Yhteinen joulunvietto suvun kanssa, lasten riemua katsellessani tunnen todella toiveideni toteutuneen. Minä olen saannut perheen, läheisiä ja rakkaita ihmisiä ympärilleni. Minä sain omakseni miehen, jota rakastan ja joka rakastaa minua. Lapseni on saannut sisaruksen, jota me mieheni kanssa niin kauan kaipasimme ja toivoimme. Meidän perhe on tässä, me olemme onnellisia yhdessä.
Jouluyönä ilman on kuulas, katselen parvekkeella tähtiä pikkupakkasessa. Ilma tuoksuu raikkaalta, sisällä palaa kynttilät. Tässä hetkessä on taikaa, toiveet todella käyvät toteen.
Ensi vuodeksi toivon itselleni sisäistä rauhaa ja tyyneyttä, jotta en hätkyilisi pienistä enkä epäilisi miestäni turhasta.
torstai 25. joulukuuta 2008
sunnuntai 14. joulukuuta 2008
juhlaa perheen kanssa ja kahdestaan
Ennen vauvan kastejuhlaa puunasin koko kodin lattiasta kattoon. Siivoaminen kävi hyvin terapiasta, en ehtinyt murhetimaan parisuhteemme tilaa ja mahdollista uskottomuutta. Kakkua leipoessa tulin erityisen hyvälle tullelle, tajusin että meidän puolivuotishääpäivä olisi ihan pian. Olisi ihana juhlistaa sitä samalla kun juhlisimme uutta vauvaa.
Vanhempani lupasivat jäädä kastejuhlan jälkeen lastenvahdiksi ja me pääsisimme miehen kanssa ensimmäistä kertaa ulos kahdestaan. Odotin yhteistä iltaamme jännityksellä. Kävin ostamassa uusia vaatteita ja kampaajalla värjäyttämässä hiukseni, halusin olla todella kaunis oman mieheni silmissä.
Kastejuhlan aamuna satoi suuria lumihiutaleita, radiossa soi jo joululaulut. Lapsi koristeli piparkakkuja yhdessä vauvan tulevan kummin kanssa, mieheni lähti kukkakauppaan hakemaan kastekukat. Tunnelma kotona oli harras.
Papin saapuessa vauva oli vielä unilla, mutta onneksi meillä ei ollut minnekään kiire, ehdimme jutella kaikessa rauhassa papin kanssa kasteen merityksestä sillä aikaa kun äitini laittoi vauvan valmiiksi kasteasuunsa. Tilaisuuden ajan pienokainen torkkui puoliunessa ja havahtui vasta kaiken ollessa jo ohitse, sopivasti ruokailemaan. Kahvipöydässä lapsi lauloi kerhossa oppimiaan lauluja viihdytykseksi vieraille.
Papin ja vieraiden lähdettyä imetin vauvan ja valmistelimme lapset yöunia varten. Lähtiessämme lapsi jäi sohvalle ukin kanssa lukemaan iltasatua, vauva nukkui mummin sylissä. Olin kiitollinen isovanhemmille, jotka soivat meille pienen hengähdystauon aivan kahdestaan.
Mies oli varannut pöydän lempiravintolastani, söimme pitkän kaavan mukaan ja nautimme myös viiniä. Pitkän tauon jälkeen alkoholi nousi mukavasti päähän, tunsin oloni lämpimäksi ja onnelliseksi istuessani miehen kainalossa kynttilänvalossa. Juttelimme toiveista ja unelmistamme, myös suhteen karikoista ja minun epäilyksistäni. Miehen mieltä painoi se, etten osannut olla enää yhtä luottavainen kuin suhteemme alkuaikoina vaikka hänestä syitä epäluuloille ei ollut. Hän ei pettäisi minua vaan pysyisi rinnallani kuten vihkivalassa on luvannut.
Toivon todella, että voisimme olla aina yhtä onnellisia kuin tänä hetkenä ja että pääsisin vihdoin turhasta mustasukkaisuudesta eroon.
Vanhempani lupasivat jäädä kastejuhlan jälkeen lastenvahdiksi ja me pääsisimme miehen kanssa ensimmäistä kertaa ulos kahdestaan. Odotin yhteistä iltaamme jännityksellä. Kävin ostamassa uusia vaatteita ja kampaajalla värjäyttämässä hiukseni, halusin olla todella kaunis oman mieheni silmissä.
Kastejuhlan aamuna satoi suuria lumihiutaleita, radiossa soi jo joululaulut. Lapsi koristeli piparkakkuja yhdessä vauvan tulevan kummin kanssa, mieheni lähti kukkakauppaan hakemaan kastekukat. Tunnelma kotona oli harras.
Papin saapuessa vauva oli vielä unilla, mutta onneksi meillä ei ollut minnekään kiire, ehdimme jutella kaikessa rauhassa papin kanssa kasteen merityksestä sillä aikaa kun äitini laittoi vauvan valmiiksi kasteasuunsa. Tilaisuuden ajan pienokainen torkkui puoliunessa ja havahtui vasta kaiken ollessa jo ohitse, sopivasti ruokailemaan. Kahvipöydässä lapsi lauloi kerhossa oppimiaan lauluja viihdytykseksi vieraille.
Papin ja vieraiden lähdettyä imetin vauvan ja valmistelimme lapset yöunia varten. Lähtiessämme lapsi jäi sohvalle ukin kanssa lukemaan iltasatua, vauva nukkui mummin sylissä. Olin kiitollinen isovanhemmille, jotka soivat meille pienen hengähdystauon aivan kahdestaan.
Mies oli varannut pöydän lempiravintolastani, söimme pitkän kaavan mukaan ja nautimme myös viiniä. Pitkän tauon jälkeen alkoholi nousi mukavasti päähän, tunsin oloni lämpimäksi ja onnelliseksi istuessani miehen kainalossa kynttilänvalossa. Juttelimme toiveista ja unelmistamme, myös suhteen karikoista ja minun epäilyksistäni. Miehen mieltä painoi se, etten osannut olla enää yhtä luottavainen kuin suhteemme alkuaikoina vaikka hänestä syitä epäluuloille ei ollut. Hän ei pettäisi minua vaan pysyisi rinnallani kuten vihkivalassa on luvannut.
Toivon todella, että voisimme olla aina yhtä onnellisia kuin tänä hetkenä ja että pääsisin vihdoin turhasta mustasukkaisuudesta eroon.
maanantai 8. joulukuuta 2008
luottamus- ja halipula
Nousin aamulla väsyneenä lasten vaatiessa huomiota, miehen jäädessä nukkumaan krapulaansa pois. Saatuani lapset syötettyä tutkin miehen taskut. Lompakossa yöbussin matkalippu, muutama seteli, vanhoja kuitteja, kortit omilla paikoillaan. Taskussa kolikoita, kännykkä povarissa. Kännykkä suljettuna, loppuiko akku tosiaan vai sulkiko mies puhelimen tarkoituksella? En tiennyt miehen tunnuksia, joten en päässyt nuuskimaan yöllisiä puheluita.
Meni pitkälle iltapäivään ennenkuin mies nousi sängystä, lotrasi kauan pesuhuoneessa ja joi litratolkulla mehua. Vapisevana sohvalle torkkupeiton alle. Krapulan tasosta päätellen meno oli ollut aika hurjaa.
Kysyin varovasti voidaanko me nyt jutella. Mies ihmetteli mistä. Ei muistanut sanaakaan yöllä käydystä keskustelusta, ei myöskään illan tapahtumista sellaista, että olisi kenellekään mitään tarjonnut. Vannoi, ettei ole pettänyt minua eikä vehdannut yhdenkään vieraan naisen kanssa.
"Miten voit olla varma, jos et edes muista?"
Mies vakuutti, ettei olisi edes pystynyt yhtään mihinkään, niin vahvassa humalassa kun oli. Sepä lohdullista. En tiennyt mitä ajatella, mutta ainakaan minulla ei olisi tämän enempää todisteita miehen uskottomuudesta. En voinnut kuin luottaa, että kaikki olisi täysin viatonta.
Illalla mies oli haleja vailla, pyysi minua viereensä. "Miten susta on tullut noin vainoharhainen? Enkö mä ansaitse vähän enemmän luottamusta?"
Meni pitkälle iltapäivään ennenkuin mies nousi sängystä, lotrasi kauan pesuhuoneessa ja joi litratolkulla mehua. Vapisevana sohvalle torkkupeiton alle. Krapulan tasosta päätellen meno oli ollut aika hurjaa.
Kysyin varovasti voidaanko me nyt jutella. Mies ihmetteli mistä. Ei muistanut sanaakaan yöllä käydystä keskustelusta, ei myöskään illan tapahtumista sellaista, että olisi kenellekään mitään tarjonnut. Vannoi, ettei ole pettänyt minua eikä vehdannut yhdenkään vieraan naisen kanssa.
"Miten voit olla varma, jos et edes muista?"
Mies vakuutti, ettei olisi edes pystynyt yhtään mihinkään, niin vahvassa humalassa kun oli. Sepä lohdullista. En tiennyt mitä ajatella, mutta ainakaan minulla ei olisi tämän enempää todisteita miehen uskottomuudesta. En voinnut kuin luottaa, että kaikki olisi täysin viatonta.
Illalla mies oli haleja vailla, pyysi minua viereensä. "Miten susta on tullut noin vainoharhainen? Enkö mä ansaitse vähän enemmän luottamusta?"
sunnuntai 7. joulukuuta 2008
yöllisiä selityksiä
Sen yön nukuin levottomasti. Heräsin aamuyöstä miehen kömpiessä viereeni ja ensimmäinen kysymykseni oli
"Kuka se nainen oli?"
Mies käänsi kylkeä "Kuka nainen? Ei ole mitään naisia, nuku nyt."
Nousin istumaan, laitoin yövalon päälle ja kerroin, kuinka miehen puhelimesta oli tullut taskusoitto ja mitä olin kuullut. Mies ei vastannut.
Tivasin uudestaan "Kenelle sinä siellä baarissa juomia ostelet ja miksi sun puhelin oli lopun iltaa suljettuna?" Tunsin palan nousevan kurkkuuni.
"Äh, älä viitsi. Se oli joku nainen meidän duunista, emmä muista. Puhelin tilttas, akku loppu. Nukutaan nyt."
Kuulin miehen äänestä että hän oli paitsi ärtynyt niin vahvassa humalassa. Asiasta olisi turha keskustella nyt yhtään enempää. Sammutin valon ja kaivauduin peittoni alle. Vaikka tunsin itseni hyvin väsyneeksi, kesti kauan ennenkuin nukahdin takaisin.
"Kuka se nainen oli?"
Mies käänsi kylkeä "Kuka nainen? Ei ole mitään naisia, nuku nyt."
Nousin istumaan, laitoin yövalon päälle ja kerroin, kuinka miehen puhelimesta oli tullut taskusoitto ja mitä olin kuullut. Mies ei vastannut.
Tivasin uudestaan "Kenelle sinä siellä baarissa juomia ostelet ja miksi sun puhelin oli lopun iltaa suljettuna?" Tunsin palan nousevan kurkkuuni.
"Äh, älä viitsi. Se oli joku nainen meidän duunista, emmä muista. Puhelin tilttas, akku loppu. Nukutaan nyt."
Kuulin miehen äänestä että hän oli paitsi ärtynyt niin vahvassa humalassa. Asiasta olisi turha keskustella nyt yhtään enempää. Sammutin valon ja kaivauduin peittoni alle. Vaikka tunsin itseni hyvin väsyneeksi, kesti kauan ennenkuin nukahdin takaisin.
lauantai 6. joulukuuta 2008
uusia epäilyksiä
Miehellä oli työpaikan pikkujoulut. Edellisenä iltana keskustelimme pitkään luottamuksesta ja uskollisuudesta. Mieheni lupasi olla luottamukseni arvoinen, enkä minä aikonut käyttää iltaani miettien pysyykö mies sanassaan.
Pakkasin lapset autoon ja suuntasin päiväksi vanhempieni luokse. Äitini hoitaessa vauvaa kävimme lapsen kanssa uimahallissa ja hampurilaisella. Takaisin tullessa laskimme pulkalla mummolan pihalla. Ulkoilutimme mummin koiraa ja teimme kaikki yhdessä pitkän kävelyretken lapsuuteni maisemissa. Oloni oli seesteinen ja rauhallinen.
Alkuillasta suuntasimme takaisin kotiin. Puolimatkassa meidät yllätti sakea lumimyräkkä, harmittelin ettemme sittenkään jäänneet yöksi. Ajoin hiljaa ja varovaisesti, takapenkiltä kuului tyytyväinen tuhina. Lopulta pääsimme turvallisesti kotiin, kannoin nukkuvat lapset sänkyihinsä ja keitin itselleni kupin teetä.
Olin jo käymässä nukkumaan kun puhelimeni soi. Taustalta kuului meteliä, puheensorinaa ja musiikkia, mutta kukaan ei vastanut huhuiluuni. Melkein jo sammutin puhelimen kun kuulin mieheni äänen "Mitä sä otat?" Kuulin naisäänen vastaavan, mutten saannut selvää vastauksesta. Naurua.
Sydämeni löi ensin tyhjää, sitten sen alkoi rummuttaa hullun lailla.
Huhuilin miestä nimeltä, kunnes puhelu katkesi. Yritin soittaa takaisin, mutta puhelin tuuttasi varattua. Seuraavaksi puheluni ohjautuivat vastaajaan.
Ajatukset sinkoilivat päässäni. Minun mieheni, baarissa, jonkun naisen kanssa. Yritin vakuutella itselleni, että tämä kaikki voi olla aivan viatonta. Sehän on sentään yleinen baari, paikalla kymmeniä miehen työkavereita, nainen voi olla kuka tahansa heistä. Eikä se, että mieheni tarjoaa hänelle juotavaa tarkoita mitään, se ei johda mihinkään. Ihan pian mies on taas kotona, me yhdessä nauramme tälle sattumukselle. Mietin naisen ääntä, saattoiko se olla Hän. Minä en tiennyt.
Kävin nukkumaan pelko sydämessäni.
Pakkasin lapset autoon ja suuntasin päiväksi vanhempieni luokse. Äitini hoitaessa vauvaa kävimme lapsen kanssa uimahallissa ja hampurilaisella. Takaisin tullessa laskimme pulkalla mummolan pihalla. Ulkoilutimme mummin koiraa ja teimme kaikki yhdessä pitkän kävelyretken lapsuuteni maisemissa. Oloni oli seesteinen ja rauhallinen.
Alkuillasta suuntasimme takaisin kotiin. Puolimatkassa meidät yllätti sakea lumimyräkkä, harmittelin ettemme sittenkään jäänneet yöksi. Ajoin hiljaa ja varovaisesti, takapenkiltä kuului tyytyväinen tuhina. Lopulta pääsimme turvallisesti kotiin, kannoin nukkuvat lapset sänkyihinsä ja keitin itselleni kupin teetä.
Olin jo käymässä nukkumaan kun puhelimeni soi. Taustalta kuului meteliä, puheensorinaa ja musiikkia, mutta kukaan ei vastanut huhuiluuni. Melkein jo sammutin puhelimen kun kuulin mieheni äänen "Mitä sä otat?" Kuulin naisäänen vastaavan, mutten saannut selvää vastauksesta. Naurua.
Sydämeni löi ensin tyhjää, sitten sen alkoi rummuttaa hullun lailla.
Huhuilin miestä nimeltä, kunnes puhelu katkesi. Yritin soittaa takaisin, mutta puhelin tuuttasi varattua. Seuraavaksi puheluni ohjautuivat vastaajaan.
Ajatukset sinkoilivat päässäni. Minun mieheni, baarissa, jonkun naisen kanssa. Yritin vakuutella itselleni, että tämä kaikki voi olla aivan viatonta. Sehän on sentään yleinen baari, paikalla kymmeniä miehen työkavereita, nainen voi olla kuka tahansa heistä. Eikä se, että mieheni tarjoaa hänelle juotavaa tarkoita mitään, se ei johda mihinkään. Ihan pian mies on taas kotona, me yhdessä nauramme tälle sattumukselle. Mietin naisen ääntä, saattoiko se olla Hän. Minä en tiennyt.
Kävin nukkumaan pelko sydämessäni.
maanantai 1. joulukuuta 2008
tuleva kastejuhla
Suunnittelimme vauvan kastejuhlaa. Halusimme kummeiksi läheisen ystäväpariskunnan, mutta toinen heistä ei kuulunut kirkkoon. Jouduimme miettimään kenet ystävistämme pyytäisimme kolmanneksi, jotta vauvalla olisi kaksi virallista kummia. Mies ehdotti Häntä.
Olin sanaton.
Mies ei ymmärtänyt, miksi olin niin ehdoton ettei Hän kelpaa kummiksi. Ensimmäisen kerran minä todella raivostuin. Hän ei ollut minulle läheinen ihminen, minulla oli ollut syytäkin epäillä mieheni ihastuneen Häneen, miten ihmeessä voisin tälläisessä tilateessa sitoa itseni ja lapseni Häneen, vuosiksi eteenpäin? Muut kummit sentään olivat ihmisiä, joihin todella voisin luottaa täysin.
Lopulta mies antoi periksi. Kysyi kuitenkin kutsuisimmeko Hänen edes kastejuhlaan. Vieraslistalla oli kummien lisäksi vain isovanhemmat. Ei muita ystäviämme.
Todellako mieheni mielestä Hän olisi niin läheinen, että pyytäisimme Hänet vauvamme ensimmäiseen juhlaan?
Olin sanaton.
Mies ei ymmärtänyt, miksi olin niin ehdoton ettei Hän kelpaa kummiksi. Ensimmäisen kerran minä todella raivostuin. Hän ei ollut minulle läheinen ihminen, minulla oli ollut syytäkin epäillä mieheni ihastuneen Häneen, miten ihmeessä voisin tälläisessä tilateessa sitoa itseni ja lapseni Häneen, vuosiksi eteenpäin? Muut kummit sentään olivat ihmisiä, joihin todella voisin luottaa täysin.
Lopulta mies antoi periksi. Kysyi kuitenkin kutsuisimmeko Hänen edes kastejuhlaan. Vieraslistalla oli kummien lisäksi vain isovanhemmat. Ei muita ystäviämme.
Todellako mieheni mielestä Hän olisi niin läheinen, että pyytäisimme Hänet vauvamme ensimmäiseen juhlaan?
keskiviikko 26. marraskuuta 2008
levottomat ajatukset
Miehen palattua töihin arki solahti uusiin uomiin. Lapsi sai hoitopaikan puistotädiltä ja vauvan nukkuessa päiväunia minulla oli taas aikaa kotitöille, itselleni, ajatuksilleni. Kodin kiiltäessä puhtaana ajatukseni kiersivät tuttuja polkuja. Missä mieheni nyt on, kenen kanssa hän viettää aikaansa?
Mieheni lounasti useimmiten kaupungilla työpaikkaruokalan sijasta, nyt minä mietin kuka hänelle milloinkin olisi lounasseurana. Olisi niin helppoa tavata Häntä ruokatunnilla minun tietämättäni. Mies myös osallistui usein työpaikkansa ulkopuolisin seminaareihin ja koulutustilaisuuksiin. Mistä voisin olla varma, että hän todella meni niihin eikä esim Hänen luokseen. Kuinka helppoa miehen todella olisi harhauttaa minua, ilman että minä tietäisin mistään mitään.
Yritin olla antamatta mustasukkaisuudelle valtaa, mutta yksinäiset iltapäivät alkoivat olla liikaa. Soittelin miehelle milloin mistäkin asiasta, kuin varmistaakseni että hän todella oli siellä missä sanoi olevansa. Vaikka enhän minä siihen todella varmistusta saannut, kännykkään kun saattoi vastata mistä tahansa. Vaikka toisen naisen viereltä.
Mieheni lounasti useimmiten kaupungilla työpaikkaruokalan sijasta, nyt minä mietin kuka hänelle milloinkin olisi lounasseurana. Olisi niin helppoa tavata Häntä ruokatunnilla minun tietämättäni. Mies myös osallistui usein työpaikkansa ulkopuolisin seminaareihin ja koulutustilaisuuksiin. Mistä voisin olla varma, että hän todella meni niihin eikä esim Hänen luokseen. Kuinka helppoa miehen todella olisi harhauttaa minua, ilman että minä tietäisin mistään mitään.
Yritin olla antamatta mustasukkaisuudelle valtaa, mutta yksinäiset iltapäivät alkoivat olla liikaa. Soittelin miehelle milloin mistäkin asiasta, kuin varmistaakseni että hän todella oli siellä missä sanoi olevansa. Vaikka enhän minä siihen todella varmistusta saannut, kännykkään kun saattoi vastata mistä tahansa. Vaikka toisen naisen viereltä.
torstai 20. marraskuuta 2008
Vierailu
Viimeisinä isyyslomapäivinä mies kertoi Hänen soittaneen ja kysyneen saako tulla katsomaan vauvaa. Minä jähmetyin, en ollut uhrannut Häneen ajatuksia päiväkausiin, olin jo melkein unohtanut Hänen olemassaolon. En keksinyt yhtään oikeaa syytä kieltäytyä, mutta sanoin etten juuri nyt jaksaisi vieraita.
Seuraavana päivänä Hän soitti minulle, kysyi saisiko ohimennessä piipahtaa kylässä kun oli lähistöllä asioilla. En kehdannut kieltäytyä.
Mies kaivoi pakkasesta pullaa sulamaan, minä keräsin puklurätit sohvankulmalta ja ryntäsin vaihtamaan puhtaan paidan. Ovikello soi, vatsassani kipristeli.
Hän oli matkalla työpaikan illanviettoon, pukeutuneena ja laittautuneena sen mukaisesti. Hänen rinnallaan minä tunsin itseni nuhruiseksi, hiukset ponnarilla, verkkareissa ja meikittä. Mies lykkäsi vauvan Hänen syliin ja räpsi innokkaana valokuvia, inhorealistisesti mietin kumpaahan mieheni kuvaa innokkaammin, vauvaa vai Häntä. Tätä kaikkea katsellessani mielessäni kävi onko vauva tulevan äitipuolensa sylissä. Puistatti, vetäydyin keittiöön kahvin laittoon.
Mietin mikä minussa on vikana kun mustasukkaisuus kuohahtaa näin vuotavasti ylitse Hänen kohdallaan. Muista mieheni naispuolisista tuttavista en ole koskaan osannut olla mustasukkainen. Ei ole tarvinnut?
Seuraavana päivänä Hän soitti minulle, kysyi saisiko ohimennessä piipahtaa kylässä kun oli lähistöllä asioilla. En kehdannut kieltäytyä.
Mies kaivoi pakkasesta pullaa sulamaan, minä keräsin puklurätit sohvankulmalta ja ryntäsin vaihtamaan puhtaan paidan. Ovikello soi, vatsassani kipristeli.
Hän oli matkalla työpaikan illanviettoon, pukeutuneena ja laittautuneena sen mukaisesti. Hänen rinnallaan minä tunsin itseni nuhruiseksi, hiukset ponnarilla, verkkareissa ja meikittä. Mies lykkäsi vauvan Hänen syliin ja räpsi innokkaana valokuvia, inhorealistisesti mietin kumpaahan mieheni kuvaa innokkaammin, vauvaa vai Häntä. Tätä kaikkea katsellessani mielessäni kävi onko vauva tulevan äitipuolensa sylissä. Puistatti, vetäydyin keittiöön kahvin laittoon.
Mietin mikä minussa on vikana kun mustasukkaisuus kuohahtaa näin vuotavasti ylitse Hänen kohdallaan. Muista mieheni naispuolisista tuttavista en ole koskaan osannut olla mustasukkainen. Ei ole tarvinnut?
torstai 13. marraskuuta 2008
onni löytyy arjesta
Mies keitti aamupuuron, kävi kaupassa ja lapsen kanssa leikkipuistossa. Minä sain syödä aamupalan rauhassa, loikoilla sängyllä vauvan kanssa ja nauttia hiljaisesta hetkestä. Päiväunet nukuimme yhdessä koko perhe. Kävin kampaajalla ja kahvilla hyvän ystävän kanssa, mieleni piristyi. Kun tulin kotiin oli ruoka uunissa odottamassa, lapsi leikki tyytyväisenä isänsä kanssa ja vauva torkkui heidän vierellään sitterissä. Illalla lasten nukkuessa me vietimme miehen kanssa ihania läheisyyden hetkiä kahdestaan.
Miten onnellinen tunsinkaan olevani! Miten ihmeessä minä pärjäisin ilman tuota ihmistä, miten voisin muka elää ilman häntä?
Tunnelma kotona oli taas sitä, mitä meillä oli ollut kauan sitten. Rauhallista ja rakastavaa. Mietin kaikkia niitä ahdistavia hetkiä, joita kesän ja syksyn aikana koin, ne tuntuivat olevan niin kaukana. Olinko minä sittenkin kuvitellut kaiken? Oliko se vain hormonien sekoittama pääni, joka teki tepposia?
Tällä hetkellä mikään miehen käytöksessä ei antanut aihetta ajatella, että hän pettäisi minua. Ei nyt, ei koskaan ennen eikä koskaan tämän jälkeen.
Miten onnellinen tunsinkaan olevani! Miten ihmeessä minä pärjäisin ilman tuota ihmistä, miten voisin muka elää ilman häntä?
Tunnelma kotona oli taas sitä, mitä meillä oli ollut kauan sitten. Rauhallista ja rakastavaa. Mietin kaikkia niitä ahdistavia hetkiä, joita kesän ja syksyn aikana koin, ne tuntuivat olevan niin kaukana. Olinko minä sittenkin kuvitellut kaiken? Oliko se vain hormonien sekoittama pääni, joka teki tepposia?
Tällä hetkellä mikään miehen käytöksessä ei antanut aihetta ajatella, että hän pettäisi minua. Ei nyt, ei koskaan ennen eikä koskaan tämän jälkeen.
maanantai 10. marraskuuta 2008
raskas arki
Vauva valvoitti öisin ja viihtyi rinnalla päivät. Isompi lapsi kaipasi huomiota ja kun ei sitä muuten tarpeeksi saannut, teki kaikkea kiellettyä. Minä olin väsynyt nukuttuani yöllä tunnin pätkissä. Aamu ehti pitkälle päivään ennenkuin sain syötyä ensimmäisen kerran, peseytymisestä tai meikkaamisesta puhumattakaan. Kotityöt kasaantuivat kun tärkempää oli saada lapset tyytyväiseksi. Monta kerta päivässä kaipasin miestä, kaipaisin toista aikuista auttamaan arjessani. Pikku hiljaa aloin ymmärtää miksi toisen äidit pitävät esikoisen tarhassa kun perheeseen syntyy uusi vauva. Ehkä minäkin olisin pitänyt, jos olisin tiennyt mitä tuleman pitää.
Illalla kotiin koitti rauha, minä imetin vauvaa sohvalla, mies huolehti esikoisesta ja laittoi meille ruokaa, pesi pyykkiä ja lakaisi ohi mennessään keittiön lattian puhtaaksi leivänmuruista. Minä pääsin suihkuun ja hyväntuoksuisena miehen kainaloon halittavaksi. Sain voimaa yhteisistä hetkistä, mutta seuraavana aamuna se voima oli taas kadonnut, jouduin aloittamaan kaiken alusta uudestaan - yksin kahden kaikkensa vaativan lapsen kanssa.
Minä olin mustasukkainen mieheni työlle, joka vei rakkainpani pois luotani silloin kun häntä eniten tarvitsin.
Eräänä aamuna en enää jaksanut pisaraakaan lisää vaatimuksia. Vauva oli nukahtanut yöunille vasta aamuneljältä, lapsi heränyt pirteänä uuteen päivään seitsemältä ja tahtoi aamupalaa. Minä en jaksanut nousta vuoteesta, lihaksia särki unenpuutteesta, päässä surisi. Lopulta soitin miehelle töihin, että jos hän ei tule heti kotiin, niin pian ei ole enää perhettä tai ainakaan vaimoa, jonka luokse palata. Mies ilmoitti pomolleen jatkavansa isyyslomansa loppuun välittömästi.
Seuraavat kaksi vuorokautta minä nukuin, mies toi vain välillä vauvan rinnalle ja syötävää yöpöydälle. Kun lopulta nousin vuoteesta, tunsin syntyneeni uudelleen. Kaiken kattava väsymys oli poissa.
Illalla kotiin koitti rauha, minä imetin vauvaa sohvalla, mies huolehti esikoisesta ja laittoi meille ruokaa, pesi pyykkiä ja lakaisi ohi mennessään keittiön lattian puhtaaksi leivänmuruista. Minä pääsin suihkuun ja hyväntuoksuisena miehen kainaloon halittavaksi. Sain voimaa yhteisistä hetkistä, mutta seuraavana aamuna se voima oli taas kadonnut, jouduin aloittamaan kaiken alusta uudestaan - yksin kahden kaikkensa vaativan lapsen kanssa.
Minä olin mustasukkainen mieheni työlle, joka vei rakkainpani pois luotani silloin kun häntä eniten tarvitsin.
Eräänä aamuna en enää jaksanut pisaraakaan lisää vaatimuksia. Vauva oli nukahtanut yöunille vasta aamuneljältä, lapsi heränyt pirteänä uuteen päivään seitsemältä ja tahtoi aamupalaa. Minä en jaksanut nousta vuoteesta, lihaksia särki unenpuutteesta, päässä surisi. Lopulta soitin miehelle töihin, että jos hän ei tule heti kotiin, niin pian ei ole enää perhettä tai ainakaan vaimoa, jonka luokse palata. Mies ilmoitti pomolleen jatkavansa isyyslomansa loppuun välittömästi.
Seuraavat kaksi vuorokautta minä nukuin, mies toi vain välillä vauvan rinnalle ja syötävää yöpöydälle. Kun lopulta nousin vuoteesta, tunsin syntyneeni uudelleen. Kaiken kattava väsymys oli poissa.
maanantai 3. marraskuuta 2008
uusi elämä
Ensimmäiset päivät sairaalassa kuluivat onnellisissa tunnelmissa. Tutustuimme koko perhe yhdessä vauvaan, yöt mies ja lapsi viettivät kotona. Lapsi oli ihmeissään pienestä sisaruksesta, eikä ollenkaan mustasukkainen.
Kotiin paluuta juhlistettiin suklaakakulla. Minä keskityin vauvan imettämiseen, mies hoiti kotityöt ja leikki lapsen kanssa. Täydellinen perhe, täydellistä elämää.
Viidentenä päivänä synnytyksestä mies ilmoitti, että joutuu keskeyttämään isyysloman firman ongelmien takia. Minä jäin hieman epäilevällä mielellä kotiin lasten kanssa, mutta muutakaan en voinnut. Vauva viihtyi rinnalla tuntitolkulla, minä olin vielä toipilas synnytyksestä ja lapsikin kaipasi tekemistä ja ulkoilua. Kuinka me pärjäisimme?
Kotiin paluuta juhlistettiin suklaakakulla. Minä keskityin vauvan imettämiseen, mies hoiti kotityöt ja leikki lapsen kanssa. Täydellinen perhe, täydellistä elämää.
Viidentenä päivänä synnytyksestä mies ilmoitti, että joutuu keskeyttämään isyysloman firman ongelmien takia. Minä jäin hieman epäilevällä mielellä kotiin lasten kanssa, mutta muutakaan en voinnut. Vauva viihtyi rinnalla tuntitolkulla, minä olin vielä toipilas synnytyksestä ja lapsikin kaipasi tekemistä ja ulkoilua. Kuinka me pärjäisimme?
tiistai 28. lokakuuta 2008
täydellinen hetki
Olin vasta nukahtanut kun heräsin napakkaan supistukseen. Kello oli hieman yli puolen yön. Seuraava supistus tuli tasan viisi minuuttia myöhemmin. Jos ensimmäisestä olinkin vielä epävarma, seuraavasta tiesin, että synnytys oli alkanut. Vauvamme syntyisi tänään.
Kaksi tuntia myöhemmin olimme matkalla synnytyssairaalaan. Halusin lähteä ajoissa, jotta saisin varmasti kivunlievitystä. Supistuksista huolimatta matka sujui leppoisassa tunnelmassa, juttelimme miehen kanssa niitä näitä. Oloni oli onnellinen ja luottavainen.
Sairaalassa kivut kovenivat nopeaan tahtiin ja pyysin saada epiduraalin. Anestesialääkäri ei kuitenkaan päässyt heti hätiin, oloni alkoi olla todella tuskainen. Kätilö tarjosi ilokaasua, mutta tulin siitä huonovointiseksi. Päässä pyöri ja aloin epäillä tuleeko tästä mitään, onneksi mies oli paikalla rohkaisemassa minua ja hieromassa kipeää selkääni.
Jäimme hetkeksi kahdestaan, tunsin itseni niin avuttomaksi kaiken tapahtuvan keskellä. Puristin miehen kättä ja pyysin, ettei hän jättäisi minua yksin. Tarkoitin yhtä paljon synnytystä kuin loppuelämää. Mies lupasi olla luonani. Pyyhin silmänurkkia ja samassa kätilö tuli takaisin lääkärin kanssa, saisin vihdoin puudutuksen. Ehdin nukkuakin hetken ennenkuin kivut palasivat ja minua alkoi ponnistuttaa.
Vauva syntyi miltein samantien kun sain luvan ponnistaa.
Täydellinen, kaunis ja niin pieni. Aivan isänsä näköinen. Vastasyntynyt vauva rinnallani, rakas mieheni vierelläni minä tunsin itseni maailman onnellisimmaksi. Tätä minä olen elämältäni halunnut.
Kaksi tuntia myöhemmin olimme matkalla synnytyssairaalaan. Halusin lähteä ajoissa, jotta saisin varmasti kivunlievitystä. Supistuksista huolimatta matka sujui leppoisassa tunnelmassa, juttelimme miehen kanssa niitä näitä. Oloni oli onnellinen ja luottavainen.
Sairaalassa kivut kovenivat nopeaan tahtiin ja pyysin saada epiduraalin. Anestesialääkäri ei kuitenkaan päässyt heti hätiin, oloni alkoi olla todella tuskainen. Kätilö tarjosi ilokaasua, mutta tulin siitä huonovointiseksi. Päässä pyöri ja aloin epäillä tuleeko tästä mitään, onneksi mies oli paikalla rohkaisemassa minua ja hieromassa kipeää selkääni.
Jäimme hetkeksi kahdestaan, tunsin itseni niin avuttomaksi kaiken tapahtuvan keskellä. Puristin miehen kättä ja pyysin, ettei hän jättäisi minua yksin. Tarkoitin yhtä paljon synnytystä kuin loppuelämää. Mies lupasi olla luonani. Pyyhin silmänurkkia ja samassa kätilö tuli takaisin lääkärin kanssa, saisin vihdoin puudutuksen. Ehdin nukkuakin hetken ennenkuin kivut palasivat ja minua alkoi ponnistuttaa.
Vauva syntyi miltein samantien kun sain luvan ponnistaa.
Täydellinen, kaunis ja niin pieni. Aivan isänsä näköinen. Vastasyntynyt vauva rinnallani, rakas mieheni vierelläni minä tunsin itseni maailman onnellisimmaksi. Tätä minä olen elämältäni halunnut.
torstai 23. lokakuuta 2008
pää pensaassa
Kaikki selväksi tekevää keskustelua ei tullut. Mies halaili ja pussaili enemmän kuin aijemmin, toisteli rakastavansa minua, pyysi anteeksi että loukkasi, mutta mitään selitystä sanomisilleen ei antanut. Minä olin ihmeissäni, mutta hieman luottavaisemmalla mielellä. Hänestä emme puhuneet mitään. Minä en uskaltanut katsoa miehen puhelimesta oliko sinä iltana soitettu, en vain jaksanut yhtään enempää. Halusin keskittyä lähestyvään synnytykseen.
Ja merkeistä päätellen synnytys lähestyi. Epäsäännölliset supistukset alkoivat olla vaivana iltaisin ja aamuöisin. Pakkasin sairaalakassin valmiiksi, varmistelin lapsen hoitoa synnytyksen ajaksi.
Samoihin aikoihin tuli täyteen 4 kuukautta avioliittoa. Minä en ajatellut sitä mitenkään juhlia, mutta mieheni yllätti tuomalla minulle ensi kertaa ruusuja. Kauniita, tummanpunaisia ruusuja.
Ja merkeistä päätellen synnytys lähestyi. Epäsäännölliset supistukset alkoivat olla vaivana iltaisin ja aamuöisin. Pakkasin sairaalakassin valmiiksi, varmistelin lapsen hoitoa synnytyksen ajaksi.
Samoihin aikoihin tuli täyteen 4 kuukautta avioliittoa. Minä en ajatellut sitä mitenkään juhlia, mutta mieheni yllätti tuomalla minulle ensi kertaa ruusuja. Kauniita, tummanpunaisia ruusuja.
maanantai 20. lokakuuta 2008
tyyntä myrskyn jälkeen?
Seuraava aamu valkeni sumuisena. Kesti hetken tajuta, että sumuisuus oli pääni sisällä, ulkona paistoi aurinko. Mies vihelteli tyytyväisenä pesuhuoneessa, lapsi leikki olohuoneessa. Minä en halunnut nousta vuoteesta, en jaksanut miettiä mitä elämä tänään tuo eteeni.
Mies ihmetteli mikä minulla on, olenko sairastunut.
Tuli viereen, halasi, paijasi hiuksiani. Itkun tuhrimat kasvoni, silmät punaisena kaikista kyynelistä. Mies rutisti entistä kovemmin, kuiskasi korvaani "kyllä mä sua rakastan".
Silläkö se on kuitattu? Koko eilinen ilta, kaikki sanotut sanat, kaikki salatut asiat. Rakastatko oikeasti vai sanotko vain? Pelaatko nyt jotain peliä mitä minä en osaa? Mitä tämä kaikki on?
Keskustelu jää puolitiehen lapsen rynnätessä vuoteeseen halaamaan minua, miehellä on jo kiire töihin. Pusu poskelle lähtiessä, jutellaan illalla enemmän. Ja taas minä tunnen olevani niin yksin.
Mies ihmetteli mikä minulla on, olenko sairastunut.
Tuli viereen, halasi, paijasi hiuksiani. Itkun tuhrimat kasvoni, silmät punaisena kaikista kyynelistä. Mies rutisti entistä kovemmin, kuiskasi korvaani "kyllä mä sua rakastan".
Silläkö se on kuitattu? Koko eilinen ilta, kaikki sanotut sanat, kaikki salatut asiat. Rakastatko oikeasti vai sanotko vain? Pelaatko nyt jotain peliä mitä minä en osaa? Mitä tämä kaikki on?
Keskustelu jää puolitiehen lapsen rynnätessä vuoteeseen halaamaan minua, miehellä on jo kiire töihin. Pusu poskelle lähtiessä, jutellaan illalla enemmän. Ja taas minä tunnen olevani niin yksin.
sunnuntai 19. lokakuuta 2008
syvemmälle suohon
Itkin koko illan. Kysyin mieheltä, mitä hän ylipäätään haluaa minusta, meidän suhteesta. Mitä minä merkitsen, mitä meidän avioliittomme merkitsee. Rakastatko sinä minua?
"En tiedä, tuntuu etten edes tiedä mitä rakkaus tarkoittaa."
Se oli märkä rätti päin kasvojani. Tuntui, etten voi hengittää. Tämä on kuin unta, tämä ei voi tapahtua minulle. Ei minun elämäni pitänyt mennä näin. Lapsi sisälläni potkaisi, muistutti olemassa olostaan. Oli pakko nousta ja jatkaa eteenpäin.
Käydessäni nukkumaan mies jäi vielä tv:n äärelle, kännykkä vieressään. Kuin soittoa odottaen. En muista koska aikaisemmin olin tuntenut itseni yhtä yksinäiseksi, yhtä hylätyksi.
"En tiedä, tuntuu etten edes tiedä mitä rakkaus tarkoittaa."
Se oli märkä rätti päin kasvojani. Tuntui, etten voi hengittää. Tämä on kuin unta, tämä ei voi tapahtua minulle. Ei minun elämäni pitänyt mennä näin. Lapsi sisälläni potkaisi, muistutti olemassa olostaan. Oli pakko nousta ja jatkaa eteenpäin.
Käydessäni nukkumaan mies jäi vielä tv:n äärelle, kännykkä vieressään. Kuin soittoa odottaen. En muista koska aikaisemmin olin tuntenut itseni yhtä yksinäiseksi, yhtä hylätyksi.
lauantai 18. lokakuuta 2008
pimeää ja kylmää
En enää uskonut mieheni rakkauteen, en siihen, että minä olisin hänelle erityinen, tärkeä.
Kysyin mieheltäni, mitä jos minua ei olisi olemassa, mitä jos me emme olisi koskaan tavanneet tai entä jos me olisimme eronneet vuosi sitten, kun suhteessamme oli hetkellinen kriisi. Että jos tilanne olisi tämä, olisiko miehestäni ja Hänestä tullut jotain, olisivatko he nyt pari?
Mitä tähän vastaakaan mieheni?
Että sitä ei voi tietää, sellaistakin olisi voinnut tapahtua.
Eikö tuo jo kerro suoraan, että tunteita ainakin on, jos tekoja ei olisikaan? Ei kai kukaan ajattele pelkästä ystävästä näin, että sellaistakin olisi voinnut tapahtua?
Onko mieheni uskollinen minulle? Pysyykö hän uskollisena? Entä kun suhteeseemme tulee uusia kriisejä, juokseeko mies silloin Hänen syliinsä? Onko heidän ystävyytensä täysin viatonta? Miten voin luottaa mieheen, miten voin jatkaa avioliittoa jos en voi luottaa? Haluanko ylipäätään olla naimisissa miehen kanssa, jonka tunteista en voi olla varma?
Miten tässä pääsi käymään näin, että vastanaineena ja viimeisillään raskaana minä mietin mahdollista avioeroa?
Kysyin mieheltäni, mitä jos minua ei olisi olemassa, mitä jos me emme olisi koskaan tavanneet tai entä jos me olisimme eronneet vuosi sitten, kun suhteessamme oli hetkellinen kriisi. Että jos tilanne olisi tämä, olisiko miehestäni ja Hänestä tullut jotain, olisivatko he nyt pari?
Mitä tähän vastaakaan mieheni?
Että sitä ei voi tietää, sellaistakin olisi voinnut tapahtua.
Eikö tuo jo kerro suoraan, että tunteita ainakin on, jos tekoja ei olisikaan? Ei kai kukaan ajattele pelkästä ystävästä näin, että sellaistakin olisi voinnut tapahtua?
Onko mieheni uskollinen minulle? Pysyykö hän uskollisena? Entä kun suhteeseemme tulee uusia kriisejä, juokseeko mies silloin Hänen syliinsä? Onko heidän ystävyytensä täysin viatonta? Miten voin luottaa mieheen, miten voin jatkaa avioliittoa jos en voi luottaa? Haluanko ylipäätään olla naimisissa miehen kanssa, jonka tunteista en voi olla varma?
Miten tässä pääsi käymään näin, että vastanaineena ja viimeisillään raskaana minä mietin mahdollista avioeroa?
torstai 9. lokakuuta 2008
totuutta etsimässä
Saan vihdoin rohkeutta kysyä mieheltäni onko heillä suhde Hänen kanssaan tai onko mieheni ihastunut Häneen.
Mieheni vannoo, ettei heidän välillään ole mitään. Sanoo kuitenkin, ettei Hänestä ota selvää.
Eipä paljon lämmitä kun oma aviomies jatkaa ystävyyssuhdetta naisen kanssa, jonka tunteista tai aikomuksista ei ota selvää. Eikö tuollaisessa tilanteessa olisi parempi ottaa etäisyyttä sen sijaan, että antaa tunteiden kehittymiselle mahdollisuuden? Tai että antaa Hänelle mahdollisuuden?
Mieheni ei näe asiaa samoin, miehelleni Hän on vain "vanha ystävä". Minun epävarmuudelleni ei ole mitään syytä, minähän olen mieheni valittu.
En silti voi olla täysin vakuuttunut, ettei minulla olisi mitään syytä olla huolissani.
Mieheni on tuntenut Hänet lukioikäisestä saakka ja minulla on vahva epäilys, että jotain oli olemassa jo silloin. Mieheni oli Hänen uskottu, jolle saattoi kertoa ihastuksista, poikaystävistä, ihan kaikesta... Kuitenkin Hän etääntyi miehestäni aina aloittaessaan vakavamman seurustelun. Miksi? Jos kerran ystävyys on täysin viatonta. Eivätkä he ole olleet yhteydessä toisiinsa vuosikausiin, kunnes tänä keväänä Hän erosi avomiehestään ja etsiytyi uudestaan mieheni ystäväksi. Miksi?
Löydän miehen nuoruusvuosien kuva-albumin, jossa on paljon kuvia Hänestä. Paljon enemmän kuin muista tytöistä, enemmän kuin miehen silloisesta tyttöystävästä.
Mieheni vannoo, ettei heidän välillään ole mitään. Sanoo kuitenkin, ettei Hänestä ota selvää.
Eipä paljon lämmitä kun oma aviomies jatkaa ystävyyssuhdetta naisen kanssa, jonka tunteista tai aikomuksista ei ota selvää. Eikö tuollaisessa tilanteessa olisi parempi ottaa etäisyyttä sen sijaan, että antaa tunteiden kehittymiselle mahdollisuuden? Tai että antaa Hänelle mahdollisuuden?
Mieheni ei näe asiaa samoin, miehelleni Hän on vain "vanha ystävä". Minun epävarmuudelleni ei ole mitään syytä, minähän olen mieheni valittu.
En silti voi olla täysin vakuuttunut, ettei minulla olisi mitään syytä olla huolissani.
Mieheni on tuntenut Hänet lukioikäisestä saakka ja minulla on vahva epäilys, että jotain oli olemassa jo silloin. Mieheni oli Hänen uskottu, jolle saattoi kertoa ihastuksista, poikaystävistä, ihan kaikesta... Kuitenkin Hän etääntyi miehestäni aina aloittaessaan vakavamman seurustelun. Miksi? Jos kerran ystävyys on täysin viatonta. Eivätkä he ole olleet yhteydessä toisiinsa vuosikausiin, kunnes tänä keväänä Hän erosi avomiehestään ja etsiytyi uudestaan mieheni ystäväksi. Miksi?
Löydän miehen nuoruusvuosien kuva-albumin, jossa on paljon kuvia Hänestä. Paljon enemmän kuin muista tytöistä, enemmän kuin miehen silloisesta tyttöystävästä.
tiistai 30. syyskuuta 2008
Synnytyssuunnittelua
Käyn uudestaan sairaalan pelkopoliklinikalla, tällä kertaa vastassa on todella äreä lääkäri, jolle tunnun olevan vain yksi hankala potilas. Saan kuulla pitkän luennon sektion vaaroista ja riskeistä, vaikka en ole edes harkinnut sellaista. Lääkäri ultraa vauvaa, mutta ei pukahda mitään. Jalkani puutuvat, selkää särkee. Lopulta saan nousta.
Myöhemmin luen papereistani että "suhtautuu myönteisesti alatiesynnytykseen". Mietin pitkään oliko tästä käynnistä minulle mitään hyötyä tai apua. Synnytyspelkoani se ei ainakaan vähentänyt.
Seuraavalla viikolla minulla on tapaaminen synnytysosastolla kätilön kanssa ja teemme yhdessä synnytyssuunnitelmaa. Toivon vain, ettei minua jätetä yksin kivun kanssa ja saan siihen lievitystä. Haluaisin päästä avautumisvaiheessa vesialtaaseen ja ponnistaa jakkaralla. Kaikki sujuu kuitenkin kuten luonto on tarkoittanut. Siihen olen valmis.
Oloni on luottavainen ja helpottunut.
Myöhemmin luen papereistani että "suhtautuu myönteisesti alatiesynnytykseen". Mietin pitkään oliko tästä käynnistä minulle mitään hyötyä tai apua. Synnytyspelkoani se ei ainakaan vähentänyt.
Seuraavalla viikolla minulla on tapaaminen synnytysosastolla kätilön kanssa ja teemme yhdessä synnytyssuunnitelmaa. Toivon vain, ettei minua jätetä yksin kivun kanssa ja saan siihen lievitystä. Haluaisin päästä avautumisvaiheessa vesialtaaseen ja ponnistaa jakkaralla. Kaikki sujuu kuitenkin kuten luonto on tarkoittanut. Siihen olen valmis.
Oloni on luottavainen ja helpottunut.
perjantai 19. syyskuuta 2008
levoton sielu
Oloni on levoton.
Tutkin salaa miehen puhelinta ja saan tietää, että molemminpuolinen soittelu jatkuu Hänen kanssaan. Lähes päivittäin. Kysyn mieheltä ohimennen onko Hänestä kuulunut mitään, mies on vähäsanainen ja välttelevä.
Mietin kerronko puhelimen tutkimisesta, että minä tiedän ja laitan miehen seinää vasten, pakotan kertomaan totuuden.
Mutta en pysty siihen. Tunnen itseni niin pieneksi, niin haavoittuvaiseksi, nyt kun olen viimeisilläni raskaana. Entä jos kuulenkin, että mies rakastaa Häntä ja haluaa suhteen Hänen kanssaan? Entä jos mies haluaa Hänet minun tilalleni.
En halua jäädä yksin nyt, ei ihan vielä. Jos meidän suhteemme on päättymässä, päättykööt vasta vauvan synnyttyä. Silloin minä olen rohkeampi, silloin minä olen vahvempi. Silloin minä pärjään myös yksin.
Tutkin salaa miehen puhelinta ja saan tietää, että molemminpuolinen soittelu jatkuu Hänen kanssaan. Lähes päivittäin. Kysyn mieheltä ohimennen onko Hänestä kuulunut mitään, mies on vähäsanainen ja välttelevä.
Mietin kerronko puhelimen tutkimisesta, että minä tiedän ja laitan miehen seinää vasten, pakotan kertomaan totuuden.
Mutta en pysty siihen. Tunnen itseni niin pieneksi, niin haavoittuvaiseksi, nyt kun olen viimeisilläni raskaana. Entä jos kuulenkin, että mies rakastaa Häntä ja haluaa suhteen Hänen kanssaan? Entä jos mies haluaa Hänet minun tilalleni.
En halua jäädä yksin nyt, ei ihan vielä. Jos meidän suhteemme on päättymässä, päättykööt vasta vauvan synnyttyä. Silloin minä olen rohkeampi, silloin minä olen vahvempi. Silloin minä pärjään myös yksin.
lauantai 13. syyskuuta 2008
haaveita
Käymme tutustumassa synnytysosastoon. Seinän takaa kuuluu ensin karjuntaa ja sitten pienen vauvan itkua. Minuakin itkettää, ihan pian me olemme täällä, kokemassa näitä samoja asioita. Perhehuoneessa on vaaleanpunainen tunnelma, parivuode ja tv. Ihan kuin hotellissa. Käytävällä hiippailee tuoreita isiä, hymynkare suunpielessä, hieman pöllähtäneen oloisia. Jostain kuuluu taas pientä itkua.
Ulkoilma iskee kylmänä vastaan kun poistumme sairaalasta. Pidän miestä kädestä, kävelemme hiljaisina autolle. Päässäni sata ajatusta, joille ei juuri nyt olisi tilaa.
"Mennäänkö vielä kahville?"
Nyökkään ja mies rutistaa kättäni. Minun mieheni, minun rakkaani.
Mies suunnittelee jo ensi kevättä, kuinka silloin tehdään se häämatka, joka jäi väliin, matkustetaan jonnekin lämpimään kun täällä on vielä kylmää ja koleaa, matkustetaan koko perhe. Miten olisi Thaimaa? Ei, siellä on liian kuuma vauvan kanssa. Madeira? Kypros? Kreeta?
Jonnekin lämpimään pitää päästä.
Ulkoilma iskee kylmänä vastaan kun poistumme sairaalasta. Pidän miestä kädestä, kävelemme hiljaisina autolle. Päässäni sata ajatusta, joille ei juuri nyt olisi tilaa.
"Mennäänkö vielä kahville?"
Nyökkään ja mies rutistaa kättäni. Minun mieheni, minun rakkaani.
Mies suunnittelee jo ensi kevättä, kuinka silloin tehdään se häämatka, joka jäi väliin, matkustetaan jonnekin lämpimään kun täällä on vielä kylmää ja koleaa, matkustetaan koko perhe. Miten olisi Thaimaa? Ei, siellä on liian kuuma vauvan kanssa. Madeira? Kypros? Kreeta?
Jonnekin lämpimään pitää päästä.
lauantai 6. syyskuuta 2008
tipahdus
Hän on jälleen sinkku.
Minua kylmää sisältä, vaikka järki sanoo ettei tämän tarvitse merkitä mitään.
Mieheni on edelleen rinnallani, suhteemme voi paremmin kuin aikoihin, me suunnittelemme vahvasti yhteistä elämää, me elämme sitä elämää. Minun ei tarvitse pelätä, miksi sitten pelkään?
Minua kylmää sisältä, vaikka järki sanoo ettei tämän tarvitse merkitä mitään.
Mieheni on edelleen rinnallani, suhteemme voi paremmin kuin aikoihin, me suunnittelemme vahvasti yhteistä elämää, me elämme sitä elämää. Minun ei tarvitse pelätä, miksi sitten pelkään?
maanantai 1. syyskuuta 2008
pieniä iloja, suuria tunteita
Rakastan pitkiä kävelylenkkejä, etenkin nyt kun selkäkivut estävät kaiken muun liikunnan. Nyt vain on uusi vaiva silläkin saralla, en voi enää kävellä rivakasta tahtia, koska kohtu alkaa supistella napakasti. Vielä ei ole vauvan turvallista syntyä, joten tahtia on hiljennettävä.
Tunnen itseni paksuksi ja rumaksi ankanpojaksi, mutta onneksi mies valaa minuun uskoa, hänelle minä olen edelleen kaunis joutsen ja hänen halunsa ei ole kadonnut minnekään, vaikka vartaloni on kokenut suuren muutoksen.
Tunnen olevani rakastettu ja haluttu.
Vietämme viikonloppua kahdestaan, miten ihanaa on olla toisen sylissä ja kuunnella sateen rummutusta ikkunaan. Me tässä ja kaikki muu jossain kaukana.
Tunnen itseni paksuksi ja rumaksi ankanpojaksi, mutta onneksi mies valaa minuun uskoa, hänelle minä olen edelleen kaunis joutsen ja hänen halunsa ei ole kadonnut minnekään, vaikka vartaloni on kokenut suuren muutoksen.
Tunnen olevani rakastettu ja haluttu.
Vietämme viikonloppua kahdestaan, miten ihanaa on olla toisen sylissä ja kuunnella sateen rummutusta ikkunaan. Me tässä ja kaikki muu jossain kaukana.
sunnuntai 24. elokuuta 2008
Uneton
Selkä- ja liitoskivut vaivaavat. Tuskin olisin enää työkykyinen vaikka töitä olisikin. En saa nukuttua öisin säryltä, mutten uskalla ottaa särkylääkettäkään. Juon siis teetä ja kuuntelen hiljaisuutta. Samalla on aikaa pohtia parisuhdetta ja sen tilaa.
Menetin malttini miehen touhuihin ja kielsin soittamasta enää koskaan Hänelle. Mies ei ole enää soittanut minun kuulteni, mutta tiedän että puhelut eivät ole loppuneet kokonaan. Olen tarkistanut miehen kännykän ja kyllä niitä soittoja on ollut, molemmin puolin. En voi kysyä mistä aiheesta, koska jäisin kiinni puhelimen tarkkailusta.
Rakastan miestäni, mutta koen etten voi luottaa häneen täydellisesti. Olen pohtinut asiaa, enkä voi ymmärtää miten hän saattaisi pettää minua nyt, kaiken yhdessä kokemamme jälkeen, vain muutama kuukausi naimisiinmenosta, kun minä olen raskaana. Olen tullut siihen tulokseen, ettei mies voisikaan ja ettei hän petä. Luulen, että ihastunut kuitenkin on, se katse miten Häntä katsoo, se tapa puhua Hänestä ja Hänelle... se on tuttua, sellaistahan se ennen meillä oli.
Onko Hän ihastunut mieheeni, onko Hän uhka meidän suhteelle?
Sitä minä en voi tietää, voin vain arvailla. Teenkö väärin kieltäessäni yhteydenpidon kokonaan, teenkö silloin siitä kielletyn hedlemän, joka kiinnostaa enemmän. Minä en vain voi sietää epärehellisyyttä ja sitä mies on viime aikoina osoittanut. Minä en myöskään siedä petkuttamista minun silmien alla, siksi tälle kaikelle oli tultava stoppi. Mutta tuliko sille, vai tapahtuuko kaikki nyt täysin salaa, selkäni takana. Enää ei mies kerro milloin Hän on soittanut, onko se hyvä vai paha asia?
En tiedä. Tiedän, että minä, lapsi ja tuleva vauva, me olemme miehelle tärkeitä ja mies vakuuttaa, että meidän kanssa hän haluaa elää jatkossakin. Keskityn siis perheeseen ja raskauteen.
Odotan innolla syntymää, vaikka itse synnytystä pelkäänkin. Palan halusta saada tämän lapsen syliini, vaikka en ihan vielä, vielä hän saa kasvaa rauhassa minun sisälläni. Yhteys on jo syntynyt, minä tunnen lapsen omakseni vaikkei hän ole vielä tässä maailmassa. Hänet on rakkaudella tehty ja toivottavasti se rakkaus riittää jatkossakin pitämään tämän perhene yhdessä.
Menetin malttini miehen touhuihin ja kielsin soittamasta enää koskaan Hänelle. Mies ei ole enää soittanut minun kuulteni, mutta tiedän että puhelut eivät ole loppuneet kokonaan. Olen tarkistanut miehen kännykän ja kyllä niitä soittoja on ollut, molemmin puolin. En voi kysyä mistä aiheesta, koska jäisin kiinni puhelimen tarkkailusta.
Rakastan miestäni, mutta koen etten voi luottaa häneen täydellisesti. Olen pohtinut asiaa, enkä voi ymmärtää miten hän saattaisi pettää minua nyt, kaiken yhdessä kokemamme jälkeen, vain muutama kuukausi naimisiinmenosta, kun minä olen raskaana. Olen tullut siihen tulokseen, ettei mies voisikaan ja ettei hän petä. Luulen, että ihastunut kuitenkin on, se katse miten Häntä katsoo, se tapa puhua Hänestä ja Hänelle... se on tuttua, sellaistahan se ennen meillä oli.
Onko Hän ihastunut mieheeni, onko Hän uhka meidän suhteelle?
Sitä minä en voi tietää, voin vain arvailla. Teenkö väärin kieltäessäni yhteydenpidon kokonaan, teenkö silloin siitä kielletyn hedlemän, joka kiinnostaa enemmän. Minä en vain voi sietää epärehellisyyttä ja sitä mies on viime aikoina osoittanut. Minä en myöskään siedä petkuttamista minun silmien alla, siksi tälle kaikelle oli tultava stoppi. Mutta tuliko sille, vai tapahtuuko kaikki nyt täysin salaa, selkäni takana. Enää ei mies kerro milloin Hän on soittanut, onko se hyvä vai paha asia?
En tiedä. Tiedän, että minä, lapsi ja tuleva vauva, me olemme miehelle tärkeitä ja mies vakuuttaa, että meidän kanssa hän haluaa elää jatkossakin. Keskityn siis perheeseen ja raskauteen.
Odotan innolla syntymää, vaikka itse synnytystä pelkäänkin. Palan halusta saada tämän lapsen syliini, vaikka en ihan vielä, vielä hän saa kasvaa rauhassa minun sisälläni. Yhteys on jo syntynyt, minä tunnen lapsen omakseni vaikkei hän ole vielä tässä maailmassa. Hänet on rakkaudella tehty ja toivottavasti se rakkaus riittää jatkossakin pitämään tämän perhene yhdessä.
keskiviikko 20. elokuuta 2008
tapaaminen
Mieheni on tavannut Hänet selkäni takana.
Meidät oli kutsuttu kylään, mutta mies ei jaksanut työpäivän päätteeksi lähteä. Ajattelin, etten anna sen pilata minun ja lapsen iltaa vaan lähdemme matkaan kahdestaan. Soitin reissusta miestä vastaan juna-asemalle, mutta kävi ilmi ettei tämä ollut kotona vaan Hänen luona. Suutuin. Mies sanoi olonsa piristyneen ja sattumalta Hän oli soittanut kysyäkseen neuvoa johonkin tietokoneeseen liittyvään asiaan. Mieheni lähti oitis paikan päälle auttamaan.
Kysyin mieheltä eikö tämä hänen mielestään kuulosta kovin omituiselta selitykseltä ja entä jos minä vastaavassa tilanteessa toimisin samoin? Tämä on kuulemma ihan normaalia.
Kun me tapasimme mieheni kanssa ensimmäistä kertaa, minulla oli paljon miespuolisia ystäviä. Mieheni oli äärettömän mustasukkainen heistä. En saannut tavata ketään heistä kahdestaan ilman miestäni, ainoastaan jos paikalla oli muitakin ihmisiä. Minä tyydyin tähän, ajattelin että parisuhteessa pitää tehdä kompromissejä.
Nyt huomaan, että ne kompromissit ovatkin vain yksisuuntaisia. Minä en voi vaatia mieheltäni sellaista, ettei hän tapaisi Häntä ilman minua, se olisi kohtuutonta, ovathan he vain ystäviä. Minä teen itseni naurettavaksi epäluulojeni kanssa. Minun tulee rauhoittua.
Meidät oli kutsuttu kylään, mutta mies ei jaksanut työpäivän päätteeksi lähteä. Ajattelin, etten anna sen pilata minun ja lapsen iltaa vaan lähdemme matkaan kahdestaan. Soitin reissusta miestä vastaan juna-asemalle, mutta kävi ilmi ettei tämä ollut kotona vaan Hänen luona. Suutuin. Mies sanoi olonsa piristyneen ja sattumalta Hän oli soittanut kysyäkseen neuvoa johonkin tietokoneeseen liittyvään asiaan. Mieheni lähti oitis paikan päälle auttamaan.
Kysyin mieheltä eikö tämä hänen mielestään kuulosta kovin omituiselta selitykseltä ja entä jos minä vastaavassa tilanteessa toimisin samoin? Tämä on kuulemma ihan normaalia.
Kun me tapasimme mieheni kanssa ensimmäistä kertaa, minulla oli paljon miespuolisia ystäviä. Mieheni oli äärettömän mustasukkainen heistä. En saannut tavata ketään heistä kahdestaan ilman miestäni, ainoastaan jos paikalla oli muitakin ihmisiä. Minä tyydyin tähän, ajattelin että parisuhteessa pitää tehdä kompromissejä.
Nyt huomaan, että ne kompromissit ovatkin vain yksisuuntaisia. Minä en voi vaatia mieheltäni sellaista, ettei hän tapaisi Häntä ilman minua, se olisi kohtuutonta, ovathan he vain ystäviä. Minä teen itseni naurettavaksi epäluulojeni kanssa. Minun tulee rauhoittua.
perjantai 15. elokuuta 2008
Miksi emme voisi olla ystäviä
Mies toivoo, että me voisimme olla ystäviä Hänen kanssaan. Nyt kun minulla ei ole mitään pelättävää. Istumme vaivautuneina kahvipöydässä, emme löydä yhteistä juteltavaa. Olen helpottunut kun vierailu on ohitse.
Mies menee saattamaan Häntä autolle, minä jään tiskaamaan kahvikuppeja. Ehdin kuivata kaikki kupit, miestä ei kuulu. Kurkin ikkunassa, mutta en näe parkkipaikalle. Esikoinen leikkii olohuoneessa, ehdotan lähdetäänkö viemään roskista.Tule, laitetaan kengät jalkaan. Lapsi ei halua, leikki on kesken. Huokaan ja samassa ovi käy, mies tulee posket punehtuen sisälle.
Mikä minuun on mennyt?
Miksi en osaa olla ihmisiksi, miksi minä teen tästä suurempaa kuin se on, miksi en voi olla murehtimatta, miksen voi antaa tämän mennä omalla painollaan... onhan miehelläkin oikeus omiin ystäviin.
Mies menee saattamaan Häntä autolle, minä jään tiskaamaan kahvikuppeja. Ehdin kuivata kaikki kupit, miestä ei kuulu. Kurkin ikkunassa, mutta en näe parkkipaikalle. Esikoinen leikkii olohuoneessa, ehdotan lähdetäänkö viemään roskista.Tule, laitetaan kengät jalkaan. Lapsi ei halua, leikki on kesken. Huokaan ja samassa ovi käy, mies tulee posket punehtuen sisälle.
Mikä minuun on mennyt?
Miksi en osaa olla ihmisiksi, miksi minä teen tästä suurempaa kuin se on, miksi en voi olla murehtimatta, miksen voi antaa tämän mennä omalla painollaan... onhan miehelläkin oikeus omiin ystäviin.
sunnuntai 10. elokuuta 2008
sairaalakäyntejä
Öisin supistelee siihen malliin, että luulen synnytyksen pian käynnistyvän. Käyn näytillä äitiyspoliklinikalla, jossa todetaan että vauvalla on kaikki hyvin ja kohdunsuu on tiukasti kiinni. Lääkäri arvio, ettei tämä vauva synny ennen laskettua aikaa.
Saan lähetteen pelkopolille, missä keskustelen ensin kätilön, sitten synnytyslääkärin kanssa tulevasta synnytyksestäni ja toiveistani siihen liittyen, edellisen synnytyksen pieleen menneistä tapahtumista, siitä miten ne voidaan välttää, siitä mitä pelkään. Pohdimme yhdessä eri kivunlievitysmenetelmiä ja minulle kerrotaan millaisilla valmiuksilla tässä sairaalassa synnyttäjä kohdataan, mitä voi toivoa ja mitä saada. Lopuksi ultrataan vauvaa ja lääkäri toteaa hänen kasvavan hienosti hieman keskikäyrän yläpuolella, synnytyspainoksi arvio noin 3700g.
Olen turvallisin mielin, tunnen kääntyneeni sisäänpäin, hehkun keskiraskauden huumaa. Selkää särkee iltaisin ja esikoisen nostaminen tuntuu raskaalta. Olemme nyt kotona päivisin, on mahdollisuus ottaa päiväunet yhdessä. Jaksan paremmin kun saan levätä. Töitä en ole enää edes hakenut, kukaan ei tahdo palkata viimesillään raskaana olevaa naista kahdeksi kuukaudeksi töihin. Ei liene mikään ihme.
Saan lähetteen pelkopolille, missä keskustelen ensin kätilön, sitten synnytyslääkärin kanssa tulevasta synnytyksestäni ja toiveistani siihen liittyen, edellisen synnytyksen pieleen menneistä tapahtumista, siitä miten ne voidaan välttää, siitä mitä pelkään. Pohdimme yhdessä eri kivunlievitysmenetelmiä ja minulle kerrotaan millaisilla valmiuksilla tässä sairaalassa synnyttäjä kohdataan, mitä voi toivoa ja mitä saada. Lopuksi ultrataan vauvaa ja lääkäri toteaa hänen kasvavan hienosti hieman keskikäyrän yläpuolella, synnytyspainoksi arvio noin 3700g.
Olen turvallisin mielin, tunnen kääntyneeni sisäänpäin, hehkun keskiraskauden huumaa. Selkää särkee iltaisin ja esikoisen nostaminen tuntuu raskaalta. Olemme nyt kotona päivisin, on mahdollisuus ottaa päiväunet yhdessä. Jaksan paremmin kun saan levätä. Töitä en ole enää edes hakenut, kukaan ei tahdo palkata viimesillään raskaana olevaa naista kahdeksi kuukaudeksi töihin. Ei liene mikään ihme.
maanantai 4. elokuuta 2008
kahdestaan
Vietämme viikonloppua mieheni kanssa kahdestaan rannikkokaupungissa. Kuin pienimuotoinen häämatka. Kävelemme rannalla käsi kädessä, mies halailee ja pussailee vatsaani. Suunnittelemme tulevaa, tarvittavia hankintoja, pohdimme kastejuhlaa, tulevan lapsen nimeä, esikoisen reaktiota pikkusisaruksen syntymään. Muistelemme esikoisen syntymää, niitä tunteita, joita se aikaan sai.
Olen onnellisempi kuin kertaakaan häidemme jälkeen.
Yöllä käperryn mieheni kainaloon, tässä tunnen olevani turvassa. Kuinka olen voinnut edes epäillä hänen rakkauttaan? Minä olen löytänyt paikkani tässä maailmassa, se on tämän miehen rinnalla, hänen lastensa äitinä.
Olen onnellisempi kuin kertaakaan häidemme jälkeen.
Yöllä käperryn mieheni kainaloon, tässä tunnen olevani turvassa. Kuinka olen voinnut edes epäillä hänen rakkauttaan? Minä olen löytänyt paikkani tässä maailmassa, se on tämän miehen rinnalla, hänen lastensa äitinä.
torstai 24. heinäkuuta 2008
Erehdys?
Hän seurustelee.
Mieheni on todistanut, että minä olen vainoharhainen. Mieheni on vain rohkaissut Häntä etenemöön elämässään ja nyt Hän on sen tehnyt. He ovat vain ystäviä, minä olen vain mustasukkainen vaimo.
Voisimmeko me nyt keskittyä meidän elämään. Minun pitäisi olla onneni kukkuloilla, vasta vihittynä vaimona, pienen lapsen äitinä, kantaessani sisälläni rakastamani miehen lasta.
Minä olen onnellinen.
Mieheni on todistanut, että minä olen vainoharhainen. Mieheni on vain rohkaissut Häntä etenemöön elämässään ja nyt Hän on sen tehnyt. He ovat vain ystäviä, minä olen vain mustasukkainen vaimo.
Voisimmeko me nyt keskittyä meidän elämään. Minun pitäisi olla onneni kukkuloilla, vasta vihittynä vaimona, pienen lapsen äitinä, kantaessani sisälläni rakastamani miehen lasta.
Minä olen onnellinen.
lauantai 19. heinäkuuta 2008
salaisia puheluita
Mieheni puhuu puhelimessa toisessa huoneessa, en kuule sanoja mutta äänensävy on hyvin hunajainen. Kuin pienelle lapselle, sairalle vanhukselle tai rakkaalle ihmiselle puhuisi.
Minä en saa olla mustasukkainen, koska heidän välillään ei ole yhtään mitään, ei muuta kuin ystävyyttä. Minä olen vainoharhainen jos muuta epäilen. Enkö minä ymmärrä miten paljon Hän on saannut kärsiä viime aikoina, eikö minulta löydy myötätuntoa?
Kysyn miksi ne puhelut pitää soittaa aina toisessa huoneessa, kuin salassa, jos mitään ei ole salattavaa? Mieheni ei osaa vastata mitään, hän poistuu katsomaan tv:tä.
Minä jään yksin pimeään miettimään, että miten tässä kävi näin.
Minä en saa olla mustasukkainen, koska heidän välillään ei ole yhtään mitään, ei muuta kuin ystävyyttä. Minä olen vainoharhainen jos muuta epäilen. Enkö minä ymmärrä miten paljon Hän on saannut kärsiä viime aikoina, eikö minulta löydy myötätuntoa?
Kysyn miksi ne puhelut pitää soittaa aina toisessa huoneessa, kuin salassa, jos mitään ei ole salattavaa? Mieheni ei osaa vastata mitään, hän poistuu katsomaan tv:tä.
Minä jään yksin pimeään miettimään, että miten tässä kävi näin.
keskiviikko 16. heinäkuuta 2008
Ajatusten ristitulessa
Nauran epäluuloilleni.
Nyt ne tuntuvat niin kaukaisilta, niin epätodellisilta.
Minun miehenikö pettäisi minua, vain kuukausi häistä, minun ollessani raskaana! Ei minun mieheni ole sellainen, ei hän satuttaisi kärpäistäkään.
Minulla on hieman huono omatunto siitä, että epäilin ihmistä jota rakastan ja toista, jota maailma on viime aikoina potkinut päähän oikein olan takaa. Miksi minä en näe hänen hätäänsä, hänen yksinäisyyttään, hänen tarvettaan saada tukea vaikeana aikana?
Näen minä, hormoninin vain heittelevät ja tunnen itseni epävarmaksi vaikkei syytä olisikaan.
Vaan ihan kaikkea en voi laittaa hormonien piikkiin. Ihan kaikki ei selity viattomana ystävyytenä, koska miksi asioita on salattu minulta ja valkoisia valheita kerrottu?
Oi miksi en voi keskittyä rauhassa olemaan onnellinen ja rakastettu, miksi ajatukseni risteilevät tälläisenä hetkenä? Minun tulisi keskittyä raskauteen ja uuteen vauvaan, ei kuvittelemaan ketä ja milloin mieheni tapaa ja millaisissa merkeissä.
Nyt ne tuntuvat niin kaukaisilta, niin epätodellisilta.
Minun miehenikö pettäisi minua, vain kuukausi häistä, minun ollessani raskaana! Ei minun mieheni ole sellainen, ei hän satuttaisi kärpäistäkään.
Minulla on hieman huono omatunto siitä, että epäilin ihmistä jota rakastan ja toista, jota maailma on viime aikoina potkinut päähän oikein olan takaa. Miksi minä en näe hänen hätäänsä, hänen yksinäisyyttään, hänen tarvettaan saada tukea vaikeana aikana?
Näen minä, hormoninin vain heittelevät ja tunnen itseni epävarmaksi vaikkei syytä olisikaan.
Vaan ihan kaikkea en voi laittaa hormonien piikkiin. Ihan kaikki ei selity viattomana ystävyytenä, koska miksi asioita on salattu minulta ja valkoisia valheita kerrottu?
Oi miksi en voi keskittyä rauhassa olemaan onnellinen ja rakastettu, miksi ajatukseni risteilevät tälläisenä hetkenä? Minun tulisi keskittyä raskauteen ja uuteen vauvaan, ei kuvittelemaan ketä ja milloin mieheni tapaa ja millaisissa merkeissä.
keskiviikko 2. heinäkuuta 2008
Epäilys
Mieheni jää kiinni valheesta.
Valkoisesta valheesta, hyvin pienestä sellaisesta, mutta kuitenkin tarpeeksi suuresta saadakseen minun elämäni järkkymään. Vanhat epäluulot nousevat pintaan, en tiedä mitä ajatella.
Vaisto sanoo, ettei saa olla liian sinisilmäinen. Mutta onko vaisto oikeassa vai onko tämä vain raskaushormonien aikaan saamaa epäluuloisuutta? Muistelen olleeni esikoista odottaessa mieheni tekemisistä hyvin mustasukkainen.
Mehän elämme suhteemme parasta aikaa, vastanaineina ja onnellisina. Emme me olisi naimisissa, ellei mieheni olisi ollut vasta muutama viikko sitten täysin varma, että se olen minä kenen kanssa hän haluaa elämänsä jakaa. Ei muutamassa viikossa voi tunteet muuttua, ei tälläisellä hetkellä.
Valkoisesta valheesta, hyvin pienestä sellaisesta, mutta kuitenkin tarpeeksi suuresta saadakseen minun elämäni järkkymään. Vanhat epäluulot nousevat pintaan, en tiedä mitä ajatella.
Vaisto sanoo, ettei saa olla liian sinisilmäinen. Mutta onko vaisto oikeassa vai onko tämä vain raskaushormonien aikaan saamaa epäluuloisuutta? Muistelen olleeni esikoista odottaessa mieheni tekemisistä hyvin mustasukkainen.
Mehän elämme suhteemme parasta aikaa, vastanaineina ja onnellisina. Emme me olisi naimisissa, ellei mieheni olisi ollut vasta muutama viikko sitten täysin varma, että se olen minä kenen kanssa hän haluaa elämänsä jakaa. Ei muutamassa viikossa voi tunteet muuttua, ei tälläisellä hetkellä.
torstai 26. kesäkuuta 2008
Säikähdys
Raskausviikko 22. Vuodan verta. Supistelee kymmenen, sitten viiden minuutin välein. Ei tämä voi olla totta, ei tämä ole minun elämää. Älä vie minun vauvaani, ei nyt kun ollaan jo näin pitkällä.
Äitiyspoliklinikalla lääkäri tutkii sikiön tilaa ultralla, sydän lyö vahvasti. Verenvuotokin tyrhetyy hiljalleen, supistukset laantuvat. Pääsen kotiin yöksi, mukana sairaslomatodistus ja kehotus "ottaa iisisti".
Häämatka peruuntuu, mutta tärkeintä on nyt Vauvan vointi. Lepään kotona ja toivon parasta. Mies viettää kesälomaa esikoisen kanssa, minä katselen kuinka pihan kukat kasvavat. Vatsa pyöristyy kauniisti, tunnen kuinka vauva liikkuu, kääntää kylkeä toiselle. Sinä olet minulle jo niin rakas.
Äitiyspoliklinikalla lääkäri tutkii sikiön tilaa ultralla, sydän lyö vahvasti. Verenvuotokin tyrhetyy hiljalleen, supistukset laantuvat. Pääsen kotiin yöksi, mukana sairaslomatodistus ja kehotus "ottaa iisisti".
Häämatka peruuntuu, mutta tärkeintä on nyt Vauvan vointi. Lepään kotona ja toivon parasta. Mies viettää kesälomaa esikoisen kanssa, minä katselen kuinka pihan kukat kasvavat. Vatsa pyöristyy kauniisti, tunnen kuinka vauva liikkuu, kääntää kylkeä toiselle. Sinä olet minulle jo niin rakas.
maanantai 16. kesäkuuta 2008
Hääpäivä
Se alkoi täydellisenä aamuna ja jatkui sellaisena koko päivän. Aurinko pilkisti pilviverhon takaa juuri samalla hetkellä kun astuin ulos ovesta kiirehtiäkseni kampaajalle ja meikattavaksi. Sateisen yön jälkeen ilma oli kirkkaan raikas, allergisen oli helppo hengittää.
Puolelta päivin tapasin kaasoni puolisonsa kanssa, ennen pukeutumista söimme kevyen lounaan (nyt kun olen taas raskaana pitää huolehtia ettei verensokeri pääse laskemaan liian alas). Pukeuduin unelman kevyeeseen kermanvalkoiseen hääpukuuni, kaaso auttoi korujeni kanssa, hänen miehensä jo kiirehti meitä lähtemään.
Kirkolla olimme etuajassa, vietimme hetken läheisessä kahvilassa suojassa sateelta. Tunsin olevani maailman kaunein ja onnellisin nainen. Sateenvarjon suojissa kirkon sakastiin sulhasta odottamaan. Bestmanin saattelemana saapui Rakkainpani ja pian me kävelimme alttarille kahden, käsi toisen kädessä väristen.
"Tahdon". Tahdon olla ikuisesti sinun, Tahdon rakastaa sinua elämäni loppuun saakka, Tahdon todista tunteeni julkisesti.
Me olimme nyt Aviopari.
Juhlassa oloni oli riemuisa. Nautin puheista, musiikista, hyvästä ruoasta ja tunsin juopuvani pelkästä onnesta, muuta juovuttavaa en tässä tilassa saannutkaan nauttia. Komea Aviomieheni rinnallani, meidän kahden häävalssi "Aikojen loppuun sä viereeni jäät, sinun ja minunhan nää ovat häät"...
Ihana hääyö sviitissä, vaikka olisikin suonnut päivän jatkuvan ikuisesti. Me puhuimme ja puhuimme, muistelimme päivän tapahtumia, nauroimme yhdessä sattumiksille, kunnes katseet taas kohtasivat kuten silloin ensimmäisenä kertana, enää ei ollut mitään sanottavaa, oli vain kosketus ihoa vasten, ensimmäinen kerta aviovaimona ja aviomiehenä.
Puolelta päivin tapasin kaasoni puolisonsa kanssa, ennen pukeutumista söimme kevyen lounaan (nyt kun olen taas raskaana pitää huolehtia ettei verensokeri pääse laskemaan liian alas). Pukeuduin unelman kevyeeseen kermanvalkoiseen hääpukuuni, kaaso auttoi korujeni kanssa, hänen miehensä jo kiirehti meitä lähtemään.
Kirkolla olimme etuajassa, vietimme hetken läheisessä kahvilassa suojassa sateelta. Tunsin olevani maailman kaunein ja onnellisin nainen. Sateenvarjon suojissa kirkon sakastiin sulhasta odottamaan. Bestmanin saattelemana saapui Rakkainpani ja pian me kävelimme alttarille kahden, käsi toisen kädessä väristen.
"Tahdon". Tahdon olla ikuisesti sinun, Tahdon rakastaa sinua elämäni loppuun saakka, Tahdon todista tunteeni julkisesti.
Me olimme nyt Aviopari.
Juhlassa oloni oli riemuisa. Nautin puheista, musiikista, hyvästä ruoasta ja tunsin juopuvani pelkästä onnesta, muuta juovuttavaa en tässä tilassa saannutkaan nauttia. Komea Aviomieheni rinnallani, meidän kahden häävalssi "Aikojen loppuun sä viereeni jäät, sinun ja minunhan nää ovat häät"...
Ihana hääyö sviitissä, vaikka olisikin suonnut päivän jatkuvan ikuisesti. Me puhuimme ja puhuimme, muistelimme päivän tapahtumia, nauroimme yhdessä sattumiksille, kunnes katseet taas kohtasivat kuten silloin ensimmäisenä kertana, enää ei ollut mitään sanottavaa, oli vain kosketus ihoa vasten, ensimmäinen kerta aviovaimona ja aviomiehenä.
lauantai 7. kesäkuuta 2008
Yhdessä, ikuisesti?
Vihdoin koittaa päivä, jolloin saan sinut omakseni. Sanot, että olet jo minun, olet ollut siitä saakka kun katseemme kohtasivat ensi kerran viisi vuotta sitten. Miksei se sitten tunnu siltä? Miksi olen ollut epävarma?
Sinä et näytä tunteitasi samalla tavalla kuin minä. Minä haluan kertoa miten sinua rakastan, haluan kuulla kuinka sinä minua rakastat. Sinä näytät tunteesi arjessa, pieninä hyvinä tekoina. Niihin minun tulee luottaa, niitä lukea.
Sinä sanoit, että rakastat minua, sanoit sen monta kertaa, kauan sitten. Eikö se riitä? Ei rakkautesi ole kadonnut minnekään, sanot että miksi sitä pitää toistella, kerrot sitten kun et enää rakasta. En minä silloin enää halua sitä kuulla, minä tiedän sen jo silloin. Minä tiedän, että rakastat vielä, mutta haluan myös että sinä sanot sen ääneen, silloin siitä tulee minulle enemmän totta.
Suurin rakkauden osoituksesi on ottaa minut vaimoksesi, miten paljon se merkitseekään minulle, vaikka sinä sanot ettei avioliitto mitään muuta, me olemme jo pari. Minulle se muuttaa kaiken. Meistä tulee yksi, sen minkä Jumala on yhdistänyt, älköön ihminen erottako. Minä sitoudun sinuun ikuisesti ja samaan haluan sinulta. Sinä sanot, että olet jo sitoutunut, onhan meillä lapsi ja toinen tulossa. Lasten takia haluan myös avioliiton, vaikkei tänä aikana avioliittokaan ole enää ikuista, ei pyhää. Minulle se on ja toivon, että niin on myös sinulle.
Alttarilla vannomme, että tahdomme rakastaa toisiamme myötä- ja vastamäessä, elämämme loppuun saakka. Minä ainakin rakastan, elämäni loppuun saakka.
Sinä et näytä tunteitasi samalla tavalla kuin minä. Minä haluan kertoa miten sinua rakastan, haluan kuulla kuinka sinä minua rakastat. Sinä näytät tunteesi arjessa, pieninä hyvinä tekoina. Niihin minun tulee luottaa, niitä lukea.
Sinä sanoit, että rakastat minua, sanoit sen monta kertaa, kauan sitten. Eikö se riitä? Ei rakkautesi ole kadonnut minnekään, sanot että miksi sitä pitää toistella, kerrot sitten kun et enää rakasta. En minä silloin enää halua sitä kuulla, minä tiedän sen jo silloin. Minä tiedän, että rakastat vielä, mutta haluan myös että sinä sanot sen ääneen, silloin siitä tulee minulle enemmän totta.
Suurin rakkauden osoituksesi on ottaa minut vaimoksesi, miten paljon se merkitseekään minulle, vaikka sinä sanot ettei avioliitto mitään muuta, me olemme jo pari. Minulle se muuttaa kaiken. Meistä tulee yksi, sen minkä Jumala on yhdistänyt, älköön ihminen erottako. Minä sitoudun sinuun ikuisesti ja samaan haluan sinulta. Sinä sanot, että olet jo sitoutunut, onhan meillä lapsi ja toinen tulossa. Lasten takia haluan myös avioliiton, vaikkei tänä aikana avioliittokaan ole enää ikuista, ei pyhää. Minulle se on ja toivon, että niin on myös sinulle.
Alttarilla vannomme, että tahdomme rakastaa toisiamme myötä- ja vastamäessä, elämämme loppuun saakka. Minä ainakin rakastan, elämäni loppuun saakka.
tiistai 3. kesäkuuta 2008
Toinen ultra
Rakenneultrassa käyty ja vauvalla kaikki edelleen hyvin. Kovin vilkas liikkeiseltä vaikutti, eikä kätilö meinannut saada kaikkia mittoja mitattua.
Tällä kertaa uskaltauduin kysymään sukupuolta, mutta kätilö ei saannut sitä näkyviin. Tai ei halunnut kertoa, suhtautui kuitenkin pyyntööni ystävällisesti ja käytti jopa minuutin, kaksi aikaa saadakseen sen näkyviin.
Selkää särkee usein iltaisin, en muista esikoisen odotusajalta tämän vaivan alkaneen näin aikaisin. Painoa on tullut hieman enemmän ja liikuntaharrastukseni jäännyt vähälle, ei sitä enää niin vain lähdetäkään iltaisin rientoihin kun on kotona pieni esikoinen, joka kaipaa myös huomiota.
Tällä kertaa uskaltauduin kysymään sukupuolta, mutta kätilö ei saannut sitä näkyviin. Tai ei halunnut kertoa, suhtautui kuitenkin pyyntööni ystävällisesti ja käytti jopa minuutin, kaksi aikaa saadakseen sen näkyviin.
Selkää särkee usein iltaisin, en muista esikoisen odotusajalta tämän vaivan alkaneen näin aikaisin. Painoa on tullut hieman enemmän ja liikuntaharrastukseni jäännyt vähälle, ei sitä enää niin vain lähdetäkään iltaisin rientoihin kun on kotona pieni esikoinen, joka kaipaa myös huomiota.
perjantai 30. toukokuuta 2008
Viime hetken paniikki?
Kävin koemeikissä ja -kampauksessa, voi miten minusta tuleekaan upea ilmestys. Esitin jo jokin aika sitten toiveen kaasolleni, että polttareita ei vietetä tai jos vietetään niin hyvin rauhallisissa merkeissä raskauteni takia.
Sain sitten mitä halusin eli hyvin rauhalliset polttari lähesimpien ystävieni kanssa, ensin morsiussaunaa ja sitten syömään kaupungille, kotona olin jo ennen iltauutisia. Päivä oli aivan ihana, itku oli herkässä liikutuksesta moneen otteeseen. Voi miten ihanilla ystävillä minua onkaan siunattu!
Pitopalvelumme yllätti kertomalla, että pöytäkoristeet ja kukat tulevat heiltä samalla hinnalla, jos vaan valmiit ehdotukset kelpaavat. Itseasiassa tiesin, että kukat voi tilata heidän kauttaan ja siihen olin varautunutkin, mutta luulin että niistä maksetaan erikseen. Vielä pitää printata menu- ja paikkakortit ja nikkaroida opasteet.
Esteettömyystodistuskin on nyt tilattu, enää meitä ei pidättele mikään.
Kaikenlaisia pelkoja ja kuvitelmia olen päähäni saannut, mutta minua on rauhoiteltu että se kuuluu viime hetken hääpaniikkiin. Sitoutuminen pelottaa? Nyt en vain tiedä luottaako omana intuitioon vai toisten puheisiin... mutta en kai voi tässä vaiheessa alkaa epäröimään?
Sain sitten mitä halusin eli hyvin rauhalliset polttari lähesimpien ystävieni kanssa, ensin morsiussaunaa ja sitten syömään kaupungille, kotona olin jo ennen iltauutisia. Päivä oli aivan ihana, itku oli herkässä liikutuksesta moneen otteeseen. Voi miten ihanilla ystävillä minua onkaan siunattu!
Pitopalvelumme yllätti kertomalla, että pöytäkoristeet ja kukat tulevat heiltä samalla hinnalla, jos vaan valmiit ehdotukset kelpaavat. Itseasiassa tiesin, että kukat voi tilata heidän kauttaan ja siihen olin varautunutkin, mutta luulin että niistä maksetaan erikseen. Vielä pitää printata menu- ja paikkakortit ja nikkaroida opasteet.
Esteettömyystodistuskin on nyt tilattu, enää meitä ei pidättele mikään.
Kaikenlaisia pelkoja ja kuvitelmia olen päähäni saannut, mutta minua on rauhoiteltu että se kuuluu viime hetken hääpaniikkiin. Sitoutuminen pelottaa? Nyt en vain tiedä luottaako omana intuitioon vai toisten puheisiin... mutta en kai voi tässä vaiheessa alkaa epäröimään?
maanantai 12. toukokuuta 2008
Harhaileva mielikuvitus
Minä istun hiljaa paikallani, en saa sanottua sanaakaan. Keskityn hengittämään sisään ja ulos, en kykene liikkumaan. Minun mieheni on sulkeutunut toiseen huoneeseen toisen naisen kanssa puhumaan toisen naisen elämästä. Tai mistä tahansa, mistä ei voi muiden kuullen puhua.
Minuutit kuluvat, he ovat poissa kauan.
Muutkin huomaavat, että kaksi on poissa. Tunnen punan nousevan poskilleni kun he kysyvät minne mieheni oikein katosi, en tiedä mitä tehdä. Nousenko tästä ylös, kävelen ovelle ja avaan sen? Kantaako jalkani? Entä jos näen jotain sellaista mitä en halua nähdä?
Lopulta he tulevat, mieheni istuu viereeni ja on kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunutkaan. Se toinen nainen nauraa jonkun kertomalle vitsille, minä tunnen olevani hölmö ja mustasukkainen, ihan turhasta.
Miksen voi vain luottaa, miksi mieleni tekee tepposia? Tulevat häätkö ne aiheuttavat paniikkia?
Minuutit kuluvat, he ovat poissa kauan.
Muutkin huomaavat, että kaksi on poissa. Tunnen punan nousevan poskilleni kun he kysyvät minne mieheni oikein katosi, en tiedä mitä tehdä. Nousenko tästä ylös, kävelen ovelle ja avaan sen? Kantaako jalkani? Entä jos näen jotain sellaista mitä en halua nähdä?
Lopulta he tulevat, mieheni istuu viereeni ja on kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunutkaan. Se toinen nainen nauraa jonkun kertomalle vitsille, minä tunnen olevani hölmö ja mustasukkainen, ihan turhasta.
Miksen voi vain luottaa, miksi mieleni tekee tepposia? Tulevat häätkö ne aiheuttavat paniikkia?
lauantai 3. toukokuuta 2008
Se liikkuu sittenkin
Nyt olen täysin varma, että tunnistin liikkeet. Kuin pienellä sulalla kutittelisi sisäänpäin. Myöhemmin tuntui jo rummutusta, hyvin pienten rumpupalikoiden. Voi tätä onnea! Tuleva isä odottaa innokkaana milloin hänkin pääsee kokeilemaan vatsani päältä pienen liikkeitä.
Esikoisellekin olemme jo kertoneet tulevasta sisaruksesta ja ainakin toistaiseksi hän on suhtautunut asiaan positiivisesti. Suunnittelemme yhdessä tulevia vaunulenkkejä ja esikoinen odottaa, että siskoveli tulee leikkimään hänen kanssaan autoradalla ja nukkekodilla. No, siihen menee vielä hetkinen aikaa, että vauvasta kasvaa leikkitoveri.
Hankintoja vauvaa varten ei ole vielä tehty, mutta suunnitelmia sitäkin enemmän. Mies tietää jo millainen turvakaukalo vauvalle hankitaan ja itse olen katsellut erästäkin vauvaliikettä sillä silmällä, että sieltä sitten syksyllä menopeliä hankkimaan.
Esikoisellekin olemme jo kertoneet tulevasta sisaruksesta ja ainakin toistaiseksi hän on suhtautunut asiaan positiivisesti. Suunnittelemme yhdessä tulevia vaunulenkkejä ja esikoinen odottaa, että siskoveli tulee leikkimään hänen kanssaan autoradalla ja nukkekodilla. No, siihen menee vielä hetkinen aikaa, että vauvasta kasvaa leikkitoveri.
Hankintoja vauvaa varten ei ole vielä tehty, mutta suunnitelmia sitäkin enemmän. Mies tietää jo millainen turvakaukalo vauvalle hankitaan ja itse olen katsellut erästäkin vauvaliikettä sillä silmällä, että sieltä sitten syksyllä menopeliä hankkimaan.
lauantai 19. huhtikuuta 2008
Kiireellä valmiiksi
Hääkutsut postitettu ja aika viime tinkaan sekin jäi. Meinasi tulla kiire, että ehtivätkö ollenkaan valmiiksi kun haluamaani koristenauhaa ei löytynyt tarpeeksi kaupunkimme askarteluliikkeestä. Tilasivat sitä toisaalta ja siinä me sitten kaason kanssa askartelimme yötä myöten viimeisetkin kutsut valmiiksi.
Varasimme meille hääsviitin, vaikka alunperin tarkoitus oli tulla kotiin yöksi. Tulevan mieheni sanoin: miksi latistaa hääpäivän tunnelma tulemalla tänne tiskien ja pyykkivuoren keskelle kun voimme viettää sen upeammissa puitteissa? Tiskit ja pyykit täällä eittämättä odottaa kun viimeiset päivät ennen häitä touhotetaan tukkaputkella että kaikki saadaan kunnialla valmiiksi.
Häämatkakohdekin on jo päätetty, mutta varaukset on vielä tekemättä koska on auki saammeko lastenvahdin esikoiselle siksi aikaa vai matkustammeko kolmisin. Toivoisin, että saamme viettää kuherruskuukautta kahdestaan, mutta samalla ajatus kahden viikon erosta tekee kipeää.
Varasimme meille hääsviitin, vaikka alunperin tarkoitus oli tulla kotiin yöksi. Tulevan mieheni sanoin: miksi latistaa hääpäivän tunnelma tulemalla tänne tiskien ja pyykkivuoren keskelle kun voimme viettää sen upeammissa puitteissa? Tiskit ja pyykit täällä eittämättä odottaa kun viimeiset päivät ennen häitä touhotetaan tukkaputkella että kaikki saadaan kunnialla valmiiksi.
Häämatkakohdekin on jo päätetty, mutta varaukset on vielä tekemättä koska on auki saammeko lastenvahdin esikoiselle siksi aikaa vai matkustammeko kolmisin. Toivoisin, että saamme viettää kuherruskuukautta kahdestaan, mutta samalla ajatus kahden viikon erosta tekee kipeää.
perjantai 18. huhtikuuta 2008
Ensimmäinen ultra
Niskapussiultrassa kaikki hyvin. Vauvalla on pää, kaksi kättä, kaksi jalkaa ja koko joukko sisäelimiä siellä missä kuuluukin olla. Niskapussin mittaa en tiedä. En halua tietää. Lääkäri kirjasi sen papereihin ja tokaisi, että kaikki hyvin tältäkin osalta.
Sukupuolta emme kysyneet, ei sen näin aikaisin olisi edes näkynyt.
Siirryn käyttämään äitiysvaatteita, raskaus on jo selvästi näkyvillä ja tavalliset housut kiristävät. Töissä saan onnitteluja niiltäkin, jotka eivät vielä asiaa ole minulta kuulleet. Sana kulkee.
Käyn kysymässä määräaikiseen työsuhteeseeni jatkoa. Sitä ei ole luvassa. Osastolta vähennetään väkeä joka tapauksessa, joten töitä ei riitä muutenkaan kaikille. Ehdin vielä työttömyyspäivärahoille ennen äitysloman alkua. Ainakin on aikaa olla esikoisen kanssa.
Sukupuolta emme kysyneet, ei sen näin aikaisin olisi edes näkynyt.
Siirryn käyttämään äitiysvaatteita, raskaus on jo selvästi näkyvillä ja tavalliset housut kiristävät. Töissä saan onnitteluja niiltäkin, jotka eivät vielä asiaa ole minulta kuulleet. Sana kulkee.
Käyn kysymässä määräaikiseen työsuhteeseeni jatkoa. Sitä ei ole luvassa. Osastolta vähennetään väkeä joka tapauksessa, joten töitä ei riitä muutenkaan kaikille. Ehdin vielä työttömyyspäivärahoille ennen äitysloman alkua. Ainakin on aikaa olla esikoisen kanssa.
tiistai 15. huhtikuuta 2008
Ääni, jota rakastan
Pitkään odotettu neuvolakäynti takana. Kuulimme vauvan sydänäänet, kyyneleet vierivät pitkin poskiani. On se siis totta, että sisälläni kasvaa pieni ihminen.
Odotan synnytystä kauhun sekaisin tuntein ja sitä pelkoa purin tänään myös neuvolassa. Terveydenhoitaja ehdotti lähetettä sairaalan pelkopoliklinikalle, mutta en tiedä vielä. Välillä mietin kumpaa pelkään enemmän, synnytystä vai elämää. Sen kun ei tunnu menevän omien suunnitelmien mukaan, vaan koen tunteita, joita en enää tässä vaiheessa välittäisi tuntea.
Odotan synnytystä kauhun sekaisin tuntein ja sitä pelkoa purin tänään myös neuvolassa. Terveydenhoitaja ehdotti lähetettä sairaalan pelkopoliklinikalle, mutta en tiedä vielä. Välillä mietin kumpaa pelkään enemmän, synnytystä vai elämää. Sen kun ei tunnu menevän omien suunnitelmien mukaan, vaan koen tunteita, joita en enää tässä vaiheessa välittäisi tuntea.
torstai 10. huhtikuuta 2008
Suunnitelmat etenevät
Pahoinvointi helpottanut, olen saannut hääjärjestelyjä hieman eteenpäin. Kävimme kaasoni kanssa katsomassa morsiuspuku tarjontaa ja se on laaja. Tiedän suunnilleen mitä haluan, omat rajoituksensa suunnitelmiin asettaa kasvava vatsakumpuni, kun en tiedä minkäkokoiseksi se sitten ehtii kasvaa ennen kesäkuuta.
Tein alustavan varauksen erääseen ihanuuteen, sovimme että tulen kuukauden päästä sovittamaan sitä uudestaan ja silloin lyödään kaupat lukkoon ja sovitaan tulevista muutoksista, jotka pukuun toteutetaan häitä edeltävällä viikolla. Käsirahankin maksoin jo, jos puku ei vatsan kanssa sitten sovikaan niin se käy maksusta myös muihin pukuihin.
Varasin myös kampaajan ja kosmetologin, sillä hääpäiväni haluan olla mahdollisimman kaunis, en luota omiin taitoihini saada aikaan kyynelten kestävä meikki ja kampaus, joka on mahdollisimman freesi vielä illasta.
Luulin tuntevani ensimmäiset liikkeet, mutta taitaa olla vielä liian aikaista.
Tein alustavan varauksen erääseen ihanuuteen, sovimme että tulen kuukauden päästä sovittamaan sitä uudestaan ja silloin lyödään kaupat lukkoon ja sovitaan tulevista muutoksista, jotka pukuun toteutetaan häitä edeltävällä viikolla. Käsirahankin maksoin jo, jos puku ei vatsan kanssa sitten sovikaan niin se käy maksusta myös muihin pukuihin.
Varasin myös kampaajan ja kosmetologin, sillä hääpäiväni haluan olla mahdollisimman kaunis, en luota omiin taitoihini saada aikaan kyynelten kestävä meikki ja kampaus, joka on mahdollisimman freesi vielä illasta.
Luulin tuntevani ensimmäiset liikkeet, mutta taitaa olla vielä liian aikaista.
perjantai 28. maaliskuuta 2008
suunnitelmallisuutta
Olen häissä raskaana. Emme silti halua siirtää häitä, miksi siirtäisimmekään? Haluamme naimisiin ennen lapsen syntymää ja häät osuvat sopivaan aikaan raskautta, alun pahoinvointi lienee helpottanut, mutta loppuodotuksen vaivat eivät vielä ole riesana.
Ystävämme kyselevät menemmekö me naimisiin, koska olen raskaana. Vai oliko tämä raskaus vahinko.
Naurahdan.
Me olemme olleet pian viisi vuotta yhdessä, meillä on yhteinen lapsi ja toista olemme toivoneet jo pitkään. Häät päätettiin pitää ennen kuin raskaustesti oli positiivinen.
Tämä on vain sattumaa, että olen raskaana juuri nyt, mutta emme me halunneet sitä estelläkään. Lapsi on niin toivottu kuin voi vain olla. Me olemme onnellisia, että saamme niin paljon, samaan aikaan. Voiko elämä kauniimpaa ollakaan?
Ystävämme kyselevät menemmekö me naimisiin, koska olen raskaana. Vai oliko tämä raskaus vahinko.
Naurahdan.
Me olemme olleet pian viisi vuotta yhdessä, meillä on yhteinen lapsi ja toista olemme toivoneet jo pitkään. Häät päätettiin pitää ennen kuin raskaustesti oli positiivinen.
Tämä on vain sattumaa, että olen raskaana juuri nyt, mutta emme me halunneet sitä estelläkään. Lapsi on niin toivottu kuin voi vain olla. Me olemme onnellisia, että saamme niin paljon, samaan aikaan. Voiko elämä kauniimpaa ollakaan?
perjantai 14. maaliskuuta 2008
Pahoinvoinnin kourissa
Kärsin kamalasta pahoinvoinnista. Oksennan aamuisin jos en syö mitään heti avattuani silmäni ja oksennan vaikka söisin. Kaikki tuoksut ja hajut saavat minut oksentamaan. Päivällä sisällä ei pysy kuin kuiva näkkileipä, illasta saan syötyä jo hieman hedelmiäkin. Juomista kelpaa vain laimeaa laimeampi mehu.
Tämä on minulle uutta.
Voin pahoin myös esikoista odottaessani, mutta en oksentanut kuin kerran.
Töissä en jaksaisi olla, mutta en halua hakea sairaslomaa, koska en halua paljastaa salaisuuttani ihan vielä. Työsuhteeni on määräaikainen ja päättyy heinäkuussa, toivon saavani siihen jatkoa äitiyslomaan saakka, mutta neuvottelut ovat vielä kesken.
Tämä on minulle uutta.
Voin pahoin myös esikoista odottaessani, mutta en oksentanut kuin kerran.
Töissä en jaksaisi olla, mutta en halua hakea sairaslomaa, koska en halua paljastaa salaisuuttani ihan vielä. Työsuhteeni on määräaikainen ja päättyy heinäkuussa, toivon saavani siihen jatkoa äitiyslomaan saakka, mutta neuvottelut ovat vielä kesken.
keskiviikko 5. maaliskuuta 2008
Ensimmäinen neuvola
Paperien täyttelyä ja erinäisiä testejä äidille. Sydänääniä ei vielä kuunneltu kun raskaus on vasta näin alussa. Välillä mieleni valtaa epäusko, olenko tosiaan raskaana ja onko pienellä kaikki hyvin? Kunnallinen ultra on vasta rv 12, tekisi mieli jo ennen sitä tarkistamaan pikkuisen vointia.
Pahoinvointia, palelua, vessassa ravaamista, väsymystä, hajuherkkyyttä, itkuisuutta... kaikki tutut oirete ovat täällä, edelliskertaa voimakkaampana.
Pahoinvointia, palelua, vessassa ravaamista, väsymystä, hajuherkkyyttä, itkuisuutta... kaikki tutut oirete ovat täällä, edelliskertaa voimakkaampana.
torstai 28. helmikuuta 2008
yhteinen salaisuus
Emme halua kertoa onnestamme vielä kenellekään, ei vielä, ei näin aikaisin. Esikoista odottaessa en osannut pelätä mitään, nyt mielessäni käy kaikki mahdolliset vaarat, pelkään että tämä onni viedään minulta pois. Mieheni lohduttaa minua, minä olen terve ja nuori, edellinen raskaus sujui ongelmitta, mikä voisi mennä vikaan? Uskalla luottaa, kaikki sujuu hienosti.
Lasken päiviä, viikkoja, milloin on riskialttein aika ohitse. Huolehdin ruokavaliosta, otan rauhallisesti salilla, käyn ajoissa nukkumaan. Mitä vain, ettei pienelleni käy kuinkaan.
Mies paijaa vatsaani hymyillen, suukottaa minua.
Tätä me olemme toivoneet ja odottaneet niin pitkään, kaikki ne pettymykset ja itkut, joita olemme itkeneet yhdessä, ne ovat joissain kaukana, mieleni pohjilla. Ne eivät merkitse nyt mitään.
Lasken päiviä, viikkoja, milloin on riskialttein aika ohitse. Huolehdin ruokavaliosta, otan rauhallisesti salilla, käyn ajoissa nukkumaan. Mitä vain, ettei pienelleni käy kuinkaan.
Mies paijaa vatsaani hymyillen, suukottaa minua.
Tätä me olemme toivoneet ja odottaneet niin pitkään, kaikki ne pettymykset ja itkut, joita olemme itkeneet yhdessä, ne ovat joissain kaukana, mieleni pohjilla. Ne eivät merkitse nyt mitään.
keskiviikko 20. helmikuuta 2008
Testitulos
Kaksi viivaa.
Olen raskaana. Hartain toiveeni on toteutunut. Pitkä odotuksemme palkitaan. Jos Luoja suo ja kaikki sujuu hyvin loppuun saakka, saa esikoisemme toivomansa sisaruksen ensi syksynä.
Olen niin onnellinen, etten tiennyt näin suurta onnea olevan olemassa. Vatsanpohjassa kuplii ja samalla pelottaa niin kamalasti. Annathan kaiken mennä hyvin.
Olen raskaana. Hartain toiveeni on toteutunut. Pitkä odotuksemme palkitaan. Jos Luoja suo ja kaikki sujuu hyvin loppuun saakka, saa esikoisemme toivomansa sisaruksen ensi syksynä.
Olen niin onnellinen, etten tiennyt näin suurta onnea olevan olemassa. Vatsanpohjassa kuplii ja samalla pelottaa niin kamalasti. Annathan kaiken mennä hyvin.
keskiviikko 2. tammikuuta 2008
Häät mielessä
Kirkko varattu. Saimme haluamamme päivän, mutta ajasta jouduimme hieman tinkimään. Juhlapaikkaa ei voi enää muuttaa ja pitopalvelukin on jo sovittuna.
Hei me mennään naimisiin!
Nyt tuntuu, että haaveesta tulee oikeasti totta. Vielä on miljoona asiaa tehtävänä, mutta onneksi on aikaakin monta kuukautta. Koristeet ja kattaukset ovat minulle toisarvoisia, tärkeintä on seistä alttarilla yhdessä rakkaani kanssa, läheisten ihmisten ympäröimänä.
Hei me mennään naimisiin!
Nyt tuntuu, että haaveesta tulee oikeasti totta. Vielä on miljoona asiaa tehtävänä, mutta onneksi on aikaakin monta kuukautta. Koristeet ja kattaukset ovat minulle toisarvoisia, tärkeintä on seistä alttarilla yhdessä rakkaani kanssa, läheisten ihmisten ympäröimänä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)