle mieheni on kaikki kaikessa, hänen rakkautensa ja meidän suhteemme on elämäni pohja. Mieheni on paras ystäväni ja tukipilarini. Hänestä en halua luopua, en edes suurimman pakon edessä. Jos vain luotan, että kaikki on kuten hän sanoo, muuttuuko kaikki jälleen hyväksi? Minä haluan, että muuttuu, minä haluan että kaikki on edelleen hyvin.

Mutta jos minä vain annan kaiken olla kuten asiat on, elänkö minä silloin valheessa?

Kaiken kattavia selityksiä

Illalla lasten nukkuessa me istuimme mieheni kanssa sylitysten sohvalla ja puhuimme. Puhuimme niinkuin niin monta kertaa aikaisemmin, sanat niin samoja kuin ennenkin, mutta silti jokin oli toisin. Mieheni ei ole pettänyt minua ja minun tulee luottaa häneen kuten ennenkin.

Mies myönsi puhelut, mitä muutakaan hän olisi enää voinnut tehdä. Mies oli soittanut Hänelle ensin matkalla bileisiin, koska ajatteli täysin viattomasti kysyä kuulumisia ja pyytää Hänet mukaan juhliin, eihän siinä voinnut olla mitään pahaa tai väärää?

Minusta koko asetelma tuntui niin väärältä, naimisissa oleva mies lähtee kaverinsa luo juhliin ja ensimmäisenä tulee mieleen soittaa paikalle toinen nainen, sellainen josta vaimolla on ennenkin ollut epäilyksensä ja jota mies on ennenkin tavannut vaimonsa selän takana. Tässäkö ei ole mitään pahaa tai väärää?

Hän oli kieltäytynyt juhlista. Hän oli yksin kotona ja kuulemma nauttinut olostaan niin. Hän ei haluaisi juhliin, joissa ei tuntisi ketään muuta kuin mieheni. Hän ei ollut juhlatuulella, vaikka oli uudenvuodenaatto.

Juhlissa mieheni oli alkanut miettimään puhelua tarkemmin ja päätellyt, että Häntä painoi jokin, siksi mieheni soitti Hänelle uudestaan. Hän oli tunnustanut, että olo oli ankea ja ex-miehen kanssa oli ollut taas hankaluuksia. Niitä hankaluuksia oli sitten sen puhelun aikana pohdittu. Hänen elämää ja Hänen ongelmiaan.

Kolmas puhelu oli kuulemma tahaton vahinko, jonka mies soitti kun piti soittaa taksia baariin lähtiöille. Vahingossa soitti viimeksi soitettuun numeroon.

Jos minä en uskoisi miestäni, niin voisin soittaa Hänelle ja kysyä totuutta tapahtuneista. Totuus kuitenkin oli, että mitään muuta ei ollut tapahtunut, mieheni ei ollut tavannut Häntä illan tai yön aikana, baarissa vain meni pitkään kuten joskus menee. Yötä mies oli ollut sinkkukaverinsa luona, sen, joka ne uuden vuoden bileet järjesti. Senkin voisin halutessani tarkistaa, voisin vaikka heti soittaa kaverille ja kysyä.

Minulla pyöri päässä. En halunnut soittaa kenellekään kolmannelle osapuolelle, kaikista vähiten Hänelle. En myöskään miehen kaverille, en halunnut sotkea tähän enää ulkopuolisia. Mistä minä sitäpaitsi tietäisin vaikka nämä ihmiset valehtelisivat minulle? Ehkä tarinasta oli sovittu yhdessä? Ei, en soittaisi kenellekään. Joko minä uskosin mieheni selityksen tälläisenä tai sitten en. Silloin meidän suhteemme olisi lopussa, enempää epäluuloja en enää jaksaisi.

anteeksipyyntö

Ne iltapäivän hetket tuntuivat niin pitkältä. En tiennyt missä mieheni oli ja kenen kanssa. Ylpeyteni esti minua soittamasta miehen puhelimeen. Minä odotin ja pohdin elämääni. Missä meni vikaan, miksi mieheni haikailee toisen perään vaikka meillä piti olla kaikki niin täydellistä, me olimme saavuttaneet kaiken sen, mistä yhdessä unelmoimme. Mehän rakastimme toisiamme!

Lapset heräsivät päiväunilta, laitoin isommalle välipalaa ja istuimme iltapäiväteellä keittiössä. Ulkona hämärsi. Tarkistin yhä uudelleen puhelimeni, ei soittoja, ei viestejä. Kauanko minun pitää odottaa? Kauako jaksan odottaa miestäni takaisin? Tuleeko hän enää takaisin?

Ovi kävi, eteiseen syttyi valo.

Lapsi riensi iloisena isäänsä vastaan, minä suljin hetkeksi silmäni. Miehen käsi olkapäälläni, hiljaa kuiskatut sanat "anna anteeksi".

Lapsi kärtti isäänsä lelujen pariin, mies nappasi ohimennessään vauvan kainaloonsa ja minä jäin yksin keittiöön teekuppini äärelle miettimään mitä minulta on pyydetty anteeksi. Puheluja selkäni takana, raivossa sanottuja sanoja vai kenties pettämistä?

Myrskyn keskellä

Välittämättä miehen krapulasta ryntäsin vihaisena makuuhuoneeseen. Tipautin puhelimen miehen viereen sängylle ja kysyin mitä tämä oikein tarkoittaa? Mitä ovat ne illalla soitetut puhelut Hänelle? Ovatko he tavanneet toistamiseen selkäni takana, missä mieheni on viettänyt yönsä?

Ensin mies oli täysin hämillään, sitten hän raivostui.

Kuinka minä olen tutkinut hänen puhelintaan, mitä hänen soittonsa kenellekään kuuluvat minulle! Minun epäluuloni on täysin turhaa ja se, että tutkin salaa hänen puhelintaan on väärin, epäluottamuksen osoitus ja niin tehdessäni rikon kaikkia yhteisiä sopimuksiamme sekä Suomen lakia! Mies työntyi ohitseni pesuhuoneeseen ja lukkiutui sinne.

Lapsi oli havahtunut unestaan sohvalta ja ihmetteli tilannetta, rauhoitin häntä ja samalla itseni, ei mitään hätää, mennään takaisin torkkupeiton alle.

Hetken päästä mies ilmaantui ulkovaatteissa olohuoneen ovelle, sanoi menevänsä kävelylle tunteita jäähdyttämään. Puhelimensa otti mukaansa.

Minä istuin yksin pimeässä huoneessa, nukkuva lapsi käsivarsillani ja mietin oliko tämä nyt tässä. Jos mies on viettänyt illan ja yön Hänen kanssaan, minusta ei ole enää antamaan anteeksi, ei jatkamaan yhdessä. Kaikki ne lupaukset ja vakuuttelut, ettei heidän välillään ole yhtään mitään, olivatko ne täysin turhia?

Alkaako tämä Uusi Vuosi avioerolla?

Miten minun nyt kävisi, kuinka minä pärjäisin pienten lasteni kanssa?

Uusi Vuosi

Uudeksi vuodeksi meidät oli kutsuttu kaksiin juhliin. Toiset oli perhetuttujen luona, ohjelmassa hyvää ruokaa ja lapsiystävällistä seuraa, rakettien katselua inhimilliseen aikaan ja yöksi omaan kotiin nukkumaan. Toiset taas miehen sinkkukaverin luona, hyvän ruoan sijasta paljon viinaa ja epämääräisiä tuttavia, ilotulitus puolilta öin ja jatkot läheisessä baarissa. Valitsimme ensimmäiset.

Kaksi tuntia ennen lähtöä lapsi alkoi oksentaa.

Päätimme jäädä koko perhe kotiin. Ilta meni kuumeista potilasta hoivatessa ja jälkiä siivotessa. Ikkunasta katsoimme naapurin nuorten lähettämiä raketteja, seurasimme tv:stä jotain mitäänsanomatonta elokuvaa. Söimme miehen kanssa vuorotellen keittiössä nakkeja ja perunasalaattia, toisen kiidättäessä oksentavaa potilasta vessaan ja takaisin sohvalle. Lopulta lapsi uuvahti, kannoimme nukkuvan pienokaisen vanhempien parivuoteeseen. Vauva jaksoi seurustella hetken kauemmin, nauttien vanhempiensa jakamattomasta huomiosta, kunnes hänkin nukkui syliini torkkupeiton alle.

Mies korkkasi illan ensimmäisen oluen, kysyi otanko minäkin. Tunsin itseni niin väsyneeksi, olkoon uusi vuosi, minä haluan vain suihkuun ja nukkumaan. Mies pohti vieläkö voisi lähteä perhetuttujen luokse vai joko sielläkin on hiljennytty yötä vasten. Ehdotin, että ehkä hän haluaisi sinne toisiin bileisiin, siellä ainakin olisi menoa vielä moneksi tunniksi? Kyllä me täällä sen aikaa pärjäämme.

Hetken harkittuaan mies vaihtoi menovaatteet päälle, haki kaapista lisää kaljaa ja poistui vuoden viimeisen yön kirpeyteen. Minä käperryin tyytyväisenä lasteni väliin parivuoteeseen ja toivon, ettei yöstä tulisi kovin levoton. Vuoden vaihtumineen oli vielä reilu tunti aikaa, saisinko nukuttua yhtään ennen ilotulituksen alkua?

Havahduin viisi tuntia myöhemmin vauvan hamutessa rinnalle. Hetken ihmettelin hiljaisuutta, olimmeko me todella nukkuneet yli rakettien ja metelin? Imetin raukeana vauvaa, isompi lapsi nukkui tyynen rauhallisena vieressäni. Heräsimme uudestaan vasta aamulla oven kolahdukseen. Olin yllättynyt, sillä ei ole mieheni tapaista kotiutua vasta aamusta. Mies oli siinä kunnossa, ettei nyt ollut keskustelun aika. Aikansa pesuhuoneessa vettä valutettuaan hän kömpi vuoteeseen peittojen alle ja nukkui pitkälle iltapäivään.

Sillä välin minä hoidin lapset ja tein kotitöitä. Pesin pyykkiä ja laitoin ruokaa taudista toipuvalle lapselle. Nukutin vauvan parvekkeelle. Pääni sisällä kävin kiivasta väittelyä siitä, onko oikein tarkistaa miehen taskut ja puhelin vai tarvitaanko nyt vain sitä luottamusta, jota olen luvannut miehelleni.

Lopulta tunteet voittivat järjen ja tarkistin miehen puhelut.

22:38 soitettu Hänelle, puhelun kesto 2min

23:04 soitettu Hänelle, puhelun kesto 8min

23:53 soitettu Hänelle, puhelun kesto 10sek