Ennen vauvan kastejuhlaa puunasin koko kodin lattiasta kattoon. Siivoaminen kävi hyvin terapiasta, en ehtinyt murhetimaan parisuhteemme tilaa ja mahdollista uskottomuutta. Kakkua leipoessa tulin erityisen hyvälle tullelle, tajusin että meidän puolivuotishääpäivä olisi ihan pian. Olisi ihana juhlistaa sitä samalla kun juhlisimme uutta vauvaa.
Vanhempani lupasivat jäädä kastejuhlan jälkeen lastenvahdiksi ja me pääsisimme miehen kanssa ensimmäistä kertaa ulos kahdestaan. Odotin yhteistä iltaamme jännityksellä. Kävin ostamassa uusia vaatteita ja kampaajalla värjäyttämässä hiukseni, halusin olla todella kaunis oman mieheni silmissä.
Kastejuhlan aamuna satoi suuria lumihiutaleita, radiossa soi jo joululaulut. Lapsi koristeli piparkakkuja yhdessä vauvan tulevan kummin kanssa, mieheni lähti kukkakauppaan hakemaan kastekukat. Tunnelma kotona oli harras.
Papin saapuessa vauva oli vielä unilla, mutta onneksi meillä ei ollut minnekään kiire, ehdimme jutella kaikessa rauhassa papin kanssa kasteen merityksestä sillä aikaa kun äitini laittoi vauvan valmiiksi kasteasuunsa. Tilaisuuden ajan pienokainen torkkui puoliunessa ja havahtui vasta kaiken ollessa jo ohitse, sopivasti ruokailemaan. Kahvipöydässä lapsi lauloi kerhossa oppimiaan lauluja viihdytykseksi vieraille.
Papin ja vieraiden lähdettyä imetin vauvan ja valmistelimme lapset yöunia varten. Lähtiessämme lapsi jäi sohvalle ukin kanssa lukemaan iltasatua, vauva nukkui mummin sylissä. Olin kiitollinen isovanhemmille, jotka soivat meille pienen hengähdystauon aivan kahdestaan.
Mies oli varannut pöydän lempiravintolastani, söimme pitkän kaavan mukaan ja nautimme myös viiniä. Pitkän tauon jälkeen alkoholi nousi mukavasti päähän, tunsin oloni lämpimäksi ja onnelliseksi istuessani miehen kainalossa kynttilänvalossa. Juttelimme toiveista ja unelmistamme, myös suhteen karikoista ja minun epäilyksistäni. Miehen mieltä painoi se, etten osannut olla enää yhtä luottavainen kuin suhteemme alkuaikoina vaikka hänestä syitä epäluuloille ei ollut. Hän ei pettäisi minua vaan pysyisi rinnallani kuten vihkivalassa on luvannut.
Toivon todella, että voisimme olla aina yhtä onnellisia kuin tänä hetkenä ja että pääsisin vihdoin turhasta mustasukkaisuudesta eroon.
Päiväkirjanomaisia merkintöjä elämästäni, minun henkilökohtainen terapiani ja tapani käsitellä asioita, joita oli vaikea ymmärtää silloin kun ne tapahtuivat. Jotta oppisin ymmärtämään, unohtamaan ja antamaan anteeksi.
sunnuntai 14. joulukuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti