Päätös

Mennessäni naimisiin minä valitsin ikuisen liiton mieheni kanssa. Minulle avioliitto on pyhä, se on elämänmittanen sitoumus ihmiseen, jota rakastaa ja tahtoo rakastaa. En voi avioitua määräajaksi, en asenteella "katsotaan nyt mitä tästä tulee". Avioero on mahdollista vain todella painavien syiden, kuten jatkuvan uskottomuuden tai väkivallan vuoksi.

Tuntuu hyvältä tietää miehen ajattelevan samoin. Meidän on määrä olla yhdessä elämämme päivät, kulkea käsi kädessä läpi kaiken sen mitä eteemme tulee. Niin hyvässä kuin pahassa.

Hyvä ystäväni lohdutti, että parhaissakin liitoissa tulee ihastumisia, ei ihminen kulje laput silmillä. Se, että ihastuu toiseen ei merkitse edellisen suhteen loppua, sillä ihastunutkin ihminen voi tehdä valintansa, lähteä tai jäädä. Ei ihminen ole niin tunteidensa vietävissä, hän voi valita tekonsa, pitää rajansa, pysyä uskollisena.

Vaikka mieheni ei sitä suoraan koskaan tunnustaisikaan, minä tunnen hänet tarpeeksi hyvin, jotta tiedän. Minun mieheni ihastui toiseen naiseen.

Sen ei tarvitse tarkoittaa meidän suhteemme, meidän rakautemme loppua. Mieheni ei antanutunut tunteidensa vietäviksi - hän on pysynyt uskollisena minulle. Tästä minulla on hänen sanansa ja siihen sanaan minä voin ja aion luottaa. Jonkun mielestä saatan olla tyhmä ja sinisilmäinen, mutta mitä muutakaan voisin?

Avioliiton täytyy pohjata luottamukseen ja toisen sana on luottamuksen ydin. Jos mieheni jotain sanoo, minun täytyy pystyä uskomaan ettei hän valehtele. Jos tähän en pysty, eikö luottamus ole jo menetetty?

Enkä minä lyö hanskoja tiskiin, minä en anna periksi niin kauan kuin meidän kahden välillä on se mitä meillä on, rakkaus ja luottamus. Minä en riko lasteni perhettä vain epäilysten tähden. En anna pois sitä hyvää mitä meillä on.

Jos joku päivä kadun tätä päätöstäni jäädä, niin sitten kadun. Elämää ei voi kuitenkaan elää "entä jos...?" ajatuksella. Silloin kaduttavaa jäisi paljon enemmän.