sairaalakäyntejä

Öisin supistelee siihen malliin, että luulen synnytyksen pian käynnistyvän. Käyn näytillä äitiyspoliklinikalla, jossa todetaan että vauvalla on kaikki hyvin ja kohdunsuu on tiukasti kiinni. Lääkäri arvio, ettei tämä vauva synny ennen laskettua aikaa.

Saan lähetteen pelkopolille, missä keskustelen ensin kätilön, sitten synnytyslääkärin kanssa tulevasta synnytyksestäni ja toiveistani siihen liittyen, edellisen synnytyksen pieleen menneistä tapahtumista, siitä miten ne voidaan välttää, siitä mitä pelkään. Pohdimme yhdessä eri kivunlievitysmenetelmiä ja minulle kerrotaan millaisilla valmiuksilla tässä sairaalassa synnyttäjä kohdataan, mitä voi toivoa ja mitä saada. Lopuksi ultrataan vauvaa ja lääkäri toteaa hänen kasvavan hienosti hieman keskikäyrän yläpuolella, synnytyspainoksi arvio noin 3700g.

Olen turvallisin mielin, tunnen kääntyneeni sisäänpäin, hehkun keskiraskauden huumaa. Selkää särkee iltaisin ja esikoisen nostaminen tuntuu raskaalta. Olemme nyt kotona päivisin, on mahdollisuus ottaa päiväunet yhdessä. Jaksan paremmin kun saan levätä. Töitä en ole enää edes hakenut, kukaan ei tahdo palkata viimesillään raskaana olevaa naista kahdeksi kuukaudeksi töihin. Ei liene mikään ihme.