levottomat ajatukset

Miehen palattua töihin arki solahti uusiin uomiin. Lapsi sai hoitopaikan puistotädiltä ja vauvan nukkuessa päiväunia minulla oli taas aikaa kotitöille, itselleni, ajatuksilleni. Kodin kiiltäessä puhtaana ajatukseni kiersivät tuttuja polkuja. Missä mieheni nyt on, kenen kanssa hän viettää aikaansa?

Mieheni lounasti useimmiten kaupungilla työpaikkaruokalan sijasta, nyt minä mietin kuka hänelle milloinkin olisi lounasseurana. Olisi niin helppoa tavata Häntä ruokatunnilla minun tietämättäni. Mies myös osallistui usein työpaikkansa ulkopuolisin seminaareihin ja koulutustilaisuuksiin. Mistä voisin olla varma, että hän todella meni niihin eikä esim Hänen luokseen. Kuinka helppoa miehen todella olisi harhauttaa minua, ilman että minä tietäisin mistään mitään.

Yritin olla antamatta mustasukkaisuudelle valtaa, mutta yksinäiset iltapäivät alkoivat olla liikaa. Soittelin miehelle milloin mistäkin asiasta, kuin varmistaakseni että hän todella oli siellä missä sanoi olevansa. Vaikka enhän minä siihen todella varmistusta saannut, kännykkään kun saattoi vastata mistä tahansa. Vaikka toisen naisen viereltä.

Vierailu

Viimeisinä isyyslomapäivinä mies kertoi Hänen soittaneen ja kysyneen saako tulla katsomaan vauvaa. Minä jähmetyin, en ollut uhrannut Häneen ajatuksia päiväkausiin, olin jo melkein unohtanut Hänen olemassaolon. En keksinyt yhtään oikeaa syytä kieltäytyä, mutta sanoin etten juuri nyt jaksaisi vieraita.

Seuraavana päivänä Hän soitti minulle, kysyi saisiko ohimennessä piipahtaa kylässä kun oli lähistöllä asioilla. En kehdannut kieltäytyä.

Mies kaivoi pakkasesta pullaa sulamaan, minä keräsin puklurätit sohvankulmalta ja ryntäsin vaihtamaan puhtaan paidan. Ovikello soi, vatsassani kipristeli.

Hän oli matkalla työpaikan illanviettoon, pukeutuneena ja laittautuneena sen mukaisesti. Hänen rinnallaan minä tunsin itseni nuhruiseksi, hiukset ponnarilla, verkkareissa ja meikittä. Mies lykkäsi vauvan Hänen syliin ja räpsi innokkaana valokuvia, inhorealistisesti mietin kumpaahan mieheni kuvaa innokkaammin, vauvaa vai Häntä. Tätä kaikkea katsellessani mielessäni kävi onko vauva tulevan äitipuolensa sylissä. Puistatti, vetäydyin keittiöön kahvin laittoon.

Mietin mikä minussa on vikana kun mustasukkaisuus kuohahtaa näin vuotavasti ylitse Hänen kohdallaan. Muista mieheni naispuolisista tuttavista en ole koskaan osannut olla mustasukkainen. Ei ole tarvinnut?

onni löytyy arjesta

Mies keitti aamupuuron, kävi kaupassa ja lapsen kanssa leikkipuistossa. Minä sain syödä aamupalan rauhassa, loikoilla sängyllä vauvan kanssa ja nauttia hiljaisesta hetkestä. Päiväunet nukuimme yhdessä koko perhe. Kävin kampaajalla ja kahvilla hyvän ystävän kanssa, mieleni piristyi. Kun tulin kotiin oli ruoka uunissa odottamassa, lapsi leikki tyytyväisenä isänsä kanssa ja vauva torkkui heidän vierellään sitterissä. Illalla lasten nukkuessa me vietimme miehen kanssa ihania läheisyyden hetkiä kahdestaan.

Miten onnellinen tunsinkaan olevani! Miten ihmeessä minä pärjäisin ilman tuota ihmistä, miten voisin muka elää ilman häntä?

Tunnelma kotona oli taas sitä, mitä meillä oli ollut kauan sitten. Rauhallista ja rakastavaa. Mietin kaikkia niitä ahdistavia hetkiä, joita kesän ja syksyn aikana koin, ne tuntuivat olevan niin kaukana. Olinko minä sittenkin kuvitellut kaiken? Oliko se vain hormonien sekoittama pääni, joka teki tepposia?

Tällä hetkellä mikään miehen käytöksessä ei antanut aihetta ajatella, että hän pettäisi minua. Ei nyt, ei koskaan ennen eikä koskaan tämän jälkeen.

raskas arki

Vauva valvoitti öisin ja viihtyi rinnalla päivät. Isompi lapsi kaipasi huomiota ja kun ei sitä muuten tarpeeksi saannut, teki kaikkea kiellettyä. Minä olin väsynyt nukuttuani yöllä tunnin pätkissä. Aamu ehti pitkälle päivään ennenkuin sain syötyä ensimmäisen kerran, peseytymisestä tai meikkaamisesta puhumattakaan. Kotityöt kasaantuivat kun tärkempää oli saada lapset tyytyväiseksi. Monta kerta päivässä kaipasin miestä, kaipaisin toista aikuista auttamaan arjessani. Pikku hiljaa aloin ymmärtää miksi toisen äidit pitävät esikoisen tarhassa kun perheeseen syntyy uusi vauva. Ehkä minäkin olisin pitänyt, jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää.

Illalla kotiin koitti rauha, minä imetin vauvaa sohvalla, mies huolehti esikoisesta ja laittoi meille ruokaa, pesi pyykkiä ja lakaisi ohi mennessään keittiön lattian puhtaaksi leivänmuruista. Minä pääsin suihkuun ja hyväntuoksuisena miehen kainaloon halittavaksi. Sain voimaa yhteisistä hetkistä, mutta seuraavana aamuna se voima oli taas kadonnut, jouduin aloittamaan kaiken alusta uudestaan - yksin kahden kaikkensa vaativan lapsen kanssa.

Minä olin mustasukkainen mieheni työlle, joka vei rakkainpani pois luotani silloin kun häntä eniten tarvitsin.

Eräänä aamuna en enää jaksanut pisaraakaan lisää vaatimuksia. Vauva oli nukahtanut yöunille vasta aamuneljältä, lapsi heränyt pirteänä uuteen päivään seitsemältä ja tahtoi aamupalaa. Minä en jaksanut nousta vuoteesta, lihaksia särki unenpuutteesta, päässä surisi. Lopulta soitin miehelle töihin, että jos hän ei tule heti kotiin, niin pian ei ole enää perhettä tai ainakaan vaimoa, jonka luokse palata. Mies ilmoitti pomolleen jatkavansa isyyslomansa loppuun välittömästi.

Seuraavat kaksi vuorokautta minä nukuin, mies toi vain välillä vauvan rinnalle ja syötävää yöpöydälle. Kun lopulta nousin vuoteesta, tunsin syntyneeni uudelleen. Kaiken kattava väsymys oli poissa.

uusi elämä

Ensimmäiset päivät sairaalassa kuluivat onnellisissa tunnelmissa. Tutustuimme koko perhe yhdessä vauvaan, yöt mies ja lapsi viettivät kotona. Lapsi oli ihmeissään pienestä sisaruksesta, eikä ollenkaan mustasukkainen.

Kotiin paluuta juhlistettiin suklaakakulla. Minä keskityin vauvan imettämiseen, mies hoiti kotityöt ja leikki lapsen kanssa.  Täydellinen perhe, täydellistä elämää.

Viidentenä päivänä synnytyksestä mies ilmoitti, että joutuu keskeyttämään isyysloman firman ongelmien takia. Minä jäin hieman epäilevällä mielellä kotiin lasten kanssa, mutta muutakaan en voinnut. Vauva viihtyi rinnalla tuntitolkulla, minä olin vielä toipilas synnytyksestä ja lapsikin kaipasi tekemistä ja ulkoilua. Kuinka me pärjäisimme?