Vauva valvoitti öisin ja viihtyi rinnalla päivät. Isompi lapsi kaipasi huomiota ja kun ei sitä muuten tarpeeksi saannut, teki kaikkea kiellettyä. Minä olin väsynyt nukuttuani yöllä tunnin pätkissä. Aamu ehti pitkälle päivään ennenkuin sain syötyä ensimmäisen kerran, peseytymisestä tai meikkaamisesta puhumattakaan. Kotityöt kasaantuivat kun tärkempää oli saada lapset tyytyväiseksi. Monta kerta päivässä kaipasin miestä, kaipaisin toista aikuista auttamaan arjessani. Pikku hiljaa aloin ymmärtää miksi toisen äidit pitävät esikoisen tarhassa kun perheeseen syntyy uusi vauva. Ehkä minäkin olisin pitänyt, jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää.
Illalla kotiin koitti rauha, minä imetin vauvaa sohvalla, mies huolehti esikoisesta ja laittoi meille ruokaa, pesi pyykkiä ja lakaisi ohi mennessään keittiön lattian puhtaaksi leivänmuruista. Minä pääsin suihkuun ja hyväntuoksuisena miehen kainaloon halittavaksi. Sain voimaa yhteisistä hetkistä, mutta seuraavana aamuna se voima oli taas kadonnut, jouduin aloittamaan kaiken alusta uudestaan - yksin kahden kaikkensa vaativan lapsen kanssa.
Minä olin mustasukkainen mieheni työlle, joka vei rakkainpani pois luotani silloin kun häntä eniten tarvitsin.
Eräänä aamuna en enää jaksanut pisaraakaan lisää vaatimuksia. Vauva oli nukahtanut yöunille vasta aamuneljältä, lapsi heränyt pirteänä uuteen päivään seitsemältä ja tahtoi aamupalaa. Minä en jaksanut nousta vuoteesta, lihaksia särki unenpuutteesta, päässä surisi. Lopulta soitin miehelle töihin, että jos hän ei tule heti kotiin, niin pian ei ole enää perhettä tai ainakaan vaimoa, jonka luokse palata. Mies ilmoitti pomolleen jatkavansa isyyslomansa loppuun välittömästi.
Seuraavat kaksi vuorokautta minä nukuin, mies toi vain välillä vauvan rinnalle ja syötävää yöpöydälle. Kun lopulta nousin vuoteesta, tunsin syntyneeni uudelleen. Kaiken kattava väsymys oli poissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti