Itkin koko illan. Kysyin mieheltä, mitä hän ylipäätään haluaa minusta, meidän suhteesta. Mitä minä merkitsen, mitä meidän avioliittomme merkitsee. Rakastatko sinä minua?
"En tiedä, tuntuu etten edes tiedä mitä rakkaus tarkoittaa."
Se oli märkä rätti päin kasvojani. Tuntui, etten voi hengittää. Tämä on kuin unta, tämä ei voi tapahtua minulle. Ei minun elämäni pitänyt mennä näin. Lapsi sisälläni potkaisi, muistutti olemassa olostaan. Oli pakko nousta ja jatkaa eteenpäin.
Käydessäni nukkumaan mies jäi vielä tv:n äärelle, kännykkä vieressään. Kuin soittoa odottaen. En muista koska aikaisemmin olin tuntenut itseni yhtä yksinäiseksi, yhtä hylätyksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Hei, oli pakko kirjoittaa, elät niin vaikeaa vaihetta. Toivottavasti sinulla on joku jonka kanssa purkaa tilannetta. En tiedä voiko tilannettanne korjata, mutta yritä. Tarvitset miestäsi lapsen synnyttyä, lapsi tarvitsee isänsä. Vauva syntyessään hioo teitä parhaimmillaan yhteen. Taistele ja ryhdistäydy vaikka se olisi kuinka vaikeaa! Lakkaa kyselemästä miehesi tunteita toista naista kohtaan, hän on valinnut SINUT avioiduttuaan kanssasi ja teidän yhteinen lapsenne on tuloillaan. En usko, että hän on sitä tehnyt kevein perustein vaan on olemassa myös rakkautta. Panosta yhdessäoloon ja pyydä häntä tekemään samoin, nauttikaa toisistanne, menkää treffeille tai tehkää jotakin mikä on teitä aiemmin ilahduttanyt ja yhdistänyt. Voimia ja tsemppiä!
Lähetä kommentti