Käymme tutustumassa synnytysosastoon. Seinän takaa kuuluu ensin karjuntaa ja sitten pienen vauvan itkua. Minuakin itkettää, ihan pian me olemme täällä, kokemassa näitä samoja asioita. Perhehuoneessa on vaaleanpunainen tunnelma, parivuode ja tv. Ihan kuin hotellissa. Käytävällä hiippailee tuoreita isiä, hymynkare suunpielessä, hieman pöllähtäneen oloisia. Jostain kuuluu taas pientä itkua.
Ulkoilma iskee kylmänä vastaan kun poistumme sairaalasta. Pidän miestä kädestä, kävelemme hiljaisina autolle. Päässäni sata ajatusta, joille ei juuri nyt olisi tilaa.
"Mennäänkö vielä kahville?"
Nyökkään ja mies rutistaa kättäni. Minun mieheni, minun rakkaani.
Mies suunnittelee jo ensi kevättä, kuinka silloin tehdään se häämatka, joka jäi väliin, matkustetaan jonnekin lämpimään kun täällä on vielä kylmää ja koleaa, matkustetaan koko perhe. Miten olisi Thaimaa? Ei, siellä on liian kuuma vauvan kanssa. Madeira? Kypros? Kreeta?
Jonnekin lämpimään pitää päästä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti