Minä istun hiljaa paikallani, en saa sanottua sanaakaan. Keskityn hengittämään sisään ja ulos, en kykene liikkumaan. Minun mieheni on sulkeutunut toiseen huoneeseen toisen naisen kanssa puhumaan toisen naisen elämästä. Tai mistä tahansa, mistä ei voi muiden kuullen puhua.
Minuutit kuluvat, he ovat poissa kauan.
Muutkin huomaavat, että kaksi on poissa. Tunnen punan nousevan poskilleni kun he kysyvät minne mieheni oikein katosi, en tiedä mitä tehdä. Nousenko tästä ylös, kävelen ovelle ja avaan sen? Kantaako jalkani? Entä jos näen jotain sellaista mitä en halua nähdä?
Lopulta he tulevat, mieheni istuu viereeni ja on kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunutkaan. Se toinen nainen nauraa jonkun kertomalle vitsille, minä tunnen olevani hölmö ja mustasukkainen, ihan turhasta.
Miksen voi vain luottaa, miksi mieleni tekee tepposia? Tulevat häätkö ne aiheuttavat paniikkia?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti