Välittämättä miehen krapulasta ryntäsin vihaisena makuuhuoneeseen. Tipautin puhelimen miehen viereen sängylle ja kysyin mitä tämä oikein tarkoittaa? Mitä ovat ne illalla soitetut puhelut Hänelle? Ovatko he tavanneet toistamiseen selkäni takana, missä mieheni on viettänyt yönsä?
Ensin mies oli täysin hämillään, sitten hän raivostui.
Kuinka minä olen tutkinut hänen puhelintaan, mitä hänen soittonsa kenellekään kuuluvat minulle! Minun epäluuloni on täysin turhaa ja se, että tutkin salaa hänen puhelintaan on väärin, epäluottamuksen osoitus ja niin tehdessäni rikon kaikkia yhteisiä sopimuksiamme sekä Suomen lakia! Mies työntyi ohitseni pesuhuoneeseen ja lukkiutui sinne.
Lapsi oli havahtunut unestaan sohvalta ja ihmetteli tilannetta, rauhoitin häntä ja samalla itseni, ei mitään hätää, mennään takaisin torkkupeiton alle.
Hetken päästä mies ilmaantui ulkovaatteissa olohuoneen ovelle, sanoi menevänsä kävelylle tunteita jäähdyttämään. Puhelimensa otti mukaansa.
Minä istuin yksin pimeässä huoneessa, nukkuva lapsi käsivarsillani ja mietin oliko tämä nyt tässä. Jos mies on viettänyt illan ja yön Hänen kanssaan, minusta ei ole enää antamaan anteeksi, ei jatkamaan yhdessä. Kaikki ne lupaukset ja vakuuttelut, ettei heidän välillään ole yhtään mitään, olivatko ne täysin turhia?
Alkaako tämä Uusi Vuosi avioerolla?
Miten minun nyt kävisi, kuinka minä pärjäisin pienten lasteni kanssa?
Päiväkirjanomaisia merkintöjä elämästäni, minun henkilökohtainen terapiani ja tapani käsitellä asioita, joita oli vaikea ymmärtää silloin kun ne tapahtuivat. Jotta oppisin ymmärtämään, unohtamaan ja antamaan anteeksi.
tiistai 6. tammikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti