Seuraava aamu valkeni sumuisena. Kesti hetken tajuta, että sumuisuus oli pääni sisällä, ulkona paistoi aurinko. Mies vihelteli tyytyväisenä pesuhuoneessa, lapsi leikki olohuoneessa. Minä en halunnut nousta vuoteesta, en jaksanut miettiä mitä elämä tänään tuo eteeni.
Mies ihmetteli mikä minulla on, olenko sairastunut.
Tuli viereen, halasi, paijasi hiuksiani. Itkun tuhrimat kasvoni, silmät punaisena kaikista kyynelistä. Mies rutisti entistä kovemmin, kuiskasi korvaani "kyllä mä sua rakastan".
Silläkö se on kuitattu? Koko eilinen ilta, kaikki sanotut sanat, kaikki salatut asiat. Rakastatko oikeasti vai sanotko vain? Pelaatko nyt jotain peliä mitä minä en osaa? Mitä tämä kaikki on?
Keskustelu jää puolitiehen lapsen rynnätessä vuoteeseen halaamaan minua, miehellä on jo kiire töihin. Pusu poskelle lähtiessä, jutellaan illalla enemmän. Ja taas minä tunnen olevani niin yksin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti