Muutoksia?

Jos minä tästä suhteesta lähden, mitä se muuttaa?

Minä jään yksin huolehtimaan kahdesta pienestä lapsesta. En edes kuvittele, että lapsemme jäisivät miehen kanssa asumaan. Mies on työssä, minä kotiäitinä äitiyslomalla. Imetän vauvaa. Lasten paikka on luonani. Kuka minua auttaa kun väsyn arjessa lasten sairastaessa ja valvottaessa öisin? Sukulaiset ovat kaukana, ystävillä huolenaan oma perhe ja elämä.

Me joudumme muuttamaan lasten kanssa valoisasta, suuresta omistusasunnosta hyvällä asuinalueella toisaalla, vuokra-asuntoon ehkä huonommalle alueelle. Ei minulla ole varaa jäädä tähän, eikä hankkia samantasoista kotia muualta. Ei ole varaa myöskään autoon, joten vanhempieni luokse pääsemme entistä harvemmin.

Äitiysloman päätyttyä joudun palaamaan töihin vaikka toiveenamme on ollut hoitaa pienikin vielä useamman vuoden kotona. Pieni joutuu aloittamaan hoidossa jo alle vuoden ikäisen, miten se vaikuttaa hänen minäkuvaansa ja kehitykseen? Yksinhuoltajana joudun kuskaamaan lapset yksin hoitoon sekä aamulla, että illalla. Lasten hoitopäivistä tulee pitkät, he ovat enemmän tarhantätien huomassa kuin oman äidin kanssa.

Lapset näkevät isäänsä harvemmin, ehkä vain joka toinen viikonloppu. Millainen suhde muodostuu isän ja vauvan välille, jos isä ei ole vauvan arjessa mukana. Entä isomman lapsen? Hän osaa jo kaivata, miten voisin rikkoa häneltä perheen, pakottaa lapsen eroon toisesta vanhemmastaan? Miten kestäisin lapsen ikäväitkut isän luo?

Entä mies sitten, hän menettäisi paljon kun ei olisi läsnä lastensa jokapäiväisessä arjessa? Millaiseksi se muodostaa hänen isyytensä, lipuuko hiljalleen kauas pois vai kestääkö eron tuoman ikävän ja pysyy mukana lasten elämässä? Ja kun hän aloittaa uuden suhteen, miten riittää aika omille lapsille, millaiseksi muodostuu uusperheen elämä, onko lapsilla enää paikkaa isän kotona? Entä kun mies saa lapsia uuden naisensa kanssa?