Nousin aamulla väsyneenä lasten vaatiessa huomiota, miehen jäädessä nukkumaan krapulaansa pois. Saatuani lapset syötettyä tutkin miehen taskut. Lompakossa yöbussin matkalippu, muutama seteli, vanhoja kuitteja, kortit omilla paikoillaan. Taskussa kolikoita, kännykkä povarissa. Kännykkä suljettuna, loppuiko akku tosiaan vai sulkiko mies puhelimen tarkoituksella? En tiennyt miehen tunnuksia, joten en päässyt nuuskimaan yöllisiä puheluita.
Meni pitkälle iltapäivään ennenkuin mies nousi sängystä, lotrasi kauan pesuhuoneessa ja joi litratolkulla mehua. Vapisevana sohvalle torkkupeiton alle. Krapulan tasosta päätellen meno oli ollut aika hurjaa.
Kysyin varovasti voidaanko me nyt jutella. Mies ihmetteli mistä. Ei muistanut sanaakaan yöllä käydystä keskustelusta, ei myöskään illan tapahtumista sellaista, että olisi kenellekään mitään tarjonnut. Vannoi, ettei ole pettänyt minua eikä vehdannut yhdenkään vieraan naisen kanssa.
"Miten voit olla varma, jos et edes muista?"
Mies vakuutti, ettei olisi edes pystynyt yhtään mihinkään, niin vahvassa humalassa kun oli. Sepä lohdullista. En tiennyt mitä ajatella, mutta ainakaan minulla ei olisi tämän enempää todisteita miehen uskottomuudesta. En voinnut kuin luottaa, että kaikki olisi täysin viatonta.
Illalla mies oli haleja vailla, pyysi minua viereensä. "Miten susta on tullut noin vainoharhainen? Enkö mä ansaitse vähän enemmän luottamusta?"
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti