Suihkun jälkeen istun yksin makuuhuoneen hämärässä, kädessäni matkaliput paratiisiin ja annan miehen huolehtia lapsista. Päässäni jyskyttää, levottomat ajatukset seuraavat toisiaan. Haluanko minä edes sinne matkalle, juuri nyt, tässä tilanteessa, kaiken epävarmuuteni keskellä? Pitäisikö minun antaa ensin miehelle tilaa selvittää mitä hän oikeasti haluaa, mikä oikeasti on hänelle tärkeintä, lähtisinkö minä hetkeksi lasten kanssa vanhempieni luo ja vasta sitten, jos mies edelleen valitsee minut ja perheemme, me lähtisimme yhdessä matkalle?
Voinko todella luottaa mieheni sanoihin, että tästä lähtien hän panostaa vain ja ainoastaan meidän suhteeseen, meidän perheeseen ja antaa jonkun toisen huolehtia Hänen ongelmista?
Mies tuo minulle kupin teetä ja silittää hiuksiani. "Tulisitko edes iltapalalle meidän kanssamme?"
Ja minä menen. Katselen sumuisin silmin rakkaitani, kolmea elämäni tärkeintä ihmistä. Samalla tiedän, ettei vastaukset löydy pakenemalla vanhempieni luo. Mieheni on luvannut, ettei kukaan tule meidän kahden väliin, enkä minä anna Hänelle mahdollisuutta hiipiä paikalleni.
Me kaksi lähdemme yhdessä matkalle paratiisin, me pidämme huolta suhteestamme, me pysymme yhdessä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
olisi kiva lukea tarinaasi eteenpäin, jos vain jaksat kirjoittaa!
Täällä myös odotetaan jatkoa innolla!
Please - lisää tekstiä! Jos vaan millään jaksat niin me kyllä luetaan.
Huhuu... Pliis, kerro mitä sitten tapahtui!!!
Kurjaa kun tarina jää kesken. Toivottavasti olet kunnossa ja kaikki hyvin?
Yritän ehtiä kirjoittamaan loppu viikon aikana. Kevät on ollut kiireinen, ei aika ja jaksaminen riitä tähän blogiin...
Lähetä kommentti