Raskausviikko 22. Vuodan verta. Supistelee kymmenen, sitten viiden minuutin välein. Ei tämä voi olla totta, ei tämä ole minun elämää. Älä vie minun vauvaani, ei nyt kun ollaan jo näin pitkällä.
Äitiyspoliklinikalla lääkäri tutkii sikiön tilaa ultralla, sydän lyö vahvasti. Verenvuotokin tyrhetyy hiljalleen, supistukset laantuvat. Pääsen kotiin yöksi, mukana sairaslomatodistus ja kehotus "ottaa iisisti".
Häämatka peruuntuu, mutta tärkeintä on nyt Vauvan vointi. Lepään kotona ja toivon parasta. Mies viettää kesälomaa esikoisen kanssa, minä katselen kuinka pihan kukat kasvavat. Vatsa pyöristyy kauniisti, tunnen kuinka vauva liikkuu, kääntää kylkeä toiselle. Sinä olet minulle jo niin rakas.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti